voiman elinkaari | mihin voima päätyy?

voiman elinkaari | mihin voima päätyy?

Voiman edellisen lukijatutkimuksen mukaan joka viides lukija säästää lehden myöhempää käyttöä varten. Mitä lopuille lehdille sitten tehdään ensimmäisen lukukerran jälkeen? Ja mitä säästetyille lehdille tapahtuu myöhemmän käytön jälkeen?

Paperinkeräys Oy:stä kerrotaan, että Suomessa kaikesta sanomalehtipaperista noin 80 prosenttia päätyy paperinkeräykseen. Voimaa painetaan 50 000 kappaletta kymmenen kertaa vuodessa. Yksi lehti painaa 150 grammaa, jolloin koko painos painaa 7 500 kiloa. Kun myöhempää käyttöä varten säilytetyt 10 000 Voimaa viedään ennemmin tai myöhemmin todennäköisesti pääosin paperinkeräykseen, keräyslaatikkoihin kertyy yhteensä noin 42 000 Voimaa, vajaa 85 prosenttia koko painosmäärästä.

Voiman koko painoksesta saadaan siis noin 6,3 tonnia keräyspaperia. Samalla kuitenkin joka kuukausi reilu tonni Voima-paperia menee roskiin ja edelleen kaatopaikoille, jollei osaa siitä polteta esimerkiksi saunansytykkeenä tai jätetä luontoon hitaasti maatumaan.

Yksityiset paperinkeräysliikkeet kuljettavat keräyspisteisiin viedyt lehdet Paperinkeräyksen lajittelulaitokselle, missä ne paalataan. Lajittelulaitoksesta lehtipaalit kuljetetaan Jämsään UPM-Kymmenen Kaipolan tehtaalle, jossa niistä valmistetaan uusiopaperia ja vessapaperia.

Paperin uudelleenvalmistus alkaa siistauksella, jossa painoväri ja lika pestään pois ja niitit poistetaan. 42 000:n Voima-lehden siistaus kestää vartin, ja kuudessa tunnissa keräyspaperimassasta saadaan sellupuumassaan lisättynä reilu 5 000 kiloa valmista uusiopaperia. Tästä paperista osa menee sanomalehtipaperiksi suomalaisiin päivälehtiin, osa puhelinluetteloihin ulkomaille ja osasta tehdään luontoystävällistä pehmopaperia.

Suurin osa vanhoista Voimista päätyy lopulta Aamulehdiksi, Helsingin Sanomiksi, Keskisuomalaisiksi ja Turun Sanomiksi. Ulkomaiden puhelinluetteloissa vanhojen Voimien paperiainesta on paitsi useissa eri Euroopan maissa myös eri puolilla Aasiaa sekä Yhdysvalloissa, Argentiinassa, Perussa ja Venezuelassa.

Sami Takala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu