mihin kaikki on menossa?

Lukuaika: 2 minuuttia

mihin kaikki on menossa?

Joinakin hetkinä olen syvissä mietteissäni huomannut, että maailman kauneimmat asiat löytyvät yllättävän eriskummallisista paikoista.

Joinakin hetkinä olen syvissä mietteissäni huomannut, että maailman kauneimmat asiat löytyvät yllättävän eriskummallisista paikoista. Puuterilumen pyörteilevä tanssi talvella kahden kerrostalon välisessä käytävässä, hiuksiaan kampaava nainen peilin edessä, kahvikuppia vasten kilisevän lusikan ääni keittiössä…

Joka kerta kun olen havahtunut noihin pieniin asioihin, ovat ne ajaneet minut uudelleen yhä syvempiin ajatuksiin elämästä ja siitä, mihin suuntaan kaikki on menossa.

On kuitenkin käynyt hyvin selväksi, ettei kaikki ole hyvin, kun asioita tarkastellaan laajemmasta näkökulmasta. Ihmiset ovat järjestään apaattisia ja tylsistyneitä, eikä kukaan näytä välittävän suuntaan tai toiseen siitä, pitäisikö elämälle tehdä jotain.

Todella järkyttävä aspekti on se, ettei minkäänlaista vapautta elämäntavan tai suunnan valinnan suhteen harjoiteta edes marginaalisesti, poislukien tietyt rajatapaukset, vaan pääsääntöisesti tyydytään turtumaan ennakkovaatimusten asettamiin uomiin, vaivautumatta hetkeksikään miettimään, mikä itselle toisi onnea.

Minun mielestäni ihmisen tulisi kuitenkin elää lyhyt elämänsä mahdollisimman paljon omien unelmiensa mukaisesti, pitäen mielessä kuitenkin sen, että asioiden tekeminen yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti on joskus välttämätöntä, vaikkei se mieluisalta tuntuisikaan.

Niin sanotun ”uuden ajan” kirouksena tuntuu olevan jonkinlainen hillitön, silmät sumentava kollektiivinen halu päästä mahdollisimman nopeasti johonkin ihmeelliseen asemaan yhteiskunnallisella tasolla, vaikkei ilmeisesti missään ole milloinkaan esitetty teesiä, jossa ilmoitettaisiin tähän ja tuohon statukseen pääsemisen yleisiä hyötyjä, sikäli kun sellaisia edes on.

On mahdotonta edes arvailla, milloin tilanne jumiutui tähän pisteeseen, ja vielä absurdimpaa olisi yrittää arvailla, mitä tuleman pitää, jollei joku instanssi pian herää ahneutensa kourista ja ala ajatella uutta suuntaa henkiselle evoluutiolle. Sillä on mennyt satoja vuosia siihen, että ihminen on lajina kehittynyt vain rakentajana sekä itsensä tuhoajana eikä maailmaansa harmoniaan saattavana joukkona yksilöitä, jotka mielisivät saada päämäärän ja oikeutuksen olemassaololleen.

Mitä hyötyä on kaikesta siitä teknologiasta, jota olemme hirvittävällä vauhdilla tuottaneet, verrattuna kaikkeen siihen, mitä sen hinnalla olemme tuhonneet? Onhan kuitenkin tämä teknisten saavutustemme aika vain murto-osa siitä ajasta, mitä kaiken tämän monimuotoisuuden saattaminen olevaiseksi on evoluutiolta kestänyt. Eikä kuitenkaan yksikään asia, minkä olemme luoneet, ole niin kaunis, täydellinen ja monimutkainen kuin esimerkiksi pieni kedon kukka, jonka ihmeellisyys on jäänyt meiltä unohduksiin egoistisen sokeutemme tähden.

Ihminen lajina on jo pitkään käyttäytynyt kuin lapsijumala, joka ei ymmärrä tekemisiään mutta jonka hallussa on silti vaarallisen suuri voima tuhota ja luoda miltei mitä hyvänsä, sekavasti, kaoottisesti, vailla ajattelun tai yliminän suomaa rauhallisuutta ja säännöstöä.

Onko missään enää mieltä? Eivät edes tietyt järjestöt – eivät toki kaikki – jotka yrittävät suojella sitä vähää, mitä maailmastamme on jäljellä, kykene toimimaan järkevästi tai saamaan aikaan mitään muuta kuin vihaa itseään kohtaan muilta kaltaisiltaan lapsilta, jotka haluavat vain ylenpalttisesti hyötyä kaikesta ennen oman liekkinsä sammumista. Kaikki ovat samanlaisia, nekin, jotka yrittävät pyrkiä yhteiseen hyvään oman etunsa tähden, ja ne, jotka yrittävät saavuttaa yksilönä kaiken hinnalla millä hyvänsä.

On mahdotonta ymmärtää, miksi nykyihmisen on niin uskomattoman vaikea tajuta, että kaikella on vastakohtansa ja että vasta kun kaikki on tasapainossa, voidaan kenties saavuttaa jotain suurempaa ja hyödyllistä yhdenkään joutumatta siitä kärsimään tai sitä suremaan. Sanomattakin on siis selvää, ettei kaikki ole vain ”ihan hyvin”, niin kauan kuin nämä lapset ja omien keksintöjensä palvojat kulkevat sokeina ja tyytyväisinä itseensä vailla huolta mistään muusta kuin omasta lompakostaan, omaksumastaan aatteesta tai itsesäälin tuomasta suojasta.

Mathias Lindy

  • 9.9.2009