voikukasta voimaa

Lukuaika: 2 minuuttia

voikukasta voimaa

Keväällä esiintyöntyvästä silmänilosta saa vähällä vaivalla taiottua pötyä pöytään.

Punkkikukka, syyhykukka, sianyrtti, siansilmä, kalloniska, munkinpää, keltaukko, keltakukka, syyläkukka, syyhykukka, maitiainen, leijonanhammas. Rakkaalla ja rienatulla, lähes kaikkialla rehottavalla voikukalla on runsaasti kansanomaisia nimiä.

Suomessa kasvaa yhteensä noin viitisensataa voikukkalajia, joista ylivoimaisesti yleisimpiä ovat rikkavoikukkiin lukeutuvat yksilöt. Parhaiten monivuotinen, vahvajuurinen voikukka tunnetaan sinnikkäästi sikiävänä kasvimaan kitkijöiden kauhuna. Kaikista voikukista ei kuitenkaan kannata hankkiutua eroon, sillä aikaisin keväällä esiintyöntyvästä silmänilosta saa vähällä vaivalla taiottua monenlaista pötyä pöytään.

Tuoreet voikukanlehdet sopivat mainiosti erilaisiin salaatteihin. Salaattinautintoja varten kannattaa lehdet noukkia hyvin nuorina, ennen kukkamykeröiden ilmestymistä, jolloin lehtien maku on miedoimmillaan. Voikukan lehtiä kerätään puhtailta kasvupaikoilta, ja niitä napsitaan talteen kasvin latvaosasta. Alimpia, rikkinäisiä tai sairaita lehtiä ei joukkoon kelpuuteta.

Ennen salaattina tarjoamista saalis pesaistaan ja lehtiruodit poistetaan. Karvaita makuja karttava aloittelija kiehauttaa voikukkastensa lehtiä muutaman minuutin ja tarjoilee luonnonhelmasta noukkimansa antimet esimerkiksi kaalin tai lehtisalaatin kanssa maukkaan kastikkeen kyydittämänä. Perinteisesti voikukkasalaattia on tukevoitettu keitetyllä kananmunalla ja kermaviilillä. Vegaanit voivat koostaa salskean salaattinsa vaikka näin:

voimia antava voikukkasalaatti

4 dl tuoreita, nuoria voikukanlehtiä

4 dl kaalia silputtuna

2 tomaattia lohkottuna

1 punasipuli

1 isohko omena kuutioituna

1/2–1 dl hasselpähkinöitä ja/tai manteleita

1/2 dl auringonkukansiemeniä

soijakastiketta

Salaatinkastike:

1 rkl omena- tai balsamiviinietikkaa

4 rkl oliiviöljyä

(yrtti)suolaa

2 tl rouhittua mustapippuria

1 tl kuivattua basilikaa

mainos

Huuhtele voikukanlehdet, poista keskiruoti ja suikaloi. Silppua kaali ja punasipuli, lohko tomaatit ja kuutioi omena. Paahda pähkinöitä, manteleita ja auringonkukansiemeniä paistinpannulla, kunnes ne saavat hiukan väriä. Mausta pikku lorauksella soijakastiketta. Kippaa kaikki ainekset isoon kulhoon ja sekoita huolellisesti. Valmista salaatinkastike ja nakkaa muiden sekaan. Sekoita ja tarjoile esimerkiksi kesäisten grilliherkkujen kyytipoikana.

Nuoret lehdykäiset soveltuvat myös keventämään erilaisia levitteitä. Kesältä maistuvan leivänpäällyksen loihdit esimerkiksi desistä margariinia, desistä oliiviöljyä ja desistä hyvin pieniksi silputtuja, lehtiruodottomia voikukanlehtiä. Sekoita ainekset huolellisesti ja mausta lempiyrteilläsi ja ripauksella seesamsuolaa.

Voikukanlehtiä voi oivallisesti nauttia myös keitettynä pinaatin tapaan. Lehtiruodin poistamisen jälkeen niitä voi muiden vihanneksien tapaan nakella keittoihin, muhennoksiin ja vaikkapa perunamuusia vehreyttämään.

Voikukanlehdet sopivat mainiosti myös yrttiteen aineksiksi. Suviaikaan teen voi valmistaa tuoreista lehdistä, mutta talvisia tee-elämyksiä varten lehdet kannattaa säilöä kuivaamalla. Myöhempää, pinaatinomaista käyttöä silmälläpitäen voikukanlehdet puolestaan ensin keitetään ja sitten pakastetaan.

Voikukka on kaikessa monipuolisuudessaan yksi hienoimmista luonnonvihanneksistamme. Ravinnoksi kasvista kelpaavat lehtien ohella myös juuri ja kukkamykeröt. Voikukan mykerönuppuja voi tipauttaa sattumiksi kasviskeittoihin tai niitä voi höyryttää vahvahkonmakuiseksi lisukkeeksi. Kuulopuheiden mukaan kanadalaiset tapaavat kiehauttaa niitä munakkaidensakin täytteiksi. Voikukan kirkuvankeltaiset, medentäyteiset kukinnot sopivat myös siman, viinin ja kaljan aineksiksi.

voikukkasima

5 litraa voikukan kukkasia

10 litraa vettä

125 g fariinisokeria

700 g sokeria

3 sitruunaa

1/4 tl hiivaa

(rusinoita)

Nouki voikukkaset puhtaalta paikalta aurinkoisella säällä. Laita isoon kattilaan viisi litraa vettä ja viisi litraa voikukkia. Kuumenna seos kiehuvaksi ja keittele sitä viitisen minuuttia. Siivilöi sitten nesteestä voikukat pois (säästä sekä neste että kukat) ja kaada kertaalleen keitettyjen kukkasten päälle kattilaan vielä kolmisen litraa kiehuvaa vettä. Keitä viiden minuutin ajan. Siivilöi kukat ja puristele varovasti niistä mehut. Kippaa kuumaan liemeen molemmat sokerit sekä viipaloidut sitruunat. Kuumenna seos kiehuvaksi ja sen jälkeen lisää se aiemmin tehtyyn uutteeseen. Sekoita litkut ja lisää joukkoon vielä parisen litraa kylmää vettä. Anna tekeleen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää joukkoon hiiva. Käytä voikukkasimaa huoneenlämmössä yön yli. Aamupuhteeksi siivilöi sima ja pullota se. Lisää jokaiseen pulloon pari rusinaa ja ripaus sokeria. Kun rusinat nousevat pintaan, kukkea janojuomasi on valmista. Voikukkasima säilyy tiiviisti pullotettuna jääkaapissa parisen viikkoa.

Johanna Koskinen

  • 9.9.2009