mikä on eurovaalien merkitys?

EU-vaalien merkitystä pohtii Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki. Lyhentämätön haastattelu vain voima.fi:ssä!

Viime EU-vaaleissa äänestysprosentti oli hieman yli 30. Moni kansalainen pohtii, onko syytä äänestää. Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori Heikki Patomäki, mikä on EU-vaalien merkitys?

Massavaaleissa äänestämisessä ei ole kysymys strategisesta vaikuttamisesta, koska yhdellä äänellä ei sinänsä ole juuri koskaan mitään vaikutusta. Kyse on kansalaisoikeuksista ja –velvollisuuksista sekä hyveistä, siitä, minkälaisia me olemme ja itsemme esitämme. Äänestämällä teemme itsemme demokraattisiksi kansalaisiksi, ja äänestämällä jonkin poliittisen linjan puolesta tai jotain vastaan – varsinkin jos julkistamme kantamme – osallistumme johonkin sellaiseen poliittiseen projektiin, joka myös rakentaa identiteettiämme.

EU-vaalien kiehtovuus on siinä, että se on ensimmäinen mahdollisuus äänestää ylikansallisissa vaaleissa. Se laajentaa poliittista kansalaisuuttamme ja tarjoaa mahdollisuuden osallistua ainakin itse EU-projektiin.

Europarlamentin valtaoikeudet ovat kuitenkin rajalliset ja vaikeasti hahmotettavissa. Puolueiden EU-näkemykset eivät juurikaan eroa. Ääniä kalastetaan vetoavilla ehdokkailla ja heidän henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan enemmän kuin poliittisilla linjauksilla. Osa ihmisistä äänestää puolueuskollisesti sitä puoluetta, mitä kannattaisi kotimaisissa eduskunta-vaaleissa. EU-vaalien merkitys on toissijainen.

Äänestämällä voi osallistua itse EU-projektiin, jos kokee sen mielekkääksi, mutta ei varsinaisesti mihinkään erityiseen poliittiseen pyrkimykseen kehittää EU:ta johonkin suuntaan. Toisaalta maailmankansalaiselle on olemassa myös mielekkäämpiä ja tärkeämpiä kosmopolitikoinnin muotoja ja foorumeita. Itse äänestän myös europarlamentti-vaaleissa, mutta en koe sitä tätä nykyä kansalaisuuteni tai identiteettini kannalta kovinkaan keskeisenä asiana. Kannatan kuitenkin europarlamentin aseman selkiyttämistä ja vahvistamista sekä suhteessa komissioon että ministerineuvostoon.

Mikä on mielestäsi noussut tähän mennessä (22.5.) keskeisimmäksi teemaksi EU-vaaleissa?

Tähän on vaikeata vastata. Teija Tiilikaisen taannoinen puheenvuoro, jossa hän peräänkuulutti poliittista asiakeskustelua, oli hyvä, mutta myös merkki siitä, että sellaista keskustelua ei juuri ole käyty. En oikeastaan tiedä, että mikä olisi noussut keskeisimmäksi kysymykseksi.

Entä mistä vaietaan?

Kevään isot kysymykset ja debatit eivät ole liittyneet europarlamenttivaaleihin (esim. Irakin sota, globalisaatio-politiikka). Myös verokilpailusta on puhuttu paljon, mutta sitäkään ei oikein osata yhdistää EU-politiikkaan, vaikka EU:n olemassaolon oikeutus on siinä, että se kykenisi estämään tällaiset asetelmat yhteisin kollektiivisin toimin. Uudessa ”perustuslaillisessa” sopimuksessa verot eivät edelleenkään kuulu yhteisöpäätöksenteon alaan, mutta sen sijaan pääoman vapaus liikkua on taas kerran taattu, joten nykyisellään EU vain pahentaa ongelmaa. EU:n ulkopolitiikan ja sotajoukkojen kehittäminen on saanut huomiota jonkin verran, mutta varsinaista europarlamentti-vaaleihin liittyvää keskustelua ei ainakaan mediassa ole kovin paljon näkynyt. Vaalitilaisuuksissa asia on varmasti ollut esillä useampaan otteeseen, mutta useimmat vaalitilaisuudet ovat pieniä ja tavoittavat vain muutaman ihmisen jostakin valikoidusta ryhmästä.

Suurin puute on kuitenkin se, että pidemmän aikavälin tulevaisuuksista ei puhuta. Mikä EU:sta on tulossa; mitä siitä pitäisi tulla? Onko EU vain alueellinen hallintajärjestelmä, joka toimii Yhdysvaltain ja kapitalistisen maailmantalouden ehdoilla? Vai yritetäänkö EU:sta rakentaa liittovaltio ja supervalta, joka palauttaisi Euroopan maailmanpolitiikan keskiöön ja loisi aidon vastavoiman Yhdysvalloille? Hajoaako EU näiden pyrkimysten ristiriitoihin? Vai pääseekö vallalle globaalin kansalaisyhteiskunnan voimat, jotka näkevät EU:n kehittämisen demokraattisena ja moniarvoisena siviilivaltana osana maailmanlaajuisia hallinta- ja talousuudistuksia?

Onko EU-vaaleilla merkitystä tekeillä olevaan perustuslakiehdotelmaan ja mahdolliseen kansanäänestykseen?

Ei suoraan, koska päätökset tehdään muualla ali ministerineuvostossa sekä kansallisissa parlamenteissa ja kansanäänestyksissä; komissiollakin on käytännössä enemmän sanansijaa kuin europarlamentilla. Epäsuorasti tietenkin siten, että europarlamenttivaalit ovat periaatteessa tilaisuus nostaa näitä kysymyksiä esiin.

Miten kansalaisyhteiskunta ja EU:n päätöksenteko voisivat kohdata?

Kyllähän ne nytkin kohtaavat sikäli, että kansalaisjärjestöjä kuullaan ja EU-elimiä lobataan eri asiakysymyksissä. Suuryhtiöiden ja niiden yhteisjärjestöjen asemaan verrattuna kansalaisyhteiskunnan asema on tietenkin heikko.

Sekä liittovaltioskenaario että EU kosmodemokraattisena siviilivaltana –skenaario edellyttävät, että kehittyy autenttinen eurooppalainen julkisuus ja autonominen kansalaisyhteiskunta, joka osallistuu poliittiseen tahdonmuodostukseen. Olen toisissa yhteyksissä kehitellyt ideaa kansalaisyhteiskunnan edustajien valitsemisesta arpomalla elimiin, joissa tehdään päätöksiä. Voisihan esimerkiksi sekä komissiossa että ministerineuvostossa olla vaikka kolme tasaveroista paikkaa varattu kansalaisyhteiskunnalle. Valinta voisi olla yhdistelmä äänestämistä ja arvontaa. Tällainen järjestelmä loisi institutionaalista perustaa poikkikansallisen kansalaisyhteiskunnan vaikuttamiselle.

Miten ajankohtaisena kysymyksenä näet kansallisen kulttuurin ja median monimuotoisuuden säilyttämisen?

Median monimuotoisuus on aivan ensiarvoisen tärkeä asia sekä Suomen että EU:n tulevaisuuden kannalta. Jos tilanteen annetaan mennä yhtä huonoksi kuin Yhdysvalloissa tai EU-Italiassa – ja kaikki viittaa siihen, että tähän suuntaan ollaan menossa – ei voida puhua eurooppalaisen julkisuuden autenttisuudesta tai kansalaisyhteiskunnan autonomiasta. Tällä on kauaskantoisia vaikutuksia EU:n tulevaisuusnäkymille. Synkimmät skenaariot Euroopan tulevaisuudesta saattavat toteutua. Kaupallisessa ja keskittyneessä poikkikansallisessa mediassa vuorottelevat kaupalliset imagot, sensaatiot väkivallasta ja terrorista, ja mielivaltaisten, todellisuutta vain simuloivien sähköisten sanomien loputon toisto ja virta. Se mahdollistaa eriarvoisuuden lisääntymisen entisestään ja yhteiskunnallisten ja taloudellisten ongelmien ”ratkaisemisen” turvallistamalla ja sotia käymällä. Tuloksena voi olla myös yllättäviä vastakkainasetteluja. Esimerkiksi EU liittovaltiona ja supervalta –skenaariossa keskeinen vihollinen voi ollakin Yhdysvallat.

Kansallinen kulttuurikin on toki tärkeä kysymys, joskin vähän eri syistä. Kantani on aika samanlainen kuin Juha Sihvolan suomeksi kirjoittamassaan ja vastailmestyneessä kirjassa Maailmankansalaisen etiikka esittämä näkemys. Kansalaisuuteni Suomen valtiossa ja jäsenyyteni Suomen kansassa ovat käytännöllisesti ja moraalisesti merkittäviä yhteisöllisiä sidonnaisuuksia, joita tulee vaalia. Uskon esimerkiksi, että Suomen kielen asemasta arkielämässä, koulutuksessa ja julkaisuissa tulee huolehtia tulevaisuudessakin.

Suomi on kuitenkin vain osa identiteettiäni. Kuten Sihvola toteaa, ”yhteisölliset sidonnaisuudet eivät ole vain moniulotteisia vaan muuttuvia”. Suomalaisten pitää kasvaa paitsi suomalaisiksi niin myöskin maailmankansalaisiksi. Se edellyttää kykyjä ja valmiuksia toimia eri kielellisissä ja kulttuurillisissa yhteyksissä. Maailmankansalaisten elämänpolku ei myöskään ole sidottu yhteen alueellisesti rajattuun yhteisöön kuten Suomeen. Tämäkin on osa maailman monimuotoisuutta.

Kulttuuri-, mielipide- & tiedelehtien liitto Kultti ry:n & Attacin keskustelutilaisuuksia EU:n kulttuuri- & mediapolitiikasta 2.6. kello 18 Turun Ravintola Koulussa, 3.6. kello 18 Tampereen Telakalla & 5.6. kello 15 Helsingissä Käpylän kyläjuhlilla. Kyläjuhlilla keskustelua vetää Heikki Patomäki.

Voima

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu