marjaliisa siira | faktaa itä-helsingistä

Kuumana kesänä 1968 vein pienen tyttäreni ensimmäistä kertaa uimaan Vuosaaren Uutelaan, Mustalahden hiekkarannalle.

Kuumana kesänä 1968 vein pienen tyttäreni ensimmäistä kertaa uimaan Vuosaaren Uutelaan, Mustalahden hiekkarannalle. Tytär rakenteli hiekkalinnoja. 30 vuotta myöhemmin vein sinne lapsenlapseni. Pojat hautasivat toisiaan hiekkaan ja olivat sotkussa hiuksista varpaisiin.

Tuohon rantaan liittyvät 35 kesän muistot. Ne ovat kaikki hyviä, elämäntilanteesta riippumatta. Kun tähyilen merelle Itä-Tonttuun päin, pää tyhjenee eilisen murheista ja huomisen huolista.

Nyt valtava monttu halkoo muistojeni maisemaa ja ranta on rakennustyömaata. Uutelan kanavantynkää on alettu rakentaa. Tämä 350 metriä pitkä turhuuksien turhuus maksaa 17 miljoonaa euroa. Pelkkä ylläpito maksaa 200 000 euroa vuodessa. Kanavaan pitää pumpata merestä vettä 24 tuntia vuorokaudessa, ettei vesi mätäne.

Kanavan rannalle tulevista asunnoista on myös merinäköala. Mihin sitä lätäkköä tarvitaan?

Ylipormestarinna S kävi viime talvena Vuosaaressa kansalaisia tapaamassa ja valittamassa Helsingin rahapulaa. Lopuksi hän ylisti hurmioituneena Vuosaaren suursatamahanketta. Sanoja en muista, mutta luullakseni ajatus sanojen takana ja rivien välissä kulki näin:

”Me tarvitsemme suursataman. Tosin Helsingin satamissa ei ole ruuhkaa redillä, kuten muualla maailmassa usein on. Mutta me haluamme keskittää tavaraliikenteen Helsinkiin. Se tarkoittaa sitä, että muut Etelä-Suomen satamakaupungit näivettyvät ja tulevat kitumaan työttömyyden kourissa. Tällaista on meidän aluepolitiikkaamme. Voihan siellä Kotkassa omakotitalossa asuva työttömän ahtaajan perhe myydä talonsa ja muuttaa Helsinkiin. Kyllä he pystyvät ostamaan niillä rahoilla yksiön Jakomäestä. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.”

Vuosaaren suursatamankin rakentaminen on alkanut. Rahaa palaa maalla ja merellä. Valitukset on hylätty yhtä lukuun ottamatta: EU-komissio antaa lausuntonsa Porvarinlahden Natura-alueen raiskauksesta vasta heinäkuun alussa, mutta väliäkö hällä.

Satama liikenneväylineen maksaa nykyarvion mukaan lähes 500 miljoonaa euroa. Ruoppaajat ruoppaavat ja hinaajat rahtaavat raskasmetalleja sisältäviä myrkkymaita nykyiseltä telakka-alueelta merelle 20 kilometrin päähän. Toiset hinaajat tuovat mereltä maalle väylän tieltä räjäytettyjä kallioita ja meren pohjaa. Sillä vallataan lisää maata merestä. Väylää joudutaan leventämään 36 kilometrin matkalta. Valmiita väyliä on rannikolla pilvin pimein, mutta ne eivät johda Vuosaareen.

Ruoppaajat ja hinaajat tekevät töitä 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa. Vesillä liikkujia varoitetaan tiuhasta hinaajaliikenteestä ja räjäytyksistä.

Sataman alle jäävää maata pitää vahvistaa monin paikoin. Niinilahden pohjukassa on esimerkiksi yhdeksän hehtaarin savipehmeikkö. Se pitää syvästabiloida, jotta päälle voidaan rakentaa ratapiha. Tämä pikku homma maksaa 3,4 miljoonaa euroa. Stabilointi tehdään osittain siten, että lujittavaa ainetta sekoitetaan saveen jättimäisellä vispilällä. Uskomatonta mutta totta.

Kun katselen Vuosaaren maisemien massiivista mylläystä, mieleen nousee asioita, joihin kaupungilla ei ole rahaa. Huonokuntoinen vanhus joutuu hoitamaan dementoitunutta puolisoaan 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. Syöpäsairaat eivät saa lääkitystä. Kaduilla harhailee mielenterveyspotilaita, jotka on jätetty heitteille. Eräällä heistä oli kirves mukanaan metromatkalla.

Marjaliisa Siira, msiira@luukku.com

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu