ei pakotietä

Minä en omista kirjapainoja enkä lehtiä. Siksi käytän seinälehteä tärkeän kansalaismielipiteen ilmaisemiseksi.

diplomaattinen selkkaus kaivokadulla!

Filosofian ylioppilas Sorjonen oli kyllästyneenä hallituksemme ulkopoliittiseen jahkailuun ja USA:ta mielistelevään käyttäytymiseen kiivennyt niin sanotun Makkaratalon seinustalle kello 01 ja maalannut sitruunankeltaisella Miranol-maalilla (à 16,16 euroa/litra saatavana kuudessa eri sävyssä) ilveskissan kokoisilla kirjaimilla: USA POIS IRAKISTA!

Sorjosen teksti ehti palvella aamu-unisia töihin kiirehtiviä kaupunkilaisia noin kello yhdeksään saakka, kunnes Makkaratalo Oy:n toimitusjohtajan sihteerin puhelin soi. (Johtaja itse oli kiirehtinyt kotoaan suoraan aamupalaveriin Kapiteeli Oy:hyn. Palaverin tarkoituksena oli pohtia Postitalon purkamista ja muuttamista toimistopalatsiksi Erkon lehtitalon ja Holiday Inn -hotellin esimerkin mukaisesti.)

Soittaja oli nimimerkki ”Närkästynyt ohikulkija” eli todellisuudessa valtiovarainministeriön järjestelyosaston toimistopäällikkö, joka ajettuaan työmatkallaan Espoon Nuottaniemestä Länsiväylää pitkin tummansinisellä Honda-merkkisellä henkilöautolla aamuruuhkassa asemanseudulle päästyään ei ollut uskoa silmiään luettuaan kolme sitruunankeltaista iskulauseen muodostanutta sanaa. Tällaista hän ei ollut koskaan ennen kokenut eikä osannut pitkän virkauran tuomalla rutiinillaan edes varustautua ajatukselle, että tällaista voidaan edes suunnitella. Hän tarttui oitis kännykkäänsä ja Näpit irti kännykästä ajon aikana -asetuksen nimenomaisesta kiellosta huolimatta, hätätila kun oli, näppäili kiireesti hyvin tuntemansa (sama rotary-klubi) toimitusjohtajan suoran numeron (joka oli käännetty sihteerille normaalikäytännön mukaisesti) ja (saatuaan kuulla, että johtaja oli jo aiemmin mainitsemassamme naapurikiinteistöä koskevassa tärkeässä palaverissa) huusi raivosta punaisena sihteerille:

”Talonne julkisivu on töhritty törkeällä tavalla. Hälyttäkää joku siivousfirma tai vastaava heti poistamaan teksti ja ilmoittakaa poliisille. Ne roistot on saatava pian kiinni ennen kuin ne vaarantavat koko maamme turvallisuuden, kansainvälisen kilpailukykymme ja suhteet meihin ystävällisessä suhteessa olevaan ulkovaltaan.”

Toimistopäällikön närkästynyt soitto sai tapahtumat lumivyörynomaisesti liikkeelle. Hän soitti ensi töikseen mahonkipöytänsä taakse päästyään riisumatta päällystakkia ulkoministeriöön (kyseessähän oli mitä suurimmassa määrin ulkopoliittinen, tämän ministeriön toimialaan kuuluva asia), sisäasianministeriöön, koska kyse oli rikoksesta ja poliisiasiasta (törkeä vahingonteko) sekä suojelupoliisiin (yhteiskunnanvastaiset ainekset vehkeilivät maamme virallista ulkopolitiikkaa ja samalla EU:n hyväksymää linjaa vastaan, ja tekijöillä oli mitä ilmeisimmin yhteyksiä kansainvälisiin, länsimaista oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmää vaarantaviin arabiankielisiin terroristijärjestöihin) sekä puolustusvoimien esikuntaan, koska tekeillä saattaisi olla yritys väkivalloin kukistaa laillinen yhteiskuntajärjestelmämme ja tekijäin haltuun on voinut joutua, tarkasta vartioinnista huolimatta, aseistusta, johon perinteinen poliisien hallussa oleva tulivoima ei pysty vastaamaan.

Kuten voitte kuvitella, valtava oli hyörinä kello 10 Makkaratalon edessä. Poliisi oli sulkenut rautatieasemalle johtavat kadut liikenteeltä. Linja-autot oli pommivaaran takia ohjattu pois Rautatientorilta. Koko keskustan perinteinen aamuliikenne oli kaaoksen tilassa, mutta siitä ei nyt välitetty tärkeimpien päämäärien saavuttamiseksi.

Sekä kaupallisten että sen ei-vielä-kaupallisen televisioyhtiön kameramiehet saivat läpäistä poliisiarmeijan tiiviin seulan ja pääsivät kuvaamaan, kun Oy Tag Genast Bort Ab:n yhtiön miehet sinisissä haalareissaan turvamiesten tarkoin vartioimina liuottivat erikoismyrkyillään iskulauseen viimeisiä kirjaimia.

Katolta laskettiin Vuokrapeite Oy:n vihreä pressu vaijereiden varassa julkisivun eteen, jolloin keltaiset kirjaimet hävisivät hitaasti kadulla töllöttelevien ja kameroiden näkyvistä.

Samaan aikaan aloittivat Krp:n ja Supon korkeimmat johtajat kokouksensa syyllisten kiinnisaamiseksi, koska alusta lähtien epäilyt kohdistuivat kahteen vaikutusvaltaisimpaan kansalaisjärjestöön: Ahaa! ja Rauhankyyhkyt. Kokouksen työlistalla oli ensimmäisenä näiden järjestöjen tilaan tehtävä kotietsintä, materiaalin takavarikointi sekä johtajien pidätys kuulustelua varten epäiltynä yhteyksistä kansainvälisiin rikollisjärjestöihin. Kokouksessa pohdittiin myös, miten mahdollisimman näyttävästi ja pelottavasti lehdistön edustajat saataisiin kirjoittamaan tapahtumasta hallituksen virallista ulkopoliittista linjaa tukevalla tavalla. Alun alkaen pidettiin selvänä, että tekijöitä oli useita (järjestö) ja että rikosta on pitkään suunniteltu ja sillä on selkeät virallisen ulkopoliittisen linjan vastaiset äärimmäiset tavoitteet ja että terrorismi ei päättyisi tähän, vaan tämä oli vasta alkunäytös, ja pohdittiin, miten se voitaisi tehokkaimmin torjua.

Pääministeriä, presidenttiä sekä hallituksen jäseniä oli informoitu. Ulkoministeriö oli jatkuvassa yhteydessä ulkovaltojen täällä oleviin lähetystöihin, ja USA:lle oli esitetty virallinen anteeksipyyntö sekä korvausehdotus. Hallitus oli sitoutunut korvaamaan sadalla miljoonalla dollarilla Irakiin tehdyn hyökkäyksen vaatimia miehistökuluja sekä tilaamaan Suomeen taisteluhelikoptereita USA:n asetehtailta myöhemmin laadittavan yksityiskohtaisen sopimuksen pohjalta.

Vanhimmat poliittiset toimittajat muistavat ainoastaan Etyk-vuonna ryhdytyn vastaavanlaisiin tarkastus- ja turvatoimiin. Kaupungin keskusta oli eristetty ja hälytystilassa uusien tihu töiden pelossa ja varalta. Puhelimia kuunneltiin salaa entistä enemmän, eikä siihen tarvittu oikeuden päätöksiä.

Toimistoja ratsattiin, epäilyttäviä henkilöitä pidätettiin, henkilöllisyyspapereita tarkastettiin. Poliisiautojen sireeniäänet täyttivät ulvonnallaan kansalaisten tajunnan. Kaikki ymmärsivät, että nyt oli tosi kysymyksessä. Iltapäivälehdet ilmestyivät ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin iltapäivällä ja vieläpä erikoisnumeroin. Televisio- ja radiokanavat olivat kokonaan omistautuneet hälytystilan kuvauksiin ja haastatteluihin. Pörssi oli lopettanut Kapiteeli Oy:n osakkeiden noteerauksen. Lyhyesti sanoen: elettiinkuumeisia aikoja Kaivokadun tapahtuman johdosta.

Samaan aikaan toisaalla.

Sorjonen heräilee Hoasin seitsenkerroksisen elementtikolossin kuudennessa kerroksessa yksiössään, venyttelee makeasti sikeästi nukutun yön jälkeen. Hän muistaa heti yöllisen keikan, joka oli onnistunut sataprosenttisesti. Hän vilkaisee käsiään, jotka ovat edelleen keltaisen maalin tahrimat.

Hän nousee hitaasti, käy tarpeillaan, pesee kätensä uudelleen ja tällä kertaa tarkoin ja alkaa valmistella vaatimatonta aamiaista.

”Illalla pitäis varmaan käydä katsomassa tekstiä, vieläköhän se on jäljellä”, hän tyytyväisenä miettii. ”Onpahan niillä vähän enemmän duunia kuin minulla maalatessa. Ehkä tekstini on päivän aikana muutama ohikulkija ehtinyt lukaista ja vaipua edes hetkeksi pohtimaan lauseen sisältöä. Täytyypä pyytää Sutinen mukaan. Hän on vain haaveillut tekevänsä jotain vastaavaa, kun taas minä pistän päätökset toimeksi enkä pelkästään haikaile.”

He tulevat ennen pimeäntuloa asemanseudulle ja huomaavat heti, että virkapukuisten määrä on silmiinpistävän suuri. Kadunkulmia vartioidaan ja valvontakameroita on asennettu näkyvästi kaikkialle.

Monien tarkistusten ja esteiden jälkeen he onnistuvat pääsemään Rautatientorille. Sorjonen osoittaa kohti Makkarataloa. Kolmisen metriä makkaran yläpuolella on hyvällä tahdolla luettavissa alkuperäinen teksti, joka on tummempana vielä erotettavissa kiviseinästä. Ilmeisesti erikoisliuotin on tunkeutunut syvälle betonihuokosiin. Väri on tietenkin hangattu pois.

”Tällaista puuhailin yön hiljaisina tunteina”, Sorjonen ylpeänä kuiskaa peläten hallituksen silmiä ja korvia ympärillään.

”Huomaanpa sinun saaneen aikaan myös kansalaisoikeuksien vastaisen liikkeen”, Sutinen huokaa viitaten ympäristössä viliseviin virka-asuihin sekä ratsioihin. ”Tämähän on kuin lentokonehyökkäyksen jälkeen. Meidän olisi viisainta häipyä vähin äänin paikalta ennen kuin meitä aletaan epäillä. Enpä haluaisi joutua tämän väkivaltakoneiston nielaisemaksi.”

”Minä käytin ainoastaan”, ääntään alentaen, ”perustuslain suomia oikeuksia. Minä en omista kirjapainoja enkä lehtiä. Siksi käytän seinälehteä tärkeän kansalaismielipiteen ilmaisemiseksi.”

”Täällä on valtavat etsinnät käynnissä”, Sutinen sanoo. ”Jos he saavat kiinni sinut, joudut lopun ikääsi maksamaan korvauksia.”

”Ne eivät koskaan keksi minua. Aikansa penkovat ja väsyvät. Olen kokeillut yhteiskunnan rajoja ja huomannut, että elämme pelottavia, suorastaan hysteerisiä aikoja.”

Yli kolmen kuukauden laajojen ja tiiviiden etsintöjen ja tutkimusten jälkeen poliisit pääsivät Sorjosen jäljille ja toimenpiteet johtivat hänen kiinniottoonsa ja pidätykseen ja lopulta vangitsemiseen. Maalipurkinmyyjä oli muistanut ja antanut riittävät tunnistetiedot.

Sorjosta on nyt kuukauden verran pidetty säilössä epäiltynä kuulumisesta kansainväliseen terroristijärjestöön ja epäillään edelleen.

Kun kuulustelujohtaja kysyi, ”haluatteko avustajan paikalle”, Sorjonen vastasi:

”Kyllä, demokraattisen juristin.”

”Mikä se sellainen ’demokraatti’ on, kansandemokraatti vai?”

”Sellainen, joka on Demokraattisten lakimiesten jäsen, tietääkseni oikeuskansleri Nikulakin on jäsen, samaten kuin korkeimman oikeuden ex-presidentti.”

”Tässä on asianajajaluettelo, valitkaa näistä. Heidän demokraattisuudestaan en mene takuuseen”, kuulustelujohtaja ivaili.

Samaan aikaan (sisäministeri, Supon johtaja, Krp:n johtaja ja puolustusvoimien edustaja) toisaalla.

”Hyvät herrat”, sisäministeri selittää, ”tätä miestä ei saa päästää oikeuteen propagoimaan aatteitaan, koska tiedämme kansainvälisestä kokemuksesta, että tällainen vastuuton villitsijä avatessaan sopivassa tilaisuudessa suunsa saa heti sata kannattajaa.”

”Asia onkin hoidettava seuraavasti: Otamme etukäteen käräjätuomariin yhteyden, epävirallisesti tietysti, ja tiedustelemme, valtiomme turvallisuuden ja suhteittemme ulkovaltoihin ollessa vaarassa, voidaanko asia käsitellä suljetuin ovin yleisön sekä lehtimiesten läsnäolotta sekä pöytäkirjan että tuomion julistamista salaiseksi 50 vuodeksi.”

”Jos tämä ei käy päinsä, vastoin vakaumustani, voimassa olevien salassapitomääräysten johdosta, olen ollut jo alustavassa yhteydessä asianosaisiin henkilöihin ja heidän edustamiinsa yhteisöihin, josko kyseinen henkilö s., ottaen huomioon hänen poikkeuksellisen käytöksensä sekä tekosen mielettömyys sekä vahingollisuus, julistetaan muitta mutkitta, jo ennen istuntoa, mielisairaaksi ja niin huonoon kuntoon joutuneeksi, ettei häntä kohtuudella voida tuoda edes oikeuden eteen tuomittavaksi, rangaistuksesta nyt puhumattakaan.”

”Hänet on vain yksinkertaisesti esitutkinnan kuluessa todettu kahden hänet tutkineen lääkärin yhtäpitävin lausunnoin, kun asianomistajakaan ei tässä tapauksessa vaadi rangaistusta ja on valmis kärsimään julkisivun siivouskulut tappionaan, olen sivumennen sanoen ollut jo tännekin yhteydessä ja syyttäjääkin on informoitu eikä hänelläkään tuntunut olevan mitään järjestelyä vastaan, yksinkertaisesti vaikeasti mielisairaaksi ja rikosoikeudellisesti edesvastuuttomaksi ja että hän on pysyvän ja pikaisen hoidon tarpeessa, minkä keston ja syvyyden päättää aikanaan häntä hoitava lääkäri. Kokemuksesta jo tiedän, ettei miestä nähdä siviilit päällä alle viiden vuoden.”

”Oikeudenkäyntiin joutumisen riskit, kielteisen julkisuuden lisäksi, ovat ne, että hänen vastoin käsitystämme todettaisiin syyllistyneen ainoastaan vahingontekoon kansalaistottelemattomuudesta. Muistakaa kettutytöt! Hän saattaisi häpeään koko valtiokoneistomme ja sen toiminnan uskottavuuden. Tähän meillä ei ole varaa nykyisessä epävarmassa tilanteessa. Itse olen jälkimmäisen ratkaisun kannalla.”

Sorjonen tuomittiin tahallisesta vahingonteosta ensikertalaisena sakkoon ja erinäisiin vahingonkorvauksiin, mutta myöhemmin suoritetussa ulosottoyrityksessä hänet todettiin varattomaksi.

Antero Sarnesto

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu