terveisiä irakista

Lukuaika: < 1 minuutti

terveisiä irakista

”Ulkomailta virtaa niitä, jotka haluavat Irakiin taleban-tyylisen hallinnon. Saddamin kannattajat tekevät iskuja, mutta heillä ei ole juuri tukea irakilaisten keskuudessa.”

Suomen 70-luvun ”rikoksia” vatvovissa poliittisissa keskusteluissa ei välttämättä ensimmäisenä yhdistetä kommunismia ja demokratiaa. Helsingin lehtitaloista on pitkä matka Bagdadiin. Taloustieteen tohtori, Irakin kommunistisen puolueen keskuskomitean jäsen Saleh Hasan kertoo puolueensa osallistuvan kansanrintamaan demokraattisen liittovaltio-Irakin puolesta. ”Haluamme mukaan kaikki puolueet, ryhmittymät, etniset vähemmistöt ja kansalaisjärjestöt, jotka vastustivat Saddam Husseinin diktatuuria.”

Maaliskuussa 70-vuotispäiviään viettänyt, Saddamin aikana armottomasti vainottu kommunistinen puolue liittyi viime kesänä Irakin väliaikaiseen hallintoneuvostoon. Päätös ei miellyttänyt dogmaattisimpia ja amerikkalaisvastaisimpia tovereita. ”Vastustamme miehitystä, mutta poliittinen prosessi on oikea tie päästä eroon siitä”, Hasan arvioi.

Bushin hallinnon uuskonservatiivihaukoilla oli sodan alla suuria suunnitelmia Irakin uusliberalisoinnista. Hallintoneuvostosta ei kuitenkaan tullut amerikkalaisten toivomaa kumileimasinta. Se pysäytti toistaiseksi Paul Bremerin ajaman valtionyhtiöiden yksityistämisohjelman.

”YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1483 on ongelma, se antoi amerikkalaisille oikeuden kontrolloida öljynvientiämme”, Hasan murehtii.

Miehittäjien kovat otteet, vaikea taloustilanne ja 50 prosentin paikkeille kiivennyt työttömyys lisäävät militanttien islamisti-ryhmien vetovoimaa. Demokratia ei heitä houkuta. Suomessa toukokuussa vieraillut Hasan sai haastattelupäivän aamuna suruviestin Bagdadista. Väliaikaisen hallintoneuvoston johtaja Abdul Zahra Othman Muhammad oli menehtynyt autopommi-iskussa.

Hasan muistuttaa, että osa islamisteista on mukana demokraattisessa prosessissa. ”Ulkomailta virtaa niitä, jotka haluavat Irakiin taleban-tyylisen hallinnon. Saddamin kannattajat tekevät iskuja, mutta heillä ei ole juuri tukea irakilaisten keskuudessa.”

Tiedot Abu Ghraibin vankilasta ja muista amerikkalaisjoukkojen julmuuksista eivät tulleet Hasanille yllätyksenä. ”Irakiin pitäisi saada amerikkalaisten sijasta YK:n rauhanturvajoukkoja. YK:lla on uskottavuutta humanitaarisessa työssä. Rauhanturvaajat eivät murhaa ja kiduta.”

Turvattomuudesta huolimatta Bagdadin kaupat ja koulut ovat auki, ihmiset käyvät töissä. Länsimedian Irak-uutisointi onkin Hasanin mielestä tarkoitushakuista. ”Tv:ssä näytetään vain tuhoa ja terrorismia. Ilmeisesti joidenkin intresseissä on kuvata irakilaisia ihmisinä, jotka eivät osaa huolehtia omista asioistaan.”

Jani Saxell

  • 9.9.2009