Ilmaistyötä & pisteiden keruuta

Humanan nelivärimainokset hehkuvat taas kutsuvasti. Tosiasiassa järjestö rahastaa vähävaraisia auttamishaluisia eurooppalaisnuoria. Maria Paldanius ei koskaan päässyt Afrikkaan. Humanan eristäytynyt koulutuskeskus nujersi hänet, kuten 80 prosenttia innokkaista.

Lento Englannin Birminghamiin vie kohti pitkäaikaista unelmaani. Olen jännittänyt tätä päivää edellisestä syksystä saakka, jolloin allekirjoitin sitovan ilmoittautumiseni Humanan 14-kuukautiseen vapaaehtoistyöohjelmaan. Otin selvää eri järjestöistä, jotka lähettävät vapaaehtoisia maailmalle, mutta suurin osa pystyy tarjoamaan ainoastaan maksullisia projekteja.

Olin kuullut epämääräisiä kertomuksia Humanan toiminnasta, mutta sivuutin ne.

Humana People-To-People on monille tuttu UFF:n keräyslaatikoiden kylkeä koristavasta maapallon kuvasta. UFF toimii yhteistyössä Humanan kanssa. Yhdessä ne tarjoavat vähävaraisille vapaaehtoistyöntekijöille mahdollisuuden tehdä neljä kuukautta kestävän Gaia-työprojektin Englannissa ennen varsinaisen vapaaehtoistyöjakson alkua.

Gaiassa vaatteidenkierrätystöitä tekemällä on mahdollisuus kattaa lentolippunsa Afrikkaan sekä osa koulumaksuista Tanskan tai Norjan koululle. Loppuosa koulumaksuista tienataan varojenkeruulla kuuden kuukauden koulutusjakson aikana.

Asun Birminghamissa Gaia-talossa yhdessä 15 muun eri puolilta Eurooppaa tulevan vapaaehtoisen kanssa. Talossa on likaista ja ahdasta, mutta hyvä porukka korvaa olosuhteet.

Ohjaaja on tanskalainen nainen, joka asuu 200 metrin päässä. Jos joku on hänen mielestään liian laiska, hän sanoo sen ääneen yhteisissä tapaamisissa. Talon ilmapiiri muuttuu hänen astuessaan sisään, koskaan ei voi tietää milloin alkaa huuto.

Työ Gaiassa on mainosten jakoa. Suurin osa meistä oli siinä uskossa, että työskentelisimme vaatevarastolla. Varastolle valittiin joukostamme vain yksi työntekijä, vahvin mies.

Kerran varastolla käydessäni minua kohtaa yllättävä näky: ihmisten lahjoittamaa tavaraa heitetään suoraan roskiin! Myytäväksi kerätään vain vaatteita ja kenkiä. Mutta ihmiset lahjoittavat kaikkea muutakin. Kasoittain kirjoja, leluja, pelejä, astioita, elektroniikkaa kärrätään kaatopaikalle.

Saamme joka aamu käteemme kartat, joista on ympyröity oma lehtisten jakoalue. Ohjaajan hyväksymä minimimäärä on 1 000 lehtistä päivässä. Mainoksessa pyydetään ihmisiä jättämään ylimääräiset vaatteet ja kengät muovipussissa kadunvarteen, josta tulemme ne hakemaan.

Raha-asiat ovat kiinnostava seikka Gaiassa:

Jokaisen henkilökohtainen tavoite on tienata 2 650 puntaa. Jokaisesta omalta alueelta kerätystä vaatesäkistä saa yhden punnan, eli puolitoista euroa. Keskimääräinen säkkien lukumäärä päivässä on yhdestä kolmeenkymmeneen. Tavoitteen saavuttaminen neljässä kuukaudessa on siis mahdotonta.

On myös mahdollista hankkia järjestölle uusia jäseniä kotimaastaan, mistä tienaa noin 250 puntaa värvätystä henkilöstä.

Emme koskaan näe rahoja vaan summat tilastoidaan seinään kiinnitettyyn listaan. Ohjaaja valittaa tuloksista taukoamatta ja nipistää sen takia ruokabudjetista.

Humanan sisarjärjestön Planet Aidin päätalo, upea kartano, on myös Birminghamissa. Käymme siellä tiistaisin kuuntelemassa luentoja. Ensimmäinen luento käsittelee yllättäen Humanan talousasioita ja sitä, kuinka rahat menevät oikeille tahoille.

Kysymme miten rahat käytännössä ohjataan projekteille. Suoria vastauksia emme saa. Saamme tietää, että Afrikkaan päästyään vapaaehtoiset suorittavat varojenkeruuta paikallisilta ihmisiltä, jos aikovat projektien parissa rakentaa tai tehdä mitään, mikä vaatii investointia.

Kun olen ahertanut Gaiassa kaksi kuukautta, olen tienannut yli puolet tavoitteestani, mikä on epätavallisen korkea tulos. Saan tarjouksen siirtyä Tanskan koululle jo aiemmin, elokuun tiimiin lokakuun tiimin sijaan. Rehtori ehdottaa viestissään, että maksaisin 750 euroa koulumaksuistani itse.

On surullista jättää uudet ystävät Englantiin, mutta Afrikka on varsinainen päämääräni, joten hyväksyn ehdotuksen.

Myöhemmin kuulin, että sen jälkeen kun lopetin Gaia-projektin Birminghamissa, useat muutkin lopettivat projektin kesken. Eräs Gaiasta lähtenyt ystäväni jäi Birminghamiin kertomaan uusille vapaaehtoisille Humanasta, tietysti ohjaajan tietämättä. Eräät romanialaiset Gaia-ohjelman keskeyttäneet yrittävät nyt levittää viestiä omassa maassaan ja estää uusien romanialaisten liittymisen Humanan projekteihin.

Matkustan Tanskan Fakseen, Lindersvoldin koululle elokuun alussa. Lindersvold sijaitsee keskellä metsää, lähimpään kylään on kymmenen kilometriä. Kulkuyhteyksiä ei ole.

Asumme 1–3 hengen huoneissa. Ne ovat tilavia, mutta jäisiä. Jaan huoneen latvialaisen ystäväni kanssa. Sähkön säästämiseksi lämmitys laitetaan päälle vasta talven alussa, vaikka jo elokuussa viima iskee sisään ikkunan raoista.

Lähes kaikki koulun noin 20 opettajasta ovat aiempien vuosien vapaaehtoisia. Opiskelijat pitävät välimatkaa opettajiin.

Tiimilleni on määrätty oma tietokoneluokka. Opiskelun on määrä valmentaa meitä Afrikkaan lähtöä varten. Opiskelisimme käytännön tietoja ja taitoja, joita voimme käyttää hyväksi opettaessamme ihmisiä kehitysmaissa. Aikataulu on hektinen, ja kaikki on suunniteltu minuutin tarkkuudella. Päiväohjelma koostuu opiskelusta, urheilusta, ruokailuista, ohjelmista, tapaamisista, suunnittelusta ja vastuualueiden hoitamisesta.

Joka kuukaudesta 1–2 viikkoa on omistettu varojenkeruulle, jolloin myymme järjestön lehtiä tanskalaiskaupunkien kaduilla.

Puolen vuoden jaksolle on varattu yksi vapaa viikonloppu.

Kaikki pisteytetään, ja pisteet määrittävät edistymisen opinnoissa. Yllätykseksemme kaikki opiskelu tapahtuu ainoastaan tietokoneilla. Emme koskaan tee käytännön harjoitteita tai saa opetusta opettajan johdolla. Pisteet kerätään kasaan tekemällä tehtäviä itsekseen.

Noin 1–2 tunnin koneella istumisesta tienaa yhden pisteen, joten 500 pisteen kerääminen vaatii paljon työtä. Kysymykset liittyvät mihin tahansa aina ufojen olemassaolosta Tiibetin historiaan ja koppakuoriaisen rakenteesta henkilökohtaiseen ruokavalioon. Googlea ja Wikipediaa saa käyttää apuna vastauksia etsiessään. Valmis tehtävä lähetetään opettajalle, joka lähettää sen pisteytettynä takaisin.

Mosambikiin lähtevien opintosuunnitelmaan kuuluu portugalin alkeiden opiskelu, joka sekin tapahtuu itsenäisesti. Kielen opiskelu on haastavaa ilman opettajaa. Emme tiedä, onko portugalin sanoissa artikkelit tai persoonapäätteet.

Kaikki vapaa-aika kuluu tehtäviä tehdessä. 150 osallistumispistettä irtoaa helposti, kun osallistuu opettajien satunnaisesti järjestämiin tapaamisiin, kuten varojenkeruuta ja järjestön raha-asioita koskeville luennoille. Siellä opettajat kovasti vakuuttavat raha-asioiden olevan kunnossa ja että media liioittelee ongelmia.

Viimeiset 100 kokemuspistettä ovat jopa hauska ja helppo tavoite. Ne kertyvät kaikesta uudesta minkä oppilas tekee. Jokaisesta kokemuksesta on mahdollista saada 1–3 pistettä. Pisteet kertyvät tekstin pituuden mukaan. Kirjoitan huvikseni kaikesta mahdollisesta. Saan pisteitä rikkinäisellä pyörällä ajamisesta, kun rengas puhkesi matkalla kauppaan, sekä rikkaruohojen kitkemisestä ja aidan maalaamisesta.

Pisteiden lisäksi täytyy saada kasaan rahaa. Henkilökohtainen tavoite jokaiselle on tienata noin 5 000 euroa myymällä 50 kruunun eli seitsemän euron hintaista viisisivuista Afrikka-lehteä Kööpenhaminan kaduilla. Lehteä kaupataan yksi viikko kuukaudessa, mutta jos tavoite ei täyty, lehteä myydään loma-aikoina ja opiskeluviikoilla.

”Tämä on jokaisen tavoite. Ei ole väliä miten sen teette, kunhan tienaatte rahat”, tiimimme opettaja sanoo. Vitsailemme, että järjestö tuskin estäisi mitenkään, vaikka menisimme myymään itseämme.

Kyselemme minne varojenkeruusta tienatut rahat menevät. Tietysti ne menevät lentoihin Afrikkaan sekä koulumaksuihin, meille vastataan. Toistan vielä kysymyksen varmistuakseni asiasta. Kyllä, nämä varojenkeruuvarat kattavat kaikki kulumme täällä ja Afrikassa. Aiemmin meille sanottiin, että Gaia-rahat, 4 000 euroa, kattavat lennot ja osan koulumaksuista.

Minne siis päätyvät Gaiassa tienaamamme rahat? Saamme ympäripyöreitä vastauksia, kuinka ne rahat puolestaan kattavat ruokakuluja ja yleisiä asumiskustannuksia.

Kadulla ihmiset kertovat avoimesti vastustavansa Humanaa, ja käyn pitkiäkin keskusteluja paikallisten kanssa, joilla on tietoa tästä Tanskassa 1950-luvulla alkunsa saaneesta järjestöstä. Lopulta haluan sanoa Afrikka-lehdestä kiinnostuneille ihmisille, että ”älkää helkkarissa ostako tätä lehteä!”

Meidän ei olisi ollut pakko tehdä pelkkää lehtimyyntiä, mutta katuteatterin, myyjäisten ja muun vastaavan suunnittelu olisi vienyt niin hurjasti aikaa, että olisimme jääneet jälkeen muussa toiminnassa. Puntaroimme kuitenkin vaihtoehtoja laidasta laitaan ja päädymme toivottomuuteen. Monet päättävätkin jättää lehtimyynnin kokonaan.

Vietämme pari omaa vapaapäivää Kööpenhaminan puistossa porukalla makoillen ja Humana-lehdistä lennokkeja taitellen. Se teki hyvää.

Pisteiden- ja varojenkeruu aiheuttaa suorittamispaineita koko tiimille. Aiemmin iloiset ja positiiviset ihmiset alkavat muuttua pelottavan robottimaisiksi koneiksi, jotka puskevat eteenpäin päivästä toiseen tahdottomina. Täydellinen oman ajan puute vaivaa jokaista.

Koululla vallitsee suorittamisen ja pakon ilmapiiri. Siellä ei ole lupa näyttää väsyneeltä tai apealta. Jos sairastuu, ei paikalla ole ketään henkilökuntaa ottamassa asiaa hoitaakseen tai edes kysymässä vointia.

Ystäväni saa 40 asteen kuumeen ja hän kyselee avuttomana opettajilta, miten pääsisi lääkäriin. Kukaan ei lähde kuljettamaan häntä Kööpenhaminaan, sillä tunnin matka vie paljon bensaa, eikä opettajilla ole nyt sinne asiaa. Hän makaa houreisena huoneessaan muutaman päivän, kunnes toipuu ystävien avulla.

Myöhemmin hän saa kuulla lääkäriltä, että hän on sairastanut munuaistulehduksen.

Syyskuussa yli puolet 12 hengen tiimistämme päättää jättää projektin kesken. Kuulun ensimmäiseen neljän hengen ryhmään, jolla tulee mitta täyteen. Päätöksemme lähteä on järjestölle järkytys. Olemme kaikki suomalaisia, ja suomalaiset ovat maineeltaan sitoutuvia.

Niin me olemmekin, ja me otimme myös lähdön erittäin vakavasti.

Rehtori kuulustelee meitä ryhmässä ja yksitellen. Ensin hän huutaa meille kurkku suorana, vaihtaa sitten lempeämpään sävyyn toistellen samoja asioita moneen kertaan. Lopulta hän vaihtaa kokonaan suuntaa ja onkin kanssamme samaa mieltä. Hän sanoo maireasti, että ehkä meidän tulisi levätä pari päivää ja katsoa asiaa uudelleen. Olemme hämillämme.

Manipulointi jatkuu vielä kahden kesken. Ystävälleni rehtori kehuu superlatiivein tämän tulevaisuuden visioita, mutta minulle hän naureskelee ystäväni ideoita. ”Ei kai sinulla sentään samanlaisia suunnitelmia ole, sinä olet niin fiksu tyttö”, hän sanoo.

He saavat meidät myös ymmärtämään, että syymme jättää projekti on täysin henkilökohtainen ja johtuu omasta heikkoudesta.

Taustalla on ehkä pelko siitä, että saamme muutkin lopettamaan. Rehtorin mukaan pakenen ongelmiani lähtemällä. Minä sanon näkeväni asian toisin. Lähtemällä nimenomaan ratkaisen ongelmani.

Opettajat selvittivät meille, yhdellä harvoista oppitunneista, miksi niin monet lopettavat. Vapaaehtoistyöntekijöistä keskimäärin 80 prosenttia keskeyttää projektin. Lista kulki aina henkilökohtaisista syistä poika- ja tyttöystäviin, heikkouteen, motivaation puutteeseen ja kykenemättömyyteen tehdä todellista työtä.

Varmasti moni onkin jättänyt kesken näistä syistä, mutta 80 prosenttia on silti paljon. Lokakuun 2007 tiimissä oli aluksi 15 ihmistä, joista kolme suoritti ohjelman loppuun asti. Kymmenhenkiseen huhtikuun 2008 tiimiin jäi kaksi henkilöä loppuun asti. Omasta elokuun 2008 tiimistäni 12 hengestä on jäljellä viisi.

Herää kysymys, miksi kaikki eivät lopeta.

Kun jaksaa pitää mielessään Afrikan, voi selvitä läpi koulutusjakson, on monien ajattelutapa. Eräs suomalainen ystäväni ei lopeta projektia, koska on jo menettänyt sen takia niin paljon. Kuten rahansa ja ihmissuhteensa.

Maria Paldanius

_______________

Neljä tonnia

Mikäli minulla olisi ollut varaa, olisin aloittanut 14 kuukauden avustustyöntekijän urani pulittamalla 4 000 euron koulumaksut. Varsinainen vapaaehtoistyöjakso alkaa kuuden kuukauden pituisella koulutusjaksolla yhdellä Humanan kouluista. Tämän jälkeen työntekijä lähtee hyvin oppineena ja kokeneena valitsemaansa projektiin Afrikkaan.

Tosiasiassa koulutusjakson aikana työntekijästä imetään kaikki mehut irti hänen työskennellessään ruokapalkalla järjestön hyväksi. Afrikassa vietetään kuusi kuukautta, jonka jälkeen on vielä kahden kuukauden palautumisjakso, joka tarkoittaa raporttien kirjoittamista ja uusien vapaaehtoisten opettamista.

Afrikassa työskennellään aids-potilaiden, katulasten, naisten ja paikallisten ihmisten kanssa opetus-, maanviljely- ja erilaisissa avustustehtävissä. Tämä kaikki informaatio antaa äärimmäisen ruusuisen kuvan järjestön motiiveista ja työn ihmisläheisyydestä. Totuus oli kuitenkin toinen. Pitkäaikainen unelmani katkesi kolmen kuukauden rääkin jälkeen.

Maria Paldanius

_______________

Ei kiinnosta

Humana People To People -järjestö joutuu toistuvasti arvostelijoiden hampaisiin. Järjestö itse sanoo tekevänsä kehitysyhteistyötä, kuten valistavansa kehitysmaiden asukkaita hiv:n vaaroista ja ehkäisyn tärkeydestä.

Humana People To People värvää myös suomalaisia mukaan toimintaansa esimerkiksi lehti-ilmoituksilla. Ennen kuin kukaan pääsee kehitysyhteistyöhön, on osallistuttava järjestön perustaneen Tvind-säätiön oppilaitoksessa järjestetylle maksulliselle koulutusjaksolle. Useilla internet-sivuilla koulutusjaksoja kuvaillaan tarpeettomiksi ja kalliiksi.

Myös Helsingissä, Tampereella ja Turussa käytettyjä vaatteita myyvät UFF-liikkeet kuuluvat Humana People To People -organisaatioon. Suomen UFF on kuitenkin korostanut olevansa täysin erillään Tvind-säätiöstä – siis taloudellisesti ja hallinnollisesti itsenäinen maayhdistys.

Joka tapauksessa UFF-liikkeet maksavat osan käytetyistä vaatteista saamistaan rahasummista säätiön perustamalle Humana People To People -järjestölle jäsenmaksuna. UFF:n nettisivujen mukaan rahat menevät muun muassa kehitysprojektien kehittämiseen ja projektien työntekijöiden koulutukseen.

Eli rautalangasta väännettynä: kun kuluttaja käy UFF:n liikkeessä ja ostaa itselleen vaatteita, osa hänen rahoistaan siirtyy Tanskassa perustetulle Humana To People To People-järjestölle.

Usein tuon järjestön johtajaksi kutsuttu Mogens Amdi Petersen pidätettiin vuonna 2002 Los Angelesin lentokentällä. Petersen on yksi Tvind-säätiön ja samalla myös UFF:n perustajista.

Brittiläisen The Guardian -sanomalehden mukaan Petersen oli paennut Tanskasta jo vuosia ennen pidätystään säätiön toimintaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi. Hän jäi lopulta kiinni Tanskan poliisin tutkimusten, lukuisten kotietsintöjen ja kansainvälisen pidätysmääräyksen jälkeen.

Petersen vapautui vankilasta jo vuonna 2003. Se ylitti uutiskynnyksen Suomessakin, sillä esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi asiasta otsikolla ”UFF-miljonääri vapautui vankilasta”.

Niin, mitenköhän joku on voinut tehdä itsestään miljonäärin keräämällä käytettyjä vaatteita, joita ihmiset luovuttavat auttaakseen kehitysmaita?

Suomen UFF on tietoinen siitä liikkuvista puheista. Siksi se on pitänyt nettisivuillaan tekstiä, jossa puolustetaan muun muassa Peterseniä. ”Oikeudenkäynnissä opettajaryhmän johtaja Morgens Amdi Petersen on todettu syyttömäksi, mutta oikeudenkäynti jatkuu. Olisihan se monin tavoin pelottava ajatus, että oma-aloitteisia, omavaraisia, globaalisti toimivia, tavallisten kansalaisten yhteisöjä syntyisi lisää”, UFF puolustautuu.

Tekstissä myös syytetään mediaa ajojahdista: ”Tämä toistuu noin 2–3 vuoden välein, jolloin ’skandaali’ saadaan taas myytyä uutena yleisölle.” Suomen UFF:n viestinnän ja kehitysyhteistyön päällikö Birgit Nevala vakuuttaa, ettei heillä ole tekemistä rahasotkujen kanssa.

”Nämä asiat nousevat aina säännöllisesti pinnalle, vaikka me olemme erillinen yksikkö”, hän sanoo.

Tuomas Kokko

_______________

www.humana.org, www.lindersvold.dk

Maria Paldanius

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu