unelmien 60-luku

Kulttuurintutkijan Alice Echolsin mielestä yksi tärkeä 60-luvun radikalismin muoto on jäänyt tutkijoiden keskuudessa marginaaliin, nimittäin naisten liikehdintä, feminismi monine suuntauksineen.

60-luku oli tunnetusti legendaarinen vuosikymmen. Silloin rikottiin rajoja monella eri tasolla aina musiikista politiikkaan asti. Yhdysvaltalaisen kulttuurintutkijan Alice Echolsin mielestä kuitenkin yksi tärkeä 60-luvun radikalismin muoto on jäänyt tutkijoiden keskuudessa marginaaliin, nimittäin naisten liikehdintä, feminismi monine suuntauksineen.

Viime vuoden puolella suomeksi ilmestyneessä teoksessaan Uhoa ja unelmia Echols muistuttaa, että vaikka esimerkiksi hipit olivat varsin anarkistisia niin pukeutumisessaan kuin huumeidenkäytössäänkin, heillä oli naisten asemasta hyvin konservatiiviset käsitykset. Hippikommuuneissa naisen paikka oli yleensä keittiössä, hellan ja tiskialtaan välissä. Samoin hipit kammoksuivat homoja ja lesboja ja muita sukupuolisesti friikkejä ihmisiä.

Feminismi jakautui lukuisiin eri kuppikuntiin, joista jotkut ihannoivat perinteistä naisellisuutta kritisoiden vain sen alistamista miehisten ihanteiden varjoon. Jotkut taas halusivat naisten nousevan ja muuttuvan ikään kuin miehiksi miesten rinnalle, ja jotkut halusivat kiistää ja purkaa koko sukupuolen, naisen ja miehen käsitteet tyystin. Echols itse kuuluu viimeksi mainittuihin.

Echols ei silti täysin tuomitse 60-luvun machoilevia radikaaleja. Hän myöntää, että naisliike oppi paljon miesradikaaleilta, ja tunnustaa, että jopa feminismin kuuluisa iskulause ”henkilökohtainen on poliittista” kajahti ensimmäisenä miesradikaalien suusta.

Echols ei myöskään pidä pelkästään 60-lukua radikalismin aikakautena. Syntyihän konservatiiveja kauhistuttanut rockmusiikki jo 50-luvulla, ja silloin sai alkunsa myös beatnikliike, joka oli paljon suvaitsevampi esimerkiksi homoja kohtaan kuin 60-lukulaiset konsanaan. Usein niin taantumuksellisena pidetty 70-luku taas kehitteli monia 60-luvun oivalluksia eteenpäin, ja esimerkiksi tyhjänpäiväisenä ja mekaanisena nähty diskomusiikki ajoi homojen ja naisten asiaa, mikä on Echolsin mukaan myös yksi syy diskon syrjimiselle.

Alice Echolsilta on aiemmin ilmestynyt suomeksi Janis Joplinin elämäkerta Paratiisin arvet. Siinä hän hahmottaa Joplinin aikaansa edellä olevaksi naisartistiksi, joka ei käyttänyt rintaliivejä ja joka harjoitti seksiä niin miesten kuin naistenkin kanssa.

Uhoa ja unelmia jatkaa ja laajentaa ansiokkaasti tämän teoksen teemoja ja puhuttelee feministien lisäksi jokaista, joka haluaa tuulettaa ja avartaa käsityksiään 60-luvusta.

Alice Echols: Uhoa & unelmia. 60-luvun jälkijäristyksiä. Like.

Pekka Wahlstedt

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu