marjaliisa siira | sormi osoittaa kuuta

Tilanne Irakissa on kamala kaikille. Amerikkalaiset sotilaatkin ovat ihan hermoraunioina. Eikä mikään ihme, kun melkein joka päivä jossain räjähtää ja kavereita kuolee. Milloin tahansa voi olla oma vuoro.

Tapasin Itäkeskuksen metroasemalla vanhan tuttavani Katin. Kati on ehta 60-lukulainen Vanhan valtaaja, joka ei ole koskaan kääntänyt takkiaan. Ei ainakaan ihan nurinniskoin. Houkuttelin hänet kahvilaan maailmaa parantamaan.

”Viime aikoina minulle on muistunut mieleen tunnelmat vuosi sitten”, Kati aloitti. ”Pelkäsin, että Bush hyökkää Irakiin. Mutta koko ajan toivoin, että jokin ihme tapahtuisi. Typerästi vielä luulin, että kymmenien miljoonien ihmisten protesti vaikuttaisi jotain. Silloin en vielä tiennyt, että Bush suunnitteli sitä terroristihyökkäystään jo ennen tornien sortumista.”

”Rauhanliikkeessähän se tiedettiin jo sodan aikana”, minä muistutin, ”mutta valtamedian laatujournalismi vaan toisteli Bushin huulenliikkeitä, että ’Irakin joukkotuhoaseet ovat uhka maailmalle’…”

”Read my lips, kuten Reaganilla oli tapana sanoa… Minä muistan hyvin sen aamun, kun USA:n pommikoneet olivat ensimmäistä kertaa riehuneet koko yön Bagdadin yllä. Jähmetyin tv:n ääreen. Tulipalot värjäsivät Bagdadin taivaan verenkarvaiseksi, ja siluetissa kohoavat minareetit peittyivät sakeaan savuun. Lysähdin kasaan. Pettymys oli valtava.”

”Niin, ja vaikkeivät irakilaiset laukaisseet yhtään joukkotuhoasetta USA:n terroristihyökkäyksen aikana, valtamedia edelleen toisteli Bushin huulenliikkeitä, että ’kyllä me ne aseet vielä löydetään’. Melkein vuosi meni ennen kuin myönnettiin, että hyökkäys perustui valehteluun.”

”Eikä sodalle näy loppua. Tilanne Irakissa on kamala kaikille. Amerikkalaiset sotilaatkin ovat ihan hermoraunioina. Eikä mikään ihme, kun melkein joka päivä jossain räjähtää ja kavereita kuolee. Milloin tahansa voi olla oma vuoro. Itsemurhia tehdään, miehittäjän osa on raskas. Toiset purkavat pahaa oloaan vielä heikommassa asemassa oleviin ja hakkaavat irakilaisia sotavankeja. Siistiä täsmäsotaa tosiaan.”

Kati alkoi selvästi lämmetä Irak-aiheesta.

”Arabimaahan viedään nyt länsimaista ilosanomaa. Talous siirretään amerikkalaisten haltuun, ja pystytetään sinne tämä erinomainen demokratia, jossa johtajat asuvat linnoissa, nauttivat erityisetuja ja tekevät mitä haluavat. Päätökset ja paperit pidetään salaisina. Järjestelmän takuumiehenä on kumileimasin, jota parlamentiksi kutsutaan…”

”Älä pilkkaa demokratiaa, se on ainoa mahdollisuus”, minä yritin, mutta Kati jatkoi.

”Meidänkin demokratiassa alkaa maaliskuussa merkillinen tv-oikeudenkäynti, jossa kansanedustajaa syytetään siitä, että hän julkisti viime keväänä kaikelle kansalle silloisen pääministerin tärkeimmän ulkopoliittisen linjanvedon, osallistumisen terroristihyökkäykseen.”

”Niin, Jäätteenmäki osoitti sormella kuuta, mutta kaikki alkoivat puhua siitä sormesta ja unohtivat kokonaan sen kuun…”

”Jos asiat olisivat menneet oikein, Lipponen olisi pitänyt heti Bushin tavattuaan tiedotustilaisuuden ja kertonut, että ’Minä sanoin Bushille, että se on oikein hyvä maailman johtaja. Sanoin minä vielä, että Suomi liittyy USA:n koalitioon.’ Ja tämä olisi julkistettu suurin kirjaimin kaikilla etusivuilla.”

Keskustelu kiertyi vielä USA:n presidentinvaaleihin, joiden jokaista askelta hehkutetaan Suomenkin mediassa koko vaalikauden. ”Kummallista, eihän meillä ole äänioikeutta niissä vaaleissa”, Kati mutisi, keräsi kassinsa ja painui takaisin metroasemalle.

Marjaliisa Siira, msiira@luukku.com

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu