saara cantell | rajoja & rakkautta

Vanhemmuus tuntuu olevan paitsi hukassa myös lähtökohtaisesti kauheaa. Julkisuudessa tuoreet vanhemmat valittavat vauvan syntymän tuhonneen koko entisen elämän.

Aiemmin ihmettelin, mitä oikein tarkoittaa, että joku on ”hyvästä perheestä”. Nykyään, kiitos lehtiuutisten, olen oppinut hyvän ja normaalin perheen välisen eron. Hyvien perheiden pojat tappavat rahan vuoksi, tarkkaan suunnitellen ja ampumalla. Kun taas normaalin perheen poika mäiskii ikätoverinsa hengiltä vain hetken mielijohteesta. Tavallisten perheiden lapset, sekä pojat että tytöt, puolestaan puukottavat bussipysäkeillä vanhuksia ja viiltävät kotibileissä kaulavaltimon auki kaveriltaan.

Lisäksi on olemassa vielä niin sanottuja epänormaaleja perheitä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Ainoastaan viimeksi mainittua perhemuotoa on katsottu tarpeelliseksi rajoittaa lailla.

Yhä nuorempien tekijöiden yhä raaempien rikosten taatessa iltapäivälehtien levikin kasvun käyvät ongelmien ratkaisut yhä yksinkertaisemmiksi. Lisää kuria ja järjestystä.. Lainmuutoksella mahdollisuus laittaa lapsetkin vankilaan. Järeämmät aseet poliiseille ja poliisin valtuudet kahden päivän pikakoulutuksen käyneille teollisuusvartijoille.

Suurin yksittäinen syy asioiden surulliseen tilaan on kuitenkin kadonnut vanhemmuus. Sen metsästyksessä kasvatuksen asiantuntijat tarjoavat aseeksi ”rajoja ja rakkautta”. Jostain syystä he kuitenkin keskittyvät ohjeissaan vain rajojen asettamiseen. Vanhempien on määrättävä tiukat säännöt niin syömisen kuin nukkumisenkin suhteen, turha luulla, että lapsi voisi itse tietää, milloin on nälkäinen tai väsynyt. Eikä säännöistä saa joustaa. Kyky joustavuuteen ja keskusteluun on arvo vain aikuisten välillä. Myös oikeus nukkua lähekkäin kuuluu vain aikuisille, lasten on opittava jo imeväisinä itsenäisiksi. Ja vain aikuisilla on oikeus kertoa asioitaan ilman että heidät keskeytetään toistuvasti kielloin tai moittein.

Vanhemmuus tuntuu olevan paitsi hukassa myös lähtökohtaisesti kauheaa. Julkisuudessa tuoreet vanhemmat valittavat vauvan syntymän tuhonneen koko entisen elämän. ”Miksei kukaan kertonut meille, että se on tällaista?” Lehtijutuissa korostetaan, miten hienoa on, että joku uskaltaa vihdoin murtaa myytin vauva-ajan ruusuisuudesta.

Mutta mistä kaikki nämä esikoisten vanhemmat oikein saavat epärealistisen pastellikuvan vanhemmuudesta? Tv:n vaippamainoksistako? Muutenhan mediassa kerrotaan vain, miten lapsen syntymän myötä saa väistämättä heittää hyvästit yöunille, ystäville, harrastuksille ja seksille. Usein uhattuna on jopa oma mielenterveys.

Kuinka siis tuoreet vanhemmat voisivatkaan löytää vanhemmuuden, kun he lähipiiristä opittujen luontevien mallien sijaan saavat vain jatkuvaa toisen käden tietoa siitä, miten raskas ja uuvuttava projekti lapsi on?

Tietenkin vanhemmuus on vaikeaa. Ihan yhtä vaikeaa kuin eläminen, kasvaminen ja ihmisten kohtaaminen ylipäänsä. Mutta ehkä olisi taas aika muistuttaa, miten järjettömän hauskaa se on. Näinä extremelajien kulta-aikoina arki lasten kanssa on helpoin tapa saada elämäänsä seikkailua, yllätystä ja huikeita käänteitä. Ylittämätön mahdollisuus tutustua aina uusiin, tutkimattomiin maailmoihin.

Ehkä olisi aika lakata hetkeksi hokemasta rajoista ja keskittyä vain rakastamaan. Rajattomasti.

Saara Cantell, saara.cantell@kolumbus.fi

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *