Kuvaruutu & valkokangas

Arvioissa The Spirit, Gomorra, Milk & Frost/Nixon.

Sovinistista feminismiä

Klassikkosarjakuva The Spiritistä tehty elokuva on kunnianosoitus ja irtiotto alkuperäisestä. Elokuva yrittää yhdistää sarjakuvan huumoria ja kovaksikeitettyä dekkarihenkeä siinä täysin onnistumatta. Viimeistään Samuel L. Jacksonin esittämän ylipahan Octopussin pokkurointi välillä natsiunivormussa ja toisinaan samuraiasussa paljastaa tekijöiden tavoitelleen camp-parodiaa.

Millerin aikaisempien Sin City -sarjakuvien ja elokuvan tavoin myös The Spiritissä seikkaillaan epäajassa. Elementit ovat suoraan 1950-luvun dekkareista: autot, vaatteet, jopa puhe ja murjaisut. Kuitenkin yhtäkkiä taskusta kaivetaan Nokian kommunikaattori (Go Suomi! Go productplacement!).

Elokuvaohjaaja-sarjakuvataiteilija Frank Millerin touhusta on välillä hieman hankala saada otetta tai ottaa selvää. Miller on urallaan kunnostautunut muun muassa varsin ristiriitaisten naishahmojen esittelyssä. Äkkiseltään hänen sarjakuviensa ja elokuviensa yliseksualisoidut naiset voisi tulkita melkoisen seksistisiksi ilmestyksiksi. Kuitenkin samalla nämä amatsonit ovat tarinoissa juuri niitä, jotka antavat hurjaa kyytiä tielleen eksyville ressukoille. Kovat miehet ovat kerta toisensa jälkeen vastaantulijoita. (jt)

Frank Miller: The Spirit. Elokuvateattereissa nyt. Kolme tähteä.

_______________

Ei mikään Kummisetä

Ensi vuonna 20 vuotta täyttävä Cinema Mondo ansaitsee onnittelut siitä, kuinka tähdellisesti se täyttää paikkansa tärkeiden elokuvien maahantuojana. Nyt esimerkiksi juuri levitykseen tulleiden palkittujen ja kaikkialla kehuttujen Laurent Cantet´n Luokan ja Darren Aronofskyn Painijan rinnalle nousee Cannesin Jury Grand Prix -voittaja Matteo Garronen Gomorra.

Vaikka Roberto Savianon kirjaan perustuva Gomorra kertoo napolilaisesta mafiasta, se ei juurikaan kuvaa järjestäytyneen rikollisuuden suhdetta yhteiskunnalliseen vallankäyttöön ja markkinarakenteisiin. Elokuva rajaa horisonttinsa ulkopuolelle suuryritysten ja poliitikkojen ohella poliisin, tuomioistuinten, muiden viranomaisten, ay-liikkeen, katolisen kirkon, median ja kansainvälisten rakenteiden näkökulmat. Elokuva kertoo klaanisotien väkivaltaisen elämänpiiriin ympäröimästä arjesta. Silloinkin kun se kuvaa laittoman ja laillisen liiketoiminnan lomittumista jätekaupan ja piraattituotteiden markkinoilla, se tarkastelee tapahtumia yksittäisten ihmisten rajallisen valinnanvapauden kautta.

Horisontti on liian kapea mafian yhteiskunnallisen roolin jäsentämiseen, mutta erinomaisen tarpeellinen ja uskottava yhteenkietoutuneiden köyhyyden, riiston ja väkivallan arkisen tason ymmärtämiseen. Ilmiö on yleismaailmallinen ja ajaton.

Oikeastaan Gomorra ei kuulu ensi sijassa mafiaelokuvien genreen. Nyt ei tehdä shakespearelaista tutkielmaa vallan kiihottavuudesta ja väkivallan moraalisesti rapauttavasta vaikutuksesta. Kuvatessaan väkivaltaa ja sakilaisuutta sen kaikessa naturalistisessa ankeudessaan Gomorra on lähempänä esimerkiksi Kieslowskin elokuvaa Lyhyt elokuva tappamisesta kuin mafiaklassikoita. (TR)

Matteo Garrone: Gomorra. Ensi-ilta 6.2. Viisi tähteä.

_______________

Koiranelämää San Franciscossa

Harvey Milk oli suuri hahmo 1970-luvun San Franciscossa. ”Castron pormestarina” tunnettu homoaktivisti ehti toimia kaupunginvaltuutettuna vain vuoden ennen kuolemaansa murhaajan luoteihin.

Elämänkertaelokuva Milkin kuvaamassa San Franciscossa homoja kohdellaan kuin koiria. Mies puukotetaan yksinkertaisesti siksi, että hän kävelee kadulla. Tässä maailmassa homoja ei pidetä oikeina ihmisinä, vaan luonnottomina olioina, jotka tulee hävittää.

Oscar-ehdokkuuksia kahmineen elokuvan näyttelijät onnistuvat rooleissaan todella hyvin. Pääosanäyttelijä Sean Penn on uskottava ja tuo Milkin elävästi taas nykyhetkeen, ja hänen viestinsä uudestaan kaikkien käsille. Vaikka elokuva oli lähinnä poliittinen, mukana oli myös kaunis rakkaustarina Harvey Milkin ja Scott Smithin välillä. Castron kaupunginosassa kaivatun Harvey Milkin paluu keräsi kadulle ihmisjoukkoja, Franco on kertonut.

”Minun ja Seanin ensisuudelman kuvauksia oli katsomassa noin 200 ihmistä Castro Streetillä. Olin vähän hermostunut. Ja se oli pitkä suudelma.” (JM)

Gus Van Sant: Milk. Ensi-ilta 6. helmikuuta. Neljä tähteä.

_______________

Kyynel Nixonille

Ohjaaja Ron Howard kertoo klassisen ”he pitivät minua tyhmänä mutta näytin kaikille” -tarinan. Isojen aiheiden ääreen hinkuava helppoheikkitoimittaja David Frost ostaa huikealla rahasummalla ex-pressa Richard Nixonilta haastattelusarjan, jota sitten kauppaa amerikkalaisille tv-yhtiöille. Ilkeät sedät tyrmäävät hänet ”Meillä ei ole tapana maksaa haastatteluista” -kommenteilla. Oi niitä aikoja!

Frost palkkaa taustatoimittajikseen pari piinkovaa politiikan asiantuntijaa ja toimittajaa. Ympärillä häärää myös Frostin ”Tuonko sinulle burgerin?”-tyttöystävä, joka auttaa kunnianhimoista miesjoukkoa älyn mittelöissä pitämällä huolen, että soturit syövät riittävästi.

Lopulta Frost taltuttaa takakireiltä vaikuttavat sisällöistä ja näkökulmista kitisevät taustajoukkonsa ja epäluuloiset tv-yhtiöt. Mainostajatkin innostuvat tulemaan mukaan. Howard kuvaa amerikkalaisen tiedonvälityksen murtovesiaikaa, kuinka raha ui uutistuotantoon. Ja että se on hyvä. Ja että se ei vaikuta sisältöihin. Jep.

(Ja jos miespääosa-Oscar annetaan Nixonia simuloivalle Frank Langellalle, eli pysti voitetaan taas kerran taitavasta imitaatiosta eikä näyttelijäntaiteesta, niin syön hattuni.) (SK)

Ron Howard: Frost/Nixon. Elokuvateattereissa nyt. Kaksi tähteä.

_______________

Susanna Kuparinen, Johanna Metsänheimo, Tuomas Rantanen & Jari Tamminen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu