Kirjoittanut jukka vuorio

Värien Tampere

Lukuaika: < 1 minuutti

Värien Tampere

Voimakalenteri: Punaista on toki yhä kaupungin vaakunassa, Finlaysonin alueen tehdasrakennusten tiiliseinissä ja kesäterassien asiakkaiden naamoilla, mutta kaupungin poliittinen elämä oli jo kauan ennen eurovaalitappiota sinivihreää.

TAPAHTUMA Pohjoismaiden suurin sisämaakaupunki Tampere tunnettiin vuosikymmeniä muiden lempinimiensä lisäksi myös nimellä Punainen Tampere. Se ei kuitenkaan ole pitänyt enää pitkään aikaan paikkaansa. Punaista on toki yhä kaupungin vaakunassa, Finlaysonin alueen tehdasrakennusten tiiliseinissä ja kesäterassien asiakkaiden naamoilla, mutta kaupungin poliittinen elämä oli jo kauan ennen eurovaalitappiota sinivihreää. Valtuuston 67 paikasta 41 kuuluu keskusta-oikeistolle ja vihreille. Demareilla, Vasemmistoliitolla ja kommareilla on yhteensä 24 paikkaa ja sitoutumattomilla kaksi.

Vielä on kuitenkin Pispala, jota monet pitävät Tampereen kauneimpana kaupunginosana. Vuodesta 1937 Tampereeseen kuulunut Pispala julistautuu heinäkuussa neljättä kertaa poliittiselta väriltään mustaksi eli anarkistiseksi.

Squat Hirvitalolla, Vastavirtaklubilla ja kaduilla järjestettävä tapahtuma lupaa ohjelmassaan ainakin punkkeikkoja, kirjamessut, elokuvia, työpajoja ja perheille tarkoitetun retken Hervannan metsiin.

Lisäksi ohjelmassa on katutaideryhmä vastalauseena Aamulehden innokkaasti tukemalle Tampereen kaupungin suunitelmalle ryhtyä Helsingin jo hylkäämälle nollatoleranssilinjalle.

Jukka Vuorio