Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Sotilas on ystävä

Lukuaika: < 1 minuutti

Sotilas on ystävä

Valitsemalla juuri ”vuoden lehtikuvaksi” leikkisän kuvan miehitysarmeijan sotilaasta, tuomaristo antaa kuvalle sellaisia sotapropagandistisia merkityksiä, joita siinä ei alkuperäisen jutun kehyksessä ollut.

Vuoden 2008 lehtikuvaksi valittiin helmikuussa Sami Keron Irakissa ottama kuva, jossa USA:n armeijan ylikersantti Matt Merced pelaa sotilasvarusteissaan ja rynnäkkökivääri olalla jalkapalloa sheikki Munderin lasten kanssa. Kuva onkin hieno. Sami Kero on lahjakas valokuvaaja.

Kisan tuomareina toimivat valokuvaaja Lars Bech, Valokuvakeskus Nykyajan projektijohtaja ja kuraattori Ulrich Haas-Pursiainen ja WSOY:n kuvatoimittaja Kati Koivikko.

”Tästä aiheesta nähdään usein synkkiä kuvia. Kuvassa on paljon toivon symboleita. Pallo palautetaan takaisin Irakille. Sotilaita ei enää tarvita tässä pelissä”, perustelee tuomaristo valintaansa.

Raati on oikeassa siinä, että kuvassa on paljon positiivisia symboleita ja että lehtikuvat Irakin sodasta ovat usein synkempiä. Silti siihen on muitakin syitä kuin se, että lehtitaloissa oltaisi yksioikoisia, perusteettoman pessimistisiä tai ideologisen antiamerikkalaisia.

Valitsemalla juuri ”vuoden lehtikuvaksi” leikkisän kuvan miehitysarmeijan sotilaasta, tuomaristo antaa kuvalle sellaisia sotapropagandistisia merkityksiä, joita siinä ei alkuperäisen jutun kehyksessä ollut.

Juuri tällaisia kuvia kaikki maailman miehitysarmeijat ovat perinteisesti jakaneet propagandana maailmalle. Irakin sota on kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäyssota, johon ryhdyttiin valheellisin perustein.

Siviilejä on kuollut Irakin sodassa suorissa väkivaltaisuuksissa 99 120. Helmikuun 14. päivä, Irakin Diwaniyassa USA:n joukot ampuivat 8-vuotiaan lapsen. Opinion Research Business -sivuston mukaan välillisiä uhreja on yli miljoona.

Ikävän synkkää.

Oikaisu: Voima-lehdessä kerrottiin että Irakissa olisi 34 000–38 000 USA:n sotilasta. Jutussa sanottiin myös, että presidentti Barack Obama ilmoitti 17. helmikuuta, että joukkojen määrää nostetaan 17000 sotilaalla. Nämä tiedot koskevat Afganistania, eivät Irakia.

Sen sijaan Irakissa on ulkomaisia sotilaita 151 000, suurin osa heistä, noin 144 000, USA:n sotilaita. Luku ei sisällä yksityisten vartiointiyritysten turvamiehiä. Elokuuhun 2010 mennessä joukkojen määrä vähentyy 35 000-50 000 sotilaaseen. Afganistanin joukkojen määrä puolestaan kasvaa 60 000 sotilaaseen.

Vuoden 2008 lehtikuvat 21.2.–22.3. Tampereen Taiderakennus TR1:ssä ja www.suomenlehtikuvaajat.fi,iraqbodycount.org, www.opinion.co.uk

Tuomas Rantanen