Nainen on aina syyllinen

”Epäoikeudenmukainen” on valju adjektiivi kuvaamaan jemeniläisen Khadija al-Salamin dokumenttia, jossa naisen elämä on arvokas kuin likarätti.

ELOKUVAJUHLAT

”Kuolema, kuolema, kuolema”, toistelee paimentolaismies hampaaton suu leveässä hymyssä, Jemenin karut vuoret taustallaan.

Mutta kun on 11-vuotias tyttö, ei ehkä osaa käyttäytyä ihan oikein. Ei esimerkiksi tajua avata ovea ja huutaa koko kylälle ”murha!”, kun jotkut miehet ovat juuri kuristaneet aviomiehen ja viskanneet hänet vesisäiliöön.

Ehkä ei edes muista mitä tapahtui – kunnes yhtäkkiä löytää itsensä vankilasta odottamassa teloitusta.

Amina Ali Abdulatifin kafkamainen kohtalo hätkähdyttää toisessa todellisuudessa kasvanutta. Ikävä kyllä kuka tahansa turtuisi mielivaltaisuuteen, jollei olisi ikinä kokenut muuta. Aminaa syytetään miehensä murhasta.

Jemenin ainoa naispuolinen elokuvaohjaaja Khadija al-Salami tietää, mistä puhuu. Hänen äitinsä oli eronnut väkivaltaisesta isästä, kun setä pakotti Khadijan naimisiin 11-vuotiaana. Aviomies palautti vastaanhangoittelevan morsiamen nopeasti takaisin sedälle – raiskattuaan tytön ensin.

”Luin Aminasta lehdestä. Tarina kosketti, koska se muistutti omaani. Pakkonaittaminen synnyttää tuskaa ja epätoivoa, jotka saavat vihaamaan kaikkia ihmisiä. Silloin en tiennyt, murhasiko Amina miehensä vai ei, halusin vain kuulla hänen näkökulmansa.” Myöhemmin al-Salami vakuuttui Aminan syyttömyydestä.

Naisten tarinat myös eroavat, sillä al-Salamia onnisti, Aminaa ei.

Al-Salami sai töitä paikalliselta televisioasemalta ja aloitti ahkeran opiskelun, joka johti hänet Yhdysvaltojen kautta Pariisiin. Nykyään hän työskentelee Jemenin suurlähetystön kulttuuriattaseana.

”Pelastukseni oli, että kasvoin kaupungissa ja sain opiskella. En halunnut elää niin kuin äitini. Täytyy olla rohkea ja sinnikäs, koska alussa kaikki on niin vaikeaa. Sitten kun onnistuu, ihmiset ihailevat ja kunnioittavat”, al-Salami kannustaa.

Myös Amina on uskomattoman rohkea. Hän ei suostu hyväksymään kohtaloaan, vaikkei sitä ole häneltä ikinä kysytty. Amina kasvattaa pientä poikaansa vankilassa ja haaveilee muutosta ulkomaille – ilman miestä. Kaksi pakoa vankilasta opettivat, että avioliitto on vankiloista pahin. Harvempi karkaa takaisin sinne.

Al-Salami onnistui kuvaamaan Aminaa vankilassa, koska hyvin harva ulkopuolinen tiesi projektista. Yhteisö on tiivis, lämminkin, naiset pitävät yhtä ja vartijoita on vaikea erottaa vangeista. Päivät odotetaan, hoidetaan lapsia, tehdään ruokaa, diilataan khat-huumetta jotta olisi vähän hauskempaa, ja välillä tapellaan. Pullistelijat pannaan rangaistukseksi roikkumaan käsiraudoista kaltereihin. Tärkeintä on vitsailla, esimerkiksi vankilan käytävillä pyörivistä kissoista.

”Joutuneet tänne aviorikoksesta”, joku heittää.

Amina kertoo itkevänsä sisäänpäin, muiden seurassa hän haluaa näyttää iloiselta. Kun Amina kertoo, kuinka hänet on viety jo kaksi kertaa teloitettavaksi, voi vain kuvitella millainen pelko naisen sisällä itää.

Vankilan arki on kovaa, mutta ulkopuolella voi olla vielä kovempaa.

”Osa naisten kertomuksista on tosia ja osa ei, mutta suuri osa saa itkemään”, al-Salami kertoo.

Monet naisista eivät muista tai tiedä, miksi ovat joutuneet vankilaan. Osa ei suostu alistumaan mielivaltaiselle maailmalle. Totuudella ei ole paljon väliä, sillä vankilaan joutunut nainen on aina syyllinen yhteiskunnan silmissä. Hän on häpäissyt perheen nimen. Useimmat köyhät naiset eivät osaa edes toivoa oikeudenkäyntiä.

Ohjaaja al-Salami rakastaa Jemeniä mutta taistelee maan tietämättömyyttä ja mielivaltaisuutta vastaan.

”Eivät isäni ja setäni kaltaiset syntyneet pahoina ihmisinä. He kasvoivat erittäin konservatiivisessa ympäristössä, ja kun arvoja kyseenalaistettiin, he eivät tienneet miten toimia. Yksi syy siihen, miksi teen elokuvia on lisätä tietoisuutta ja taistella muiden puolesta. Vaikken saisi aikaan suuria muutoksia, pakotan ihmiset ajattelemaan.”

Ohjaaja ei suostu hyväksymään perinteitä, jotka pakottavat kauhistuneen pikkulapsen sanomaan ”haluan, että äiti tapetaan”.

Kenenkään ei tarvitse kantaa sellaista syyllisyyttä.

Tampereen elokuvajuhlat 4.–8.3. Ohjelmiston avaa pitkä dokumentti Amina (2006), joka kuuluu Terra Femina -ohjelmistoon.

Anna-Sofia Joro

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu