london calling

Joskus vaikuttaa siltä, että joillekin lontoolaisille yhteiskunnassaan pärjääminen saattaa olla vähintään yhtä hankalaa kuin ulkomaalaiselle.

Joskus vaikuttaa siltä, että joillekin lontoolaisille yhteiskunnassaan pärjääminen saattaa olla vähintään yhtä hankalaa kuin ulkomaalaiselle. Eräänä sumuisena aamuna rastatukkainen paikallinen mies kysyi kadun kulmassa, auttaisinko häntä asunnon haussa. ”I’m squatting at the moment”, tyyppi sanoi, eli hän asui vallatussa talossa. En voinut neuvoa muuta kuin ostamaan Loot-lehden. Sitten hän tarjoutui näyttämään oikopolun kouluuni, jossa sanoi opiskelevansa. Koska tyyppi tuntui elävän jossain toisessa todellisuudessa, päätin luottaa omaan suuntavaistooni.

Kommunikaatio ei aina pelaa ihmisten välillä lukemattomista syistä. Itselleen ja voittamattomalle kielitaidolleen saa toisinaan nauraa raikuvat naurut, kun esimerkiksi bussikuski ei ymmärtänyt yksinkertaista kysymystä ”Ajatko keskustaan?”, vaikka sen miten muotoili. Englanti on paikallisten suussa aivan toisenlainen kuin turvallisissa suomalaisissa koulukirjoissa. Kun lontoolainen puhuu kiireesti, t-kirjain ja moni muukin konsonantti tuntuu putoavan pois tai vaihtavan paikkaa kirjoitusasuun verrattuna. Esimerkiksi käsittämätön sana ”Sathkbrdg”Hyvä keino kielenkantojen venyttelyyn on lukea joka ilta ääneen viisi sivua Tarua sormusten herrasta. Tavallinen lontoolainen kyllä saattaa tuijottaa suu auki, jos resupetteri-taideopiskelija-vaihtarin kielioppi ja ääntäminen on huolitellumpaa kuin heidän omansa. Sellaisesta voi tunnistaa Englannissa yläluokan, ja jonkun artikuloidessa J. R. R. Tolkienin kirjoista tutun vanhahtavan kielen lailla luulevat englantilaiset ehkä näkevänsä valeasuisen siniverisen.Hyvä keino kielenkantojen venyttelyyn on lukea joka ilta ääneen viisi sivua Tarua sormusten herrasta. Tavallinen lontoolainen kyllä saattaa tuijottaa suu auki, jos resupetteri-taideopiskelija-vaihtarin kielioppi ja ääntäminen on huolitellumpaa kuin heidän omansa. Sellaisesta voi tunnistaa Englannissa yläluokan, ja jonkun artikuloidessa J. R. R. Tolkienin kirjoista tutun vanhahtavan kielen lailla luulevat englantilaiset ehkä näkevänsä valeasuisen siniverisen.

Hyvä keino kielenkantojen venyttelyyn on lukea joka ilta ääneen viisi sivua Tarua sormusten herrasta. Tavallinen lontoolainen kyllä saattaa tuijottaa suu auki, jos resupetteri-taideopiskelija-vaihtarin kielioppi ja ääntäminen on huolitellumpaa kuin heidän omansa. Sellaisesta voi tunnistaa Englannissa yläluokan, ja jonkun artikuloidessa J. R. R. Tolkienin kirjoista tutun vanhahtavan kielen lailla luulevat englantilaiset ehkä näkevänsä valeasuisen siniverisen.

Kirjoittaja opiskelee graafista suunnittelua Lahden muotoiluinstituutissa ja on vaihto-oppilaana London Metropolitan Universityssä.

Reetta Nykänen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu