voiman elinkaari | ei tippa tapa

Lukuaika: < 1 minuutti

voiman elinkaari | ei tippa tapa

voiman elinkaari | ei tippa tapa

Tipattoman tammikuun kunniaksi tutkimme tällä kertaa Voiman toimiston väen ja vakituisten avustajien alkoholinkulutusta. Tutkimusmenetelmä oli se, että jakelupäällikkö tiedusteli asiaa kymmeneltä ensimmäiseltä toimituksessa vastaan tulleelta henkilöltä ja itse toimin tilastollisena asiantuntijana sekä puhtaaksikirjoittajana. Otokseen päätyi lopulta viisi naista ja viisi miestä.

Täysin tipatonta tammikuuta vietti (ainakin tutkimuspäivään asti, eli kuun ensimmäiset 26 päivää) kaksi tutkimukseen osallistunutta Voiman toimihenkilöä, nainen sekä mies. Muista kahdeksasta työntekijästä seitsemän nautti vuoden ensimmäisen kuukauden kuluessa olutta ja seitsemän samaten viiniä, yksi heistä kuohuviiniä. Neljä naista otti siideriä, kolme työntekijää joi teräviä eli viinaa, yksi heistä boolin muodossa. Yksi joi lasillisen portviiniä, toinen vinettoa ruuan kanssa ja kolmas myönsi juoneensa lonkeroa.

Alkoholia kulutettiin mitä erilaisimmissa käyttötilanteissa. Kuusi oli käynyt baarissa, kaksi musakeikalla, kaksi bileissä ja kolme oli juonut alkoholia Ay-väen rauhanpäivien iltatilaisuudessa. Neljä tunnusti juoneensa olutta työpaikalla. Kolme johtoportaan miestä oli juonut olutta kotona, kaksi heistä iltakaljan merkeissä ja yksi uudenvuodenpäivän kohmelon loiventamiseksi. Kolme oli juonut viiniä ruuan kanssa ja yksi lomamatkalla Kanariansaarilla.

Alkoholia ylipäänsä käyttäneiden kahdeksan ihmisen vajaan kuukauden aikaiset yhteenlasketut kerta-annokset vaihtelivat kahdesta annoksesta (siideri ja lasi kuohuviiniä) 54:ään (noin neljä pulloa viiniä, loput olutta). Kaikkien keskimääräinen kuukauden annosmäärä oli 24, eli tuollainen sixpack tai pullo viiniä kerran viikossa. Tehokkaimmat ottajat kyllä sitten tuplasivat tuon annosmäärän. Miesten keskimääräinen annosmäärä oli 28 annosta, naisten keskimäärin 20 annosta.

Peik Johansson

  • 9.9.2009