LEVYT paikallissankareita

Abduktion punkissa ainoa perinteitä kunnioittava elementti on rääyntä, josta ei saa mitään selvää.

Ylöjärveläiset eivät kahdeksan kappaleen hardcore-raastimellaan sanoja säästele. Törmäsin Abduktioon viimeksi vuonna 1999 Propagandaa-ep:n ja mainion Paras poliitikko (on kuollut poliitikko) -punkpoprallin merkeissä. Sittemmin anarkistit ovat kehittäneet tyyliään nousten rohkeasti genrerajojen yläpuolelle. Raised Fistin traditionaaliseen räimeeseen tätä onkin turha enää verrata. Ainoa perinteitä kunnioittava elementti on rääyntä, josta ei saa mitään selvää. Aatteelliset, joskin melko yleisluontoiset, sanat löytyvätkin kansilehdestä peräti kahdella kielellä.

Abduktio: Perustuu tositapahtumiin. Fullsteam.

Neljä tähteä.

_______________

Suomireggaen äänimiesten emoyhtye nousee toistamiseen tanssaamaan Babylonin palavilla raunioilla. Jukka Pojan lähdettyä kapteenien sielun sisältö kuullaan Nopsajalan ja Seppo Paarman suodattamina. Laulut ovat kepeitä hokemia, poikkeuksena tappamattoman hyvä Lyömätön tyyli ja sanasyömäreille tilittävä Pelkkää puhetta. Myös singleralli Vauvantekohomma osuu ovelasti sietokyvyn ulkopuolelle – kyseessä kun ei ole kesäkumibiisi, eikä toisaalta teinien kutemaballadi, vaan sitä itseään kaikkine seuraamuksineen. Kokonaisuutena letkeä levy on silti turhan tasapaksu.

Soul Captain Band: Tanssijan valinta. Wolfram.

Kolme tähteä.

_______________

Antimilitarismin rautainen nyrkki iskee kuin tuhat volttia. Kuulijan päätettäväksi jää, pitääkö lantsarit jalassa vai ei. Improvisaation nauhoittaminen epäilyttää aina, mutta ainakin minut levy riisui aseista. Torvikollektiivin freejazzia pitävät liitoksissaan esimerkiksi sellaiset nimet kuin Jukka Orma, Pentti Luomakangas ja dj ”Ormanpoika” Didier. Tekotaidepisteitä kalastellaan saksankielisellä lausunnalla kahdessa kappaleessa, jotka ovat osa ScheisseStrasse-oopperaa. Torvi01 on omiaan niille, jotka eivät pidä taidetta väsähtäneiden vasurien sisäsiittoisena paskarteluna.

Torvikollektiivi.

Neljä tähteä.

_______________

Yhdysvaltoja ristiin rastiin kiertäneen nuoren Devendra Banhartin tarinalla täyttäisi koko lehden, mutta vielä paremmin siitä kertoo äänilevy. Naiivit tekstit vetävät kyynikonkin hiljaiseksi, kun parikymppinen mies alkaa lommoisen kitaransa näppäilyllä säestää ainutlaatuista korisevaa ääntään. Vaikka kitara on miehen paras ystävä, ei kyse ole pelkästä folkista. Devendran maailmoja karun positiivisella tavalla syleilevään kitarointiin sisältyy paljon nostalgisia vaikutteita, muttei yhtään pastissimaista lainaa. Tällaisia artisteja on aivan liian harvassa.

Devendra Banhart: Rejoicing in the Hands. Young God Records.

Viisi tähteä.

_______________

Janne Sundqvist

No nyt on Youssou N’Dour kyllä tehnyt jotain varsin yllättävää, ja hyvä niin. Uudella Egypt-levyllä on viuluorkesteria ja kaikenlaista muuta akustista ja tempo on hartaan seesteinen. Senegalin supertähti laulaa joka kappaleessa ylistystä islaminuskolle, Jumalalle ja paikallisille sufilaisille profeetoille. Levyn nimeksikin piti tulla Allah, mutta ei nyt sitten lopulta tullutkaan. Ja kyllähän nämäkin välillä rullaa, vaikkei ihan samalla intensiteetillä kuin kymmenen vuoden takainen Chimes of Freedom wolofiksi senegalilaisten rumpujen säestyksellä. Pisteet siitä, että tekee niin kuin tykkää.

Youssou N’Dour: Egypt. Nonesuch Records.

Neljä tähteä.

_______________

Peik Johansson

Peik Johansson, Janne Sundqvist

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu