kulttuuri

”Minä vihaan teatteria”, julistaa Jouko Turkka Turun kaupunginteatterin tyhjällä Sopukka-näyttämöllä ennen esityksen alkua.

”Minä vihaan teatteria”, julistaa Jouko Turkka Turun kaupunginteatterin tyhjällä Sopukka-näyttämöllä ennen esityksen alkua. Usean vuoden tauon jälkeen hänet nähdään kuitenkin ohjaajan työssä. Näytelmä on ruotsalaisen Erland Josephsonin teksti Yksi yö ruotsalaista kesää, joka pohjautuu tositapahtumiin Andrei Tarkovskin Uhri-elokuvan kuvauksista Gotlannissa vuonna 1985.

Näytelmä kertoo elokuvaohjaajan ja näyttelijöiden välisistä suhteista: pelosta, kunnioituksesta, epävarmuudesta ja ennen kaikkea vallasta. ”Tekstin erityisyys liittyy siihen, miksi kukaan ei enää nykyään lue romaaneja, vaan elämänkertoja tai elämäntapaoppaita. Intrigi on tässä vain pieni riepu, verrattuna niihin intohimoihin, joita näytelmän hahmoilla on selviytymiskamppailussaan”, selvittää Turkka.

Yksi yö ruotsalaista kesää -näytelmän näkyvimmissä rooleissa esiintyvät Turkan vanhat oppilaat Jari Halonen ja Antti Virmavirta. Ilmaisu on turkkamaisen fyysistä. Näyttelijät laittavat itsensä sananmukaisesti likoon. Pitkulainen näyttämö on täynnä vettä ja kuraa, ja siinä ryvetään. Tutun paradoksaalisesti alfa-uros Turkka kääntää keskustelun auktoriteettien sokeaan seuraamiseen.

”Tämä näytelmä on täynnä sovinnaisuuden vihaa. Kun mä ajattelen Voima-lehden lukijoita, ne on äärimmäisen sovinnaisia. Analyysi globalisaatiosta perustuu epäanalyyttisyyteen. Joku päättää, mitä vihata ja mitä arvostaa.”

Turkan silmät kiiluvat ja saarna alkaa kiihtyä.

”Tämä näytelmä kertoo niistä kiristyksen keinoista, jotka ovat ominaisia esittäville taiteille. Yksi teema on pelko. Sama pelko, joka vetää ministereitä luottamustehtäviin. Mä nään tän koko taidetouhun täysin onttona nykyään.”

Yksi yö ruotsalaista kesää tekee naurettavaksi niin näyttelijän turhamaisuuden kuin ohjaajan halun rinnastaa itsensä jumalaan. Korkeakulttuurin korskealle kukkulalle ei jää kiveä kiven päälle.

”Nykyään puhutaan uskottavuudesta, ja sen kategoriat vaihtuvat kuukausittain. Kaikkihan elävät jotenkin prostituoidussa asemassa. Ennen lapsetkin tiesivät, mitä on kunnia. Ennen taide oli ikään kuin toinen oikeudenkäynti, jossa halveksitut saivat viimein oikeutta.”

Mikä sitten pitäisi olla taiteen tehtävä, jos taide ylipäänsä on mahdollista?

”On selvää, että taiteen ainoa estetiikka perustuu etiikkaan. Etiikka on jo pilattu sanana, koska se voi merkitä mitä tahansa. Se on vaikkapa kalliimpien banaanien ostamista. Pitää kysyä: Kenelle kuuluu katu? Sitä ei kukaan kysy. Pitäisi pystyä vaarantamaan omat ennakkoluulonsa.”

(TF)

Yksi yö ruotsalaista kesää 18.5. asti Turun kaupunginteatterinSopukassa. Ohjaus Jouko Turkka. www.turku.fi/teatteri

_______________

lyhyt jumalkemian oppimäärä

Sinebrychoffin taidemuseossa Helsingissä on tämän kevään esillä suomalais-italialainen yhteistyönäyttely Magiasta lääketieteeseen. Rooman La Sapienza -yliopiston professori Sergio Rossi on koonnut italialaisista kokoelmista 1500– 1700-luvuilta 40 maalauksen sarjan, jotka käsittelevät sairauksia, parantamisia ja koko sitä maailmankatsomuksen murrosta, joka liittyy siirtymiseen keskiajan alkemiasta renessanssin jälkeisen luonnontieteen esiinmarssiin.

Tuo aikahan avasi ihmisruumiin ihmissilmälle. Sitä aikaisemmin ihmiskeho oli koskematon ja ”tiede” oli alkemiaa. Näyttelyn luettelosta löytyykin tutkija Anne Aurasmaan ansiokas teksti, joka perustuu hänen aiheesta tekemäänsä väitöskirjaan.

Al on Jumala arabiaksi, ja kem on maa egyptiksi. Tämä ”jumalkemia”, alkemia, perustuu ikivanhaan oppiin neljästä elementistä: maa, vesi, ilma ja tuli, joista kaikki näkyvä koostuu. Viides elementti on näkymätön eetteri, joka antaa aineksille elämän. Oikealla tavalla käsittelemällä näiden suhteita tietyssä aineksessa voidaan saada aikaan muutos. Sairaus on näiden elementtien epätasapainoa. Myös rikki ja elohopea olivat keskeisiä elementtejä. Rikki edusti maskuliinista palamista ja elohopea feminiinistä sulautumista. Rikin symbolina oli aurinko ja kulta, elohopean kuu ja hopea.

1400-luvun kuuluisa alkemisti ja omintakeinen ”lääketieteen isä” Bombastus Paracelsus luki elohopean edustavan henkeä ja rikin sielua. Hän lisäsi kolmanneksi vakioksi suolan edustamaan ruumiillisuutta.

Alkemiaan liittyy merkillinen sadunomainen kuvasto, joka on suorastaan surrealistista, mutta absurdilla tavalla säännönmukaista. Kuninkaita pilkotaan ja heitetään uuniin, molemmin sukupuolitunnuksin varustettuja mies-naispäisiä sankareita, mies, jota Jumala on ampunut sydämeen ja hänen peniksensä tilalle kasvaa puu, aurinkoa syövä leijona jne. Ne kuvaavat alkemiallisia reaktioita, joita alkemisti seuraili ei vain oudossa laboratoriossaan, vaan myös koko olemuksessaan. Ja jos hän tavoitti ”Viisasten kiven” tai pystyi muuntamaan raudan kullaksi, tarkoitti se pikemminkin sisäistä jalostumista kuin ulkoista rikastetta.

Parhaita tauluja näyttelyssä ovatkin alkemisteja hiukan höynähtäneinä kylähulluina sotkuisissa kammioissaan kuvaavat maalaukset. Alkemiaan kuuluikin luontoprosessien jäljittely, mätänevien aineksien palvominen, jotta päästään mahdollisimman lähelle elämän hajoamista ja siinä tapahtuvaa siemenen puhkeamista uuteen elämään.

Alkemiaa onkin pidettävä pikemminkin runouden ja modernin taiteen lähteenä kuin kemian ja kovan lääketieteen ahjona. Homunculuksen eli alkemistisen pikkuihmisen luomisyrityksestä ei ole pitkä matka Frankensteiniin. Mutta tulevaisuus näyttää, etteikö elementtiprosesseista irtikarannut tiede purisikin tulevaisuudessa omaa häntäänsä – kuten alkemistien ouroboros – ja puristaisi esiin elämän eliksiirin, kun aika on kypsä!

(EP)

Magiasta lääketieteeseen -näyttely on esillä 30.5. asti Helsingin Sinebrychoffin taidemuseossa, Bulevardi 40. Avoinna ti, pe 10–18, ke–to 10–20, la–su 11–17.

_______________

lisää ideologiaa

Taiteilijoiden rauhanjärjestö Pand on muuttanut uusiin tiloihin Helsingin Punavuoreen ja avannut samalla uuden kivan pikku gallerian oman jäsenistön ja miksei muidenkin taiteilijoiden teoksille ja esityksille. Pandin ideologisen taiteen näyttämöllä on ensimmäisenä esillä nicaragualaisen Sergio Rodasin maalausten näyttely. Avajaisten jälkeisenä päivänä tuntia ennen gallerian ilmoitettua sulkemisaikaa putiikki oli tosin ihan pimeänä ja sälekaihtimet ikkunoissa. Mutta ei siinä mitään, pääsinpähän sentään pienelle sunnuntaispatseeraukselle kaupungin toiselle laidalle syvälle sateiseen Rööperiin. Oviaukosta saattoi vähäsen tihrustaa värikkäitä tauluja, joiden motiivina näyttivät olevan aina samat naisen kasvot, milloin kukkien ympäröimänä, milloin vesimeloneja tukassa.

(PJ)

Sergio Rodasin maalauksia 4.4. asti Pandin ideologisen taiteen näyttämöllä Helsingissä, Pursimiehenkatu 21. Avoinna to–la 12–19, su 11–18.

_______________

paha parisuhde

Ruotsalainen Åsa Grennvall on piirtänyt sarjakuvan kurjasta ihmissuhteestaan. Seitsemäs kerros -albumin nimi ironisoi vanhaa sanontaa rakastuneena olosta, kuin seitsemännessä taivaassa.

Sarjakuvan tarina kertoo Åsasta, joka lähtee kansanopistoon opiskelemaan, rakastuu Nilsiin eikä osaa olla tälle mieliksi. Alun onni vaihtuu nopeasti raakaan henkiseen ja fyysiseen väkivaltaan, eikä moinen voi tietenkään olla jättämättä jälkiä hentoiseen ihmismieleen.

Albumin ankean rosoinen tyyli tukee tarinaa mitä parhaimmalla tavalla. Karmeat asiat vaikuttavat oikeastaan vieläkin karmeammilta, kun ne esitetään naiivin pelkistetyllä tyylillä.

Seitsemäs kerros onkin vakuuttanut myös naapurimaan kriitikot palkitsemaan sen vuoden 2002 parhaana ruotsalaisena albumina.

Åsa Grennvall sanoo kestäneen vuosia ennen kuin hän oli valmis kertomaan painajaissuhteensa tarinan. ”Haluan saada ihmiset liikuttumaan kunnolla, ja siihen vaaditaan yleensä perinteistä tragediaa. Onnellisuus ei ole monimutkaista. Sen sijaan surullisten ja traagisten tapahtumien ymmärtäminen vaatii paljon enemmän.”

Kun häneltä udeltiin, miten tarinan mies on reagoinut sarjakuvaan, vastasi hän niin kuin ilmeestä päätellen useasti aiemminkin: ”Se jääköön salaisuudeksi.”

(LR)

Åsa Grennvall: Seitsemäs kerros. Sarjamania.

_______________

Timo Forss, Peik Johansson, Erkki Pirtola, Laura Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu