Arvioitavina Leijapoika, Alexandria Cowboys, Paholaisen asianajaja & Fitna.
Amir tekee virheen
Leijapoika alkaa leijan lennättämisestä ja päättyy siihen. Khaled Hosseinin romaaniin perustuva Marc Fosterin ohjaama (Monster’s Ball, Aidosti outoa, Finding Neverland) elokuva kärsii paikka paikoin paatoksesta, mutta aivan parhaimmillaan Leijapoikaa voi kiittää lennokkaasta visuaalisesta tarkkuudesta.
1970-luvun Afganistanissa lapsuuttaan viettävä sosiaalisesti passiivinen Amir tekee kohtalokkaan virheen. Myöhemmin hän tarttuu tilaisuuteen hyvittää tekonsa ja muuttaa kaikki jälleen hyväksi. Tylsä ja ylimääräinen romantisointi vaikeuttaa draaman kantavuutta. Tarina vetääkin parhaiten silloin kun turvallinen ympäripyöreys näkökulmasta unohtuu ja pysähdytään röyhkeästi yksityiskohdan äärelle luottaen yksinkertaisuuden kauneuteen.
Uuvuttavan taivastelun ja pyhyyden läpi voi kuitenkin havaita konkreettisia todisteita mahdollisuuden ja sen poislipumisen raadollisuudesta. Amirin psykologian ja poliittisten tapahtumien kautta näkee lapsuuden haurauden tylyimmillään. Lapsuuttaan ei saa takaisin, mutta myös maailma muuttuu – sitä muutetaan. Onneksi leijaa voi lennättää Amerikassa aina. (RH)
Marc Foster: Leijapoika. Elokuvateattereissa 28.3. Kolme tähteä.
_______________
Alexandria Cowboys
Israelilaisen Eran Kolirinin elokuva kertoo Alexandrian poliisisoittokunnan matkasta israelilaisen arabikulttuurikeskuksen avajaisiin. Leffa tarjoaa mahdollisuuden pohtia Lähi-idän konfliktin vaikutuksia ihmisten arkeen. Heti elokuvan alussa Leningrad Cowboys -tyyliset kohtaukset harhailevasta ja maantien pientareella seisoskelevasta, univormuihin pynttäytyneestä soittokunnasta virittävät tunnelman leppoisan välittömäksi.
Tavallisesti Lähi-itä näyttäytyy elokuvissa ja dokumenteissa toisiaan vihaavien kansojen edustajien kautta. Tässä elokuvassa henkilöt ovat tavallisia siviilejä, jotka vaikuttavat lähinnä hämmentyneiltä kohdatessaan konfliktin myyttisen toisen osapuolen. Elokuvan ihmiset elävät kaukana raja-alueilta ja heidän arjessaan vastapuoli loistaa poissaolollaan.
Muistelut menneistä arabielokuvalähetyksistä ja vaivaantuneet katseet kahvilan seinällä roikkuneisiin kuviin Israelin sotaseikkailuista ovat elokuvan harvoja viittauksia vuodesta toiseen jatkuvaan konfliktiin. Orkesterin vierailu on ihmisen mittainen kuvaus vuodesta toiseen puuduttavana jatkuvan konfliktin sivullisista kärsijöistä. (JT)
Eran Kolirin: Orkesterin vierailu. Elokuvateattereissa parhaillaan. Neljä tähteä.
_______________
Politiikan palkkasoturi
Barbet Schroederin vuonna 2007 dokumentissa paneudutaan terroristien, diktaattoreiden ja sotarikollisten asianajajana tunnetun ranskalaisen Jacques Vergèsin ihmeellisen uraan. Thaimaassa ranskalaisen isän ja vietnamilaisen äidin perheeseen syntynyt Vergès aloitti uransa puolustamalla 60-luvulla Algerian vapautusliikkeen militantteja aktivisteja.
Sittemmin esimerkiksi natsirikollinen Klaus Barbien puolustuksen hän rakensi teesille, ettei tämä ollut tehnyt mitään, mitä ranskalaiset siirtomaaisännät eivät olleet tehneet Algeriassa.
Eurooppalaisen terrorismin historiaa kuvittavista jännittävistä arkistomateriaaleista ja alan miesten ja naisten haastatteluista huolimatta Schroederin dokumentti ei ole kerronnaltaan erityisen omaperäinen. Hyperkiinnostavaan aiheeseensa nähden se luottaa liikaa etenkin haastateltaviensa suoraan todisteluun ja katsojiensa pohjatietoihin. Elokuvan oma näkökulma ei ole tarpeeksi vahva eikä se valitun metodin avulla pääse aiheensa taakse eikä kunnolla edes sen sisälle. Omahyväinen Vergés saa patsastella myyttinsä lumoissa samalla kun ihmisenä ja moraalisena toimijana häntä vain sivutaan. (TR)
Barbet Schroeder: Paholaisen asianajaja. DVD nyt saatavilla. Kolme tähteä.
_______________
Mitä muslimit ajattelevat
Hollantilaisen parlamentaarikko Geert Wildersin netissä kovalla kohulla leviävässä Fitna-lyhytfilmissä kauhistellaan islamia ja ollaan peloissaan. Siinä poimitaan taas kertaalleen Koraanista kohdat, joissa uhotaan kuolemaa vääräuskoisille. Samalla kuitenkin unohdetaan siteerata Vanhan Testamentin kohtia, joissa samoin annetaan jumalainen lupa teurastaa viholliset vaimoineen ja lapsineen.
Mikäli Geert kavereineen olisi oikeasti kiinnostunut muslimien ajatuksista, niin hänhän voisi vaikkapa tutustua tuoreeseen tutkimukseen, johon haastateltiin noin 50 000:ta muslimia 35 maassa ympäri maailmaa. Tutkimuksen analysoinut Georgetownin yliopiston professori John L. Esposito julkaisi kirjan Who Speaks For Islam? (Kuka puhuu islamin puolesta?). Analyysissään Esposito kumoaa vanhat ”ne vihaavat meitä demokratiamme takia” -väitteet, mutta tuo esille sen, että muslimit ovat ärtyneitä lännen kaksinaismoralismista. Heitä tapetaan ja heidän maitaan miehitetään länsimaisen demokratian ja vapauden nimissä. Kenenköhän pitäisikään olla peloissaan?
Wildersin lyhäri on tietenkin puhdas propagandafilmi ja sellaisena se kannattaakin katsoa. Sen pyrkimys on luoda vastakkainasettelua, jolloin se olisi itse itsensä toteuttava profetia.
Fitnan ongelma on kuitenkin siinä, että dokumentti on yksioikoinen ja muodoltaan kömpelö. Siitä puuttuvat nyanssit ja hienovaraiset viestit, jotka saattaisivat livahtaa katsojan alitajuntaan huomaamatta. Nyt se tuskin ketään käännyttää, kunhan ärsyttää. (JT)
Geert Wilders: Fitna. Internetissä. Yksi tähti.
Ruusu Haarla, Tuomas Rantanen & Jari Tamminen
