rahan voima | työtä kaikille?

Nyt meillä on se kaikki: eurooppalainen palvelukulttuuri ja amerikkalaiset nälkäpalkat. Ostoksille pääsee juuri silloin kun se on mukavinta, ja siivoojan saa edullisesti. Vain kunnollisen työpaikan löytäminen on vaikeaa.

Kun luinNo Logo -kirjaa ensimmäistä kertaa vuonna 2000, käänsin nopeasti sivua siinä kohdassa, jossa maristiin Yhdysvaltain ja Kanadan työllisyystilanteesta. Naomi Klein kirjoitti, että kun yhtiöt siirtävät teollisuustyön halpamaihin, jäljelle jää vain osa-aikaisia palvelualan töitä, joiden palkoilla ei tule toimeen. ”Tuo nyt ei ainakaan koske Suomea”, tuumin ja harppasin seuraavaan lukuun.

Vielä viime keväänä, kun Barbara Ehrenreichin kirja Nälkäpalkalla ilmestyi suomeksi, ajattelin, että siinä oli kyse puhtaasti amerikkalaisesta ilmiöstä. ”Kyllä meillä Suomessa jokainen tulee palkallaan toimeen ainakin jotenkuten”, mietiskelin. Taisin valittaa kavereillekin, kuinka tyhmää on, että yhteiskunnallinen keskustelumme seuraa amerikkalaisia mielipidekirjoja, vaikka meillä Suomessa on ihan erilaiset ongelmat. Ei täällä tarvitse asua asuntovaunussa, jos on töissä.

Syyskuussa koin sitten totuuden hetken. Viime kesän uutisten mukaan teollisuudesta oli alkuvuoden aikana hävinnyt lähes 30 000 työpaikkaa. Mutta kun syyskuun työllisyystilastot ilmestyivät, ihmetys oli suuri, kun työttömyys ei ollutkaan kasvanut vaan vähentynyt.

Sama tahti on jatkunut. Yt-neuvottelut ovat jokapäiväisiä uutisia, mutta työttömyys on pienentynyt. Tilastokeskuksen marraskuun lopulla julkaistujen lukujen mukaan työttömyysaste oli 8,3 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 8,5.

Osa totuutta on piilotyöttömyys. Tilastoista näkyy, että moni nuori on päättänyt keskittyä opiskeluun, kun töitä ei löydy. Mutta tilastoista näkyy myös se, että osa-aikaiset palvelualojen työpaikat ovat lisääntyneet.

Yhdeksi selitykseksi tähän syksyn ihmeeseen on tarjottu kotisiivousta. Vuoden alussa voimaan tulleet entistäkin paremmat kotityön verohelpotukset ovat ilmeisesti innostaneet tuhansia uusia hyvätuloisia perheitä hankkimaan siivousapua.

Jostain syystä kaikki ovat vain iloisia siitä, että ”työssäkäyvien naisten” työtaakka helpottuu, kun he saavat siivoojan. Sama koskee kauppojen aukioloa. On niin hienoa, että ostoksille pääsee juuri silloin kun se on mukavinta.

Tilastoissakin kaikki näyttää hyvältä, kun työttömyys ei kasva. Mutta työelämän rakennemuutoksen kouriin joutuneiden perheiden elämä on takuulla sekaisin. Teollisuuden keskikuukausipalkka on lähes 3 000 euroa, mutta siivouksesta saa alle 1 500 euroa kuussa. Suomen yleisin työssäkäyvien naisten ammattinimike ”myyjä” taas tarkoittaa yhä useammin osa-aikaista työtä epämukavina vuorokaudenaikoina ja palkoilla, joilla ei kotisiivoojaa hankita.

80-luvulla keskioluen vaatiminen R-kioskille oli vitsi. Terassit, capuccinokahvilat ja sunnuntaisin auki olevat kaupat olivat sen sijaan tärkeitä poliittisia tavoitteita.

Nyt meillä on se kaikki: eurooppalainen palvelukulttuuri ja amerikkalaiset nälkäpalkat. Ostoksille pääsee juuri silloin kun se on mukavinta, ja siivoojan saa edullisesti. Vain kunnollisen työpaikan löytäminen on vaikeaa.

Elina Grundström, elina.grundstrom@kolumbus.fi

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu