pinnalla

Lukuaika: 2 minuuttia

pinnalla

Ehkei siellä viinan ja savun huuruissa rauhaa saatu aikaiseksi, mutta aina välillä pitää vaihtaa viihteellekin. Eihän sitä muuten jaksa.

rokkia rauhan puolesta

Lauantaina 20. maaliskuuta tuli kuluneeksi vuosi Irakin sodan alkamisesta. Rauhanpuolustajat sekä Like järjestivät illalla bileet Helsingin Dubrovnik-baarissa, jossa esiintymässä olivat hyväntekeväisyyden nimissä Kompostikopla Sound System, Kaucas sekä Kauko Röyhkä. Vaikka päivän marssi ei ilman vuoksi ollutkaan mikään menestystarina, niin illan tapahtuma oli loppuunmyyty. Julkkiksiakin paikalta tietysti löytyi. Tehosekottimen Otto kertoi tulleensa bileisiin melkein suoraan rauhankulkueen marssittuaan. Ehkei siellä viinan ja savun huuruissa rauhaa saatu aikaiseksi, mutta aina välillä pitää vaihtaa viihteellekin. Eihän sitä muuten jaksa.

Tiukkaa rauhanasiaa löytyy esimerkiksi nettisivuilta www.rauhanpuolustajat.fi.

_______________

ihania pussukoita

Kankaista mitkään eivät vedä vertoja 60- ja 70-luvun ihanille kuvioille. Minultakin löytyy vanhasta rottinkiarkusta kasakaupalla vanhoja kankaita, jotka odottavat käsittelyäni. Mutta sitähän ne saavat tehdä, odottaa, kun en muista sitä ompelukonetta koskaan pöydälle nostaa.

Olenkin kuolannut jo pitkään porvoolaisen Twin-liikkeen ihania pussukoita, joita en voi ostaa syystä että ”äkkiähän minä tuommoisen kotona teen”. Niinpä niin. Nyt Twin-liike on avannut uuden liikkeen Helsinkiin. Tiedossa on laukkujen ja nyssyköiden lisäksi myös maalattuja pikkutavaroita, ja jopa huonekalutkin ovat periaatteessa myytävissä. Mikäli omaat vanhoja ihania kankaita, etkä niillä mitään tee, niin liike on myös vaihtanut tuotteita kankaisiin. Kannattaa käydä ainakin kysymässä.

Twin Helsinki Kalliossa osoitteessa Pengerkatu 22. Avoinna ma–pe 10–17, la 11–15. www.twin-shop.com

_______________

faktaa islamista

Kävin katsomassa Minareetin kutsu -näyttelyn Kulttuurien museossa. Tällä hetkellähän islamilaisuus ei ole kovin kovassa huudossa ainakaan länsimaissa, joten odotin näyttelyn huutavan positiivisia asioita islamilaisuudesta. Sitä ei ole kuitenkaan tiedossa, vaan näyttely tarjoaa faktaa islamin perusteista ja islamilaisen kulttuurin monipuolisuudesta meillä ja muualla.

En ollut tiennytkään, että islamilaisuus on niin tarkkaa puuhaa kaikkine yksityiskohtineen. Rukouskin tapahtuu hyvin tarkkojen sääntöjen mukaan sanoineen ja käsien liikkeineen, samoin kuin käsien peseminen rituaaleihin valmistautuessa. Islamilaisuus on suomalaisesta näkökulmasta myös aika mystistä puuhaa amuletteineen, rukousnauhoineen ja rukouksessa käytettävine kivineen.

Tiedossa on myös se, että islamilaisuutta voi tulkita hyvinkin eri tavoin. Erään naisjärjestön mukaan naisten tehtäviin avioliitossa ei kuulu esimerkiksi kokkaaminen ja siivoaminen, vaan ainoastaan seksuaalisten palvelujen antaminen aviomiehelle. Hyvä hyvä…

Minareetin kutsu -näyttely Kulttuurien museossa Helsingin Tennispalatsissa. Avoinna ti–to 11–20, la–su 11–18.

_______________

Milla Rinne, milla.rinne@voima.fi

  • 9.9.2009