Toivoa ilmassa

Pääkirjoitus: Ahtisaari kutsui Seurassa kritiikkiä ”stalinistiseksi” ja ”taistolaiseksi”. Hän pahoitteli, että Suomea ei ole vieläkään ”puhdistettu” väärinajattelijoista.

Presidentti Martti Ahtisaari kommentoi Voimassa 9/2008 julkaistua juttua, joka taustoitti Ahtisaaren rauhanneuvottelujen ongelmallisia puolia. Ahtisaari kutsui Seurassa kritiikkiä ”stalinistiseksi” ja ”taistolaiseksi”. Hän pahoitteli, että Suomea ei ole vieläkään ”puhdistettu” väärinajattelijoista.

Voimaa syytetään entisaikojen kommunismeista, vaikka tämän lehden tekijät hengittävät aivan uutta ilmaa. Voima ei ole puolueellinen eikä valtiokeskeinen lehti eikä edes markkinatalousvastainen lehti: Voima rahoitetaan mainoksilla.

Onhan Voima toki sitoutunut – edistykselliseen journalismiin ja demokraattisten käytäntöjen ajamiseen. Jos jollekulle kaikki kollektiivinen toiminta ja ajattelu samastuu yhden aikakauden epäonnistuneisiin tuotoksiin, emme voi toivoa kuin lisää hengen valoa ja sivistystä.

Ahtisaarelle tyypillinen erottelukyvyn puute ei ole ollut harvinaista viime vuosina. Kaikki kapitalismin, sotilasliittojen, epädemokraattisten instituutioiden ja rikkaiden edun kyseenalaistava toiminta on katsottu milloin stalinismiksi ja milloin vain haihatteluksi. Ajattelutapa symboloitui viimeisen kahdeksan vuoden ajan USA:n presidenttiin Geoge W. Bushiin.

Tämä aika alkaa olla ohi. Ehkä olisikin syytä tuulettaa poliittisen ajattelun ummehtuneita ylilyöntejä. Pitäisikö kerätä lista suomalaisista poliitikoista ja journalisteista, jotka olivat rähmällään talouden ja sotilaallisen mahdin edessä?

Sen sijaan kriitikkoja on syytetty USA:n vastaisuudesta ja yksisilmäisyydestä. Maa, jolla on tukikohtia yli sadassa maassa ja joka aloittaa laittomia sotia, ansaitsee globaalisti ajattelevassa lehdessä enemmän kritiikkiä kuin muut. Sitä paitsi terävimmät USA:n kriitikot ovat aina löytyneet oman maan sisältä. Ja siihen verrattuna suomalainen kritiikki on ollut maltillista.

Nyt on toivoa ilmassa, Barack Obaman presidenttikausi on alkanut lupaavasti. Edistyksellisessä politiikassa on voimaa. Pitää varoa kuitenkin ajautumasta takaisin vanhakantaiseen ajatteluun, jossa tärkeintä on edistää keskiluokan silmitöntä kulutusta ja tulonsiirtoja kaikista rikkaimmille.

Finanssikriisi tulee syvetessään osoittamaan, kuinka mädäntynyt ajatus jatkuvasta kasvusta on. Rikkaat rikastuivat, köyhät köyhtyivät ja keskiluokka velkaantui.

Myös Suomessa on uskottu, että varallisuuserot ovat hyvästä. Hintana on ollut kasvava köyhälistö. Suomessa köyhien määrä kasvaa 50 000 ihmisellä vuodessa. Eikö kaikkea yhteiskunnallista toimintaa pitäisi ohjata paitsi demokratia mutta myös lain ja sen hengen noudattaminen: oikeudenmukaisuus?

Nyt Suomessa taas ajatellaan, että silmitön kulutus voisi pelastaa talouden. Kahdeksan vuotta Bushin hallinto hoki samaa: lisää veronalennuksia ja julkisen sektorin leikkauksia. Eikö seuraukset ole jo nähty?

Välillä tuntuu, että yhteiskunta halutaan puhdistaa niistä, jotka pyrkivät taistelemaan viime lamasta alkanutta rakenteellista ja suunnitelmallista köyhyyttä vastaan (ks. s. 31). Jossakin toivotaan hiljaa, että köyhät ja lahjattomat kuolisivat pois mahdollisimman nopeasti.

Reilu ja oikeudenmukainen tulopolitiikka ei tee vielä kenestäkään onnellista eikä poista kaikkea kärsimystä. Mutta ainakin se lisää kansalaisten kaikenlaista toimeliaisuutta yhteisen hyvän eteen.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu