MERENHEIMO tähtien äiti

…kuin kuistin kuihtuneet kukat riivin viimeisiä blosseja poloisesta auringosta, avomereltä Viro viimailee, marras maan mätänee, tuska on ruska on tuska…

Minnalle

…kuin kuistin kuihtuneet kukat

riivin viimeisiä blosseja poloisesta auringosta,

avomereltä Viro viimailee, marras maan mätänee,

tuska on ruska on tuska…

…voi tähtien Äiti, älä jätä tätä,

suo lämpöäs tähän vaikka aivan vähän…

täällä auringot katoo, täällä jumalat hajoo,

täällä ihmiset itseään tuhoo…

oi taivaitten Tao, alutonloputon loisto,

ehdoton eimitään, aivan ihan kaikki,

suo lämpöäs tähän vaikka aivan vähän…

etten enää syyttäisi enkä kiittäisi,

että sydän vain ylistäisi, ylistäisi

kanssa kansan kaamoksen, ihmisten pimeyden…

siks lämpöäs tähän vaikka aivan vähän,

pirkkamakaroonia, kuumaa kahvia,

vanhanliiton rokkarin requiemia:

”kuolet kultani, katoot kuin kaikki,

niin juuri sunkin pitää,

lailla lumen kohta satelen sadoille,

niin juuri munkin pitää…”

Äiti näiden tähtien

suo lämpöäs tähän vaikka aivan vähän,

et toisten runot ois Minnalle juissii,

minä valtavaa valkoviinii

keskikesän sen

iankaikkisen…

Arto Merenheimo

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu