voima puhuu | pitkäjänteistä toimintaa

voima puhuu | pitkäjänteistä toimintaa

Sota Irakissa jatkuu, poliittinen ja sotilaallinen umpikuja näyttää läpipääsemättömältä. Tähän mennessä arviolta 10 000 siviiliuhria vaatinut ”ennaltaehkäisevä isku” on arkipäiväistynyt osaksi ulkomaanosastojen loppumattomien konfliktien (Palestiina, Tshetshenia jne.) joukkoa.

Irakin sota syttyi huolimatta maailmanhistorian suurimmasta tavallisten kansalaisten mobilisaatiosta sen estämiseksi. Kyynisimmät toimittajat ovatkin olleet jo valmiit kyseenalaistamaan koko sodanvastaisen toiminnan mielekkyyden. Vaikka joutuvat toki myöntämään, etteivät sodalle esitetyt syyt kestäkään lähempää tarkastelua.

Joukkotuhoaseet ovat todellinen uhka, mutta eivät Irakissa. Kansainvälisen ydinenergiajärjestön johtajan Mohamed El Baradein Der Spiegel -lehdelle antaman haastattelun mukaan ydinasesodan uhka on lähempänä kuin koskaan.

Kansalaistoiminnan lähtökohtana ei ole yritystoiminnassa yleistynyt pikavoittojen saalistus. Jos esimerkiksi vaatimukset Etelä-Afrikan apartheidhallinnon lakkauttamisesta olisivat tyssänneet ensimmäisiin mielenosoituksiin, niin Nelson Mandela viruisi vieläkin vankilassa.

Tuolloinkin ”realistit” toitottivat, ettei Mandelan vapauttamisesta ole mitään toiveita ja että valkoiset eivät voi eivätkä halua luopua vallastaan, eikä heitä voi siihen mikään mahti maailmassa pakottaakaan. Toisin kuitenkin kävi.

Rauhanliikkeen saavutukset – ja tässä yhteydessä ei tarkoiteta vain rauhanjärjestöjä vaan laajempaa kansalaistoimintaa eri muodoissaan – perustuvat useimmiten pitkäjänteiseen toimintaan. Helppoja ”voittoja” ei ole useinkaan tarjolla. Kyynisimmilläänkään emme kuitenkaan voi vastata ratkaisemattomilta vaikuttaviin haasteisiin kuten vanhan palestiinalaistarinan Jumala.

Tarinassa Jasser Arafat kysyy Jumalalta toiveikkaana: ”Tuleeko Palestiinaan milloinkaan rauha?”

”Tottahan toki”, vastaa Jumala ja jatkaa, ”mutta ei minun elinaikanani.”

Talousvinkki Voiman lukijoille: rauhanoptiot ovat aina kannattavia sijoituskohteita, vaikka eivät olisikaan muodissa.

Kansainvälinen sodanvastainen toimintapäivä 20.3.. Mielenosoituksia & muita tapahtumia ympäri maailmaa.

Teemu Matinpuro, teemu@rauhanpuolustajat.fi

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu