tosi-tv afrikkalaisittain

Lukuaika: 2 minuuttia

tosi-tv afrikkalaisittain

Television katsominen vieraassa maassa on aina herkullinen kokemus.

Television katsominen vieraassa maassa on aina herkullinen kokemus. Tuo viihteen, taiteen ja asiaohjelmien sulatusuuni kertoo uudesta ympäristöstä sekä kuvin että sanoin. Samalla kun oppii agendalla olevat asiat, oppii myös kirjoittamattomia sääntöjä paikallisesta viestintäkulttuurista. Formaateista huolimatta.

Big Brother on Briteissä kehitetty ja muualle Eurooppaan levittynyt tosi-tv-formaatti, jossa 12 nuorta eristetään BB-taloon yli kolmen kuukauden ajaksi. Sarjan edetessä sekä talossa asujat että yleisö äänestävät viikoittain yhden asukkaan häädettäväksi talosta. Voittaja eli taloon viimeisenä jäänyt asukas saa 70 000 puntaa.

Tällä hetkellä Subtv:llä voi seurata brittien vuoden 2003 tuotantokautta. Samana vuonna toteutettiin myös ensimmäinen Afrikan BB. Toisin kuin eurooppalaisissa sisarohjelmissaan Big Brother Africa ei tyytynyt olemaan vain yhden kansakunnan konfliktinsiedätysohjelma. BBA:han kutsuttiin osallistujia useista eri Johannesburgiin sijoitetussa 12 kansallisuuden talossa ei tekeminen loppunut ja toimintaa määritti paitsi suljetun tilan syndrooma myös päivittäinen kulttuurisokkiannos, johon Afrikan monimuotoisuus asukkaat ajoi.

Kuten Euroopassakin, BBA:n yleisöä kiinnostivat erimielisyyksien ja strategiapelin lisäksi alastomuuteen, seksiin ja juhlimiseen liittyvät asiat. Yllättäen talon asukkaita valittaessa oli häivytetty kokonaan Afrikalle muuten tyypillinen eri uskontojen välinen kisailu.

Ohjelman suunnittelijoiden yllätys oli vaihtaa päikseen asukkaita BBA:n ja samanaikaisen BBUK:n välillä. Cameron, kiltti raamattua lukeva skotti, vietti Afrikka-talossa kolme päivää. Pientä afrikkalaista leikinlaskua lukuun ottamatta hän ei ollut erityisasemassa, mutta Britteihin vaihdettu ugandalainen Gaetano onnistui niin ihastuttamaan kuin vihastuttamaankin BBUK:n asukkaita.

Big Brother on yksi nykyajan mediailmiöistä, joissa tavallisille ihmisille aukeaa mahdollisuus päästä julkisuuteen. Afrikan BB:tä seurasi eri lähteiden mukaan 25– 40 miljoonaa katsojaa, ja ohjelma kiinnosti myös Afrikan ulkopuolella. BBA:n kotisivuilla oli kaikkiaan 140 000 jäsentä, Afrikan lisäksi Briteissä, Ranskassa, Kanadassa ja Pakistanissa. Sambian edustaja Cherise sai voittonsa jälkeen diplomaattipassin sekä huomionosoituksia Sambian presidentiltä Levy Mwanawasalta, Thabo Mbekiltä ja isähahmo Nelson Mandelalta.

Yksilön menestymisen ohella BBA:ssa on kyse myös yhteinen Afrikka -projektista. Samalla kun vielä varsin uutta Afrikan unionia AU:ta kehitetään, BBA:n kaltaiset yhteistyöhankkeet auttavat kulttuurierojen ymmärtämisessä ja yhteisten tavoitteiden asettamisessa. Elitistisyydestään huolimatta sillä on ollut mahdollisuus muuttaa myyttistä Afrikka-käsitystä myös lännessä.

Big Brother Subtv:llä ma–pe kello 22.50, la–su kello 22. Big Brother Africasta lisää nettisivuilla www.bigbrotherafrica.com.

Susanna Okker

  • 9.9.2009