Zimbabwe syöksykierteessä

Viime viikkojen uutisissa pistää silmään otsikko: ”Prinssi Charles kätteli epähuomiossa presidentti Mugabea”.

VIIME VIIKKOJEN UUTISISSA pistää silmään otsikko: ”Prinssi Charles kätteli epähuomiossa presidentti Mugabea”. Paavin hautajaisissa tapahtunut vahinko naurattaa, mutta taustalla oleva länsimaiden neuvottomuus Zimbabwen kriisin edessä on surullinen asia. Maassa pidettiin 31. maaliskuuta parlamenttivaalit, joiden tuloksena vapautusliikkeen perintöä jatkava ZANU-puolue säilytti valtansa. Opposition mukaan 31 vaalipiirissä tapahtui vilppiä.

1990-LUVUN ALUSSA YK ylisti Zimbabwea inhimillisen hyvinvoinnin kehittämisestä. Maa onnistui tarjoamaan koulutusta ja terveydenhuoltoa kaikille. Zimbabwea, entistävalkoisen vähemmistön hallitsemaa Etelä-Rhodesiaa, pidettiin malliesimerkkinä neuvotellusta rauhasta sisällissodan jälkeen. Vähemmistön taloudellinen asema, erityisesti sen valtava maaomaisuus, turvattiin perustuslaissa enemmistövaltaan siirtymisestä huolimatta. Vuonna 1980 valtaan noussut Robert Mugaben hallitus kesti Etelä-Afrikan apartheidhallituksen horjutusyritykset ja tukahdutti kilpailevan vapautusliikkeen ZAPU:n toiminnan.

Suurmaanviljely teki Zimbabwesta ”vilja-aitan”, joka vei viljaa naapurimaihin. Pienviljelijöille jaettiin katovuosina apua viljavarastoista. Vaikka enimmäkseen maaseudulla käydyn vapaussodan tärkein teema oli ollut valkoisten anastaman maan saaminen takaisin afrikkalaisille, maanomistuksen epätasa-arvoisuutta siedettiin. Suuri osa väestöstä näki tulevaisuutensa teollisuudessa tai palveluissa, pystyi kouluttautumaan ja etsi töitä kaupungeista.

ETELÄ-RHODESIAAN aikanaan kohdistetun kauppasaarron vuoksi Zimbabwen talous oli lähes omavarainen. Siellä valmistettiin kaikkea hammastahnasta polkupyöriin, mutta uusia työpaikkoja ei syntynyt riittävästi. Kun hallitus ei enää kyennyt kattamaan julkisia menoja, Kansainvälinen valuuttarahasto neuvoi maata vapauttamaan taloutensa.

Zimbabwe sai jälleen kiitosta, nyt maana, joka toteutti rakennesopeutusohjelman ennen kuin oli pakko. Hintasäännöstelystä luovuttiin. Rahoitusmarkkinat ja tuonti vapautettiin. Peruselintarvikkeiden hinnat nousivat, markkinoille virtasi Aasiassa tuotettuja halpoja tuotteita, joille zimbabwelaisten oma tuotanto ei pärjännyt. Korot nousivat 30 prosenttiin. Seurasi konkurssien aalto ja massatyöttömyys. Jopa valuuttarahasto myönsi, että rahan ja tuonnin yhtäaikainen vapauttaminen oli virhe.

MASSATYÖTTÖMYYDEN ja inflaation seurauksena hallituksen arvostelu kiihtyi. Mitä enemmän suosio laski, sitä tärkeämmäksi Mugabelle tuli häntä ympäröivän eliitin tuki, mikä puolestaan johti korruptioon.

Ministereiden ja upseereiden käsiin valui perustuslakimuutosten turvin pakkolunastettuja suurtiloja ja liiketoimintaoikeuksia Kongon demokraattisessa tasavallassa. Ammattiyhdistysliike ja ihmisoikeusjärjestöt ryhtyivät politikoimaan avoimesti. Ne yrittivät saada aikaan uudistuksia rajatakseen presidentin valtaa.

Tyytymättömien joukossa oli myös sisällissodan veteraaneja, jotka eivät olleet saaneet korvauksia uhrauksistaan. Mugabe palkitsi heidät verottamalla pienenevää palkansaajien joukkoa. Syntyi uusi kahtiajako: ay-liike arvosteli ja veteraanit kannattivat hallitusta. Valkoinen vähemmistö siirtyi nousevan opposition taakse, aiemmin se oli passiivisesti tukenut hallitusta, joka ei ollut vaarantanut sen etuja.

Vuoden 2000 alussa hallitus hävisi äänestyksessä ensimmäistä kertaa. Sen ehdottama kosmeettinen perustuslain uudistus ei mennyt läpi. Tällöin Mugabe tarttui vuosia maton alle lakaistuun maaongelmaan: hallitus tuki veteraaneja valkoisten omistamien suurtilojen valtaamisessa. Maaseudulle – jossa suurin osa äänestäjistä asuu – kylvettiin pelkoa varmistamaan ääniä ZANU:lle.

ZIMBABWE on kuitenkin muutakin kuin Mugabe. Kriisi kertoo Mugaben itsevaltiudesta, mutta myös opposition vahvuudesta ja uskosta demokraattiseen muutokseen.

Oppositio toimii oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Se otti vastaan virallisen vaalituloksen antamat 41 paikkaa 120:sta vaaleilla täytetystä parlamenttipaikasta ja vei väärinkäytöksistä kokoamansa todisteet oikeuteen.

Ulkopuolisista tämä voi tuntua turhalta, mutta hallituskaan ei ole sitä miltä se näyttää. Sielläkin on monia mielipiteitä.

MUUTOSVOIMIA VOI tukea vain tunnistamalla ne. Tämä taas edellyttää vuoropuhelua. Näin ajatellaan Zimbabwen naapurimaissa. Niillä on paljon menetettävää, jos Zimbabwe romahtaa. Lännessä paheksutaan naapurimaiden asennetta. Mutta kuvitteleeko kukaan tosissaan, että Zimbabwen kehitys riippuu siitä, kuka Mugabea kättelee?

Kirjoittaja on kansainvälisen kehitystyön professori Jyväskylän yliopistossa. Hän on tutkinut Zimbabwen itsenäisyyden ajan vaaleja.

Liisa Laakso

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu