kuka lohduttaisi kellokauppiasta?

Minä sain siron valkean tikittäjän isoksi tytöksi kasvamisen merkiksi mennessäni kouluun. Tänään harva käyttää enää rannekelloa.

Meidän kotikadun kello väsähti ja otti loparit. Ennen vanhaan suuri kello loi paheksuvan katseen minua kohti pyyhältäessäni kouluun – yleensä myöhässä. Nyt elän syvässä epätietoisuudessa, sillä kännykkäkin on hautautunut kassin pohjalle. Ratikkojen aikataulut ovat ruuhka-aikoina anarkistisia, joten kouluunsaapumisajasta voi tehdä yks-risti-kaks-veikkauksen.

Rannekellokauppa käy kuulemma tahmeasti. Minä sain siron valkean tikittäjän isoksi tytöksi kasvamisen merkiksi mennessäni kouluun. Tänään harva käyttää enää rannekelloa. Ihmiset ovat kuitenkin aikataulujensa orjia. Päivät ovat korttitaloja, joissa viiden minuutin viive saattaa kaataa koko rakennelman. Yhä useampi kuitenkin pudistelee päätä kysymykselle: ”Onks sul kelloo?”

Moni on siirtynyt yhteisten kellojen aikaan. Päivärutiinieni sujuminen perustuu reittieni kelloihin: Hakaniemen Pepsi-kelloon, tuomiokirkon kelloon, Osuuspankin kelloon ja sitä rataa. Olen oppinut, että koulun kello jätättää, punttisalin kello edistää ja Stockan kello on laki.

Pitää tarkkaan opetella ratikkamatkan varrella olevien kellojen suhde toisiinsa, jotta elää oikeassa ajassa.

Meidän kadun kello ei ole ainoa kello, joka on saanut minut sekaisin. Hakaniemessä sijaitseva Wärtsilä poisti vähin äänin katolla komeilleen koko Unioninkadun kapellimestarin: punaisen digitaalikellon.

Töölönlahden juoksulenkkieni ajanottojärjestelmä meni täysin sekaisin. Tullessani kotiin iltariennoista en enää tiedä montako minuuttia olen myöhässä.

Kännykän kello on kätevä ja täsmällinen. Se herättää ja muistuttaa, mutta eikö silti olisi helpompi vain nostaa hihaa ja tarkistaa mitä rannekello näyttää?

Onkohan rannekellottomuus aikamme trendikotkotus vai pysyvä ilmiö, sitä en tiedä, mutta rannekelloni voisin kiikuttaa kellokauppaan viritettäväksi, ettei viehättäviä pieniä kellokauppoja tarvitsisi tyystin näännyttää uusien mobiilituulten puhaltaessa.

Leijona-rannekello 40 euroa Kelloseppien työhuoneella Helsingin Kalliossa, Hämeentie 20. Puhelin 09-737 722. Osoitinnäyttöisten rannekellojen huolto alkaen 42 euroa.

Maija Ruuska

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu