Imralissa tuulee keskiviikkoisin

Kohti Öcalanin vankisaarta. Matkalla vangitun kurdijohtajan veljen kanssa.

KELLO ON VIISI AAMULLA, kun kaksi autoa lähtee ajamaan Istanbulista kohti Gemlikiä. On keskiviikko, maaliskuun yhdeksäs päivä. Ensimmäisessä autossa istuu Mehmet Öcalan, joka on menossa vankilaan tapaamaan veljeään.

Turkissa vangeilla on oikeus tavata sukulaisiaan kerran viikossa. Veli ei ole kuka tahansa vanki, vaan Abdullah Öcalan, Kurdistanin työväenpuolueen johtaja. Turkin tiedustelupalvelu MIT sai hänet kiinni Keniassa kuusi vuotta sitten, ja siitä lähtien hän on ollut Turkin tarkimmin vartioitu vanki.

Kun Abdullah Öcalan tuotiin Turkkiin, häntä varten tyhjennettiin kokonainen vankila. Itse asiassa kokonainen saari, sillä Imralin saarella Istanbulin lähellä ei ole muuta kuin vankila. Sinne Mehmet Öcalan on nyt matkalla.

Hän matkustaa veljensä asianajajien kanssa, asianajaja Muzafer Akat on auton ratissa, ja Bekir Kaya ja Hatice Korkut torkkuvat takapenkillä. Minä seuraan toisessa autossa. Väsymyksestä huolimatta tiirailen ympärilleni huolestuneena: varjostaako MIT meitä?

Ajamme ensin Daricaan, josta on vajaan tunnin lauttamatka Yalovaan. Sinne menisi myös lautta suoraan Istanbulista, ja lähtö olisi tuntia myöhemmin, mutta matka on liian kallis. Saavumme lautalle yhtäaikaa, Mehmet Öcalan ja asianajajat nukkuvat koko lauttamatkan autossaan.

OLEN HIEMAN EPÄVARMA roolistani tässä tilanteessa. Öcalanin taannoinen sieppaus Keniasta Turkkiin oli tosielämän agenttitarina. Nyt minä olen keskellä tapahtumia, joissa toimii oikea tiedustelupalvelu ja aseistettuja miehiä riittää. Minulle tämä on päivän reissu, mutta kurdiaktivistit elävät joka päivä elämää, jonka rinnalla James Bond -elokuvat tuntuvat tylsiltä. Sen käsikirjoittajilla olisi paljon opittavaa kurdien ideointikyvystä ja huumorista.

Yksikään toimittaja ei ole saanut haastatella Abdullah Öcalania hänen vangitsemisensa jälkeen, joten en edes haaveile pääsystä Imraliin. Haluan ottaa kuvan Mehmet Öcalanista, kun hän astuu Imraliin menevään laivaan.

Olen valmistellut matkaa edellisenä päivänä, jolloin tarkoitukseni oli haastatella Mehmet Öcalania. Saavuin sovittuun tapaamispaikkaan reilusti myöhässä, mutta tulkki ei ollut vielä paikalla. Mehmet Öcalan oli juuri tullut bussilla Adanasta ja oli todella väsynyt 20 tunnin bussimatkan jälkeen.

Odottelimme Murat-tulkkia. Kurdit osoittivat kattoa ja arvelin, että Murat on yläkerrassa. Myöhemmin ilmeni, että he halusivat tietää, onko tulkkini Pitkä-Murat vai Lyhyt-Murat.

KURDIKYSYMYS on Lähi-idän ongelmien polttopisteessä, alueelle ei tule pysyvää rauhaa ennen kuin kurdikysymys on ratkaistu.

Abdullah Öcalan on vankeudestaan huolimatta tärkeä vaikuttaja. 1980-luvulla hän aloitti kurdien kansannousun Turkissa ja antaa edelleen Imralista käsin toimintaohjeita kansalleen. Tärkein sanansaattaja on hänen veljensä Mehmet. Olen siis maailmanpolitiikan kuumien tapahtumien keskellä istuessani pari tuntia Mehmet Öcalanin kanssa Imralin vierailupäivää edeltävänä päivänä. Mitä teen? Juon teetä, monta kupillista!

Tulkkia, Lyhyt-Muratia, ei näy, joten yritän keskustella Mehmetin kanssa vaatimattomalla turkillani ja elekielellä.

Kuinka Abdullah Öcalan voi? Mehmet osoittaa kurkkuaan. Abdullah kärsii jatkuvista kurkkutulehduksista Imralin kostean ilmaston takia.

ABDULLAH ÖCALANIN vierailupäivä on keskiviikko, ja tapaamiset sujuivat normaalisti silloin, kun Bülent Ecevit vielä oli maan pääministeri. Kun valtaan nousi islamilainen AK-puolue Recep Tayyip Erdoganin johdolla, Imralin sää muuttui tuuliseksi, eikä vierailijoiden laivalle usein anneta lupaa ajaa sinne.

Sää tuntuu olevan sitä huonompi, mitä jännittyneempi Turkin poliittinen tilanne on. Kun maassa on vaalit, Imralissa tuulee yleensä ainakin kaksi kuukautta niin kovasti, että kurdijohtaja on täysin eristyksissä kansastaan.

Öcalanin vieraiden käyttöön on annettu vanha, huonokuntoinen laiva, jolla matka Gemlikistä Imraliin kestää kaksi tuntia. Armeijan hyvillä veneillä matka kestää tunnin, ja ne pääsevät perille säässä kuin säässä.

Asianajajat lähtevät aina keskiviikkoisin Gemlikiin, ja kurdikansa jännittää, pääsevätkö he Imraliin. Mehmet Öcalan ja hänen siskonsa Heva Keser ja Fatma Öcalan matkustivat alkuaikoina joka viikko Gemlikiin, mutta eivät enää viime aikoina.

”Abdullah sanoo, että älkää tulko joka viikko, matka Adanasta on liian pitkä ja kallis”, kertoo Mehmet Öcalan.

YALOVASTA ON GEMLIKIIN vajaan tunnin ajomatka. Muzafer Akat painaa kaasun pohjaan, ja tavoitan heidät vasta lehtikioskilla Gemlikissä, josta he ostavat päivän lehdet Abdullah Öcalanille. Asianajajat ostavat myös monta tupakka-askia, mutta ne ovat heille itselleen, Abdullah Öcalan ei polta.

Öcalan ei saa muita lehtiä kuin ne, mitä tapaajat vievät hänelle. Hänelle saa viedä oikeistolaisia turkkilaisia sanomalehtiä. Radikaaleja lehtiä tai kirjeitä vanginvartijat eivät toimita Öcalanille.

Abdullah Öcalan on lukenut paljon filosofiaa ja historiaa. Hän on löytänyt niistä uusia näkökulmia Lähi-idän tilanteeseen. Vankilassa kirjoittamassaan kirjassa hän korostaa sumerilaisten merkitystä Lähi-idän sivistyksen ensimmäisinä luojina. Omasta tilanteestaan hän on löytänyt yhtymäkohtia antiikin taruihin. Hän vertaa vankeuttaan Imralissa siihen, kuinka Prometheus naulattiin Kaukasuksen kallioille:

”Olosuhteeni melkein tuomitsevat minut moderniksi Prometheukseksi”, toteaa Öcalan kirjassaan ”Gilgameshin perintö”, joka on ilmestynyt turkiksi ja saksaksi.

TAPAAJIEN ON ilmoittauduttava Gemlikin poliisiasemalla. Odottaessaan laivamatkaa Mehmet Öcalan ja asianajajat istuvat autossaan poliisiaseman pihalla kyllästyneen näköisinä ja lukevat lehtiä. Tuttu tilanne Mehmet Öcalanille, hän on ollut täällä kuuden vuoden aikana niin monta kertaa, ettei ole edes laskenut niitä.

Poliisit huomaavat, että pihalla on myös ulkomaalainen nainen, ja minut kutsutaan poliisipäällikön huoneeseen. Kerron poliisipäällikölle, että haluan ottaa kuvan, kun Mehmet Öcalan lähtee laivalla Imraliin. Siihen poliisit eivät suostu. He haluavat, että palaan Istanbuliin, sillä tämä on sotilasaluetta ja minä olen siviili. En saa mennä satamaan, vaikka jättäisin kamerani poliisiasemalle.

Poliisit ovat tiukkoja, mutta kohteliaita.

”Ymmärrättehän, että me emme päätä tätä asiaa. Nyt Turkissa on hyvin sensitiivinen aika ja hän on tärkeä henkilö”, he selittävät.

En esitä vastalauseita, sillä en halua ärsyttää poliiseja ja haitata siten Mehmet Öcalanin matkaa. Sanon vielä poliiseille, että ilma on hyvä, joten vierailijat pääsevät varmaan tänään Imraliin. He vastaavat minulle, että vaikka ilma on tyyni rannassa, se saattaa olla liian tuulinen merellä. Vielä ei tiedetä, onnistuuko laivamatka.

KUN PALAAN ISTANBULIIN, kuulen, että Mehmet Öcalan ja asianajajat ovat saaneet matkustaa Imraliin. Tapaan heidät jälleen seuraavana aamuna. Kaikki ovat iloisia matkan onnistumisesta. Syömme yhdessä juhla-aamiaisen, munakastakin on kolmea lajia.

Tulkki Lyhyt-Murat on myöhässä, joten yritän ymmärtää Öcalanin kuulumisia toisten nopeasta puheesta. Kuinka Abdullah Öcalan voi?

”Oikein hyvin, hän lähetti kaikille terveisiä naisten päivän kunniaksi. Kurdien on ahkeroitava, newrozia (21.3.) on vietettävä viikko yhden päivän sijasta ja uuden kurdipuolueen perustamista on nopeutettava”, kertoo Mehmet Öcalan.

Tapaamisten aikana veljekset ovat eri huoneissa, joiden välillä on lasi-ikkuna. He keskustelevat puhelimitse. Vanginvartijat sulkevat linjan, jos he puhuvat kurdia.

Kun Lyhyt-Murat vihdoin saapuu, Mehmet Öcalanilla ei ole enää aikaa antaa haastattelua. Hän sanelee sihteerille kiihkeää puhetta, varmaankin keskustelua veljensä kanssa.

ÖCALANIN VIESTIT ovat saman illan tärkeimpiä uutisia kurdien Roj-TV:ssä, jonka lähetykset tulevat Turkkiin Brysselistä satelliitin välityksellä. Sen ohjelmat ovat laittomia Turkissa. Vain valtion televisiokanavat saavat lähettää kurdinkielistä ohjelmaa.

Kaksi päivää myöhemmin Turkissa ilmestyvässä Gündem-lehdessä on koko sivun juttu Öcalanin ohjeista. Jutun on toimittanut kurdien Saksassa toimiva MHA-uutistoimisto. Kurdinkielinen sanomalehti Azadiya Welat (”Vapaa Kotimaa”) käyttää aiheeseen vain puoli sivua.

Kurdinettisivuilla keskustellaan vilkkaasti Turkin poliittisesta tilanteesta ja Öcalanin näkemyksistä. Jotkut ovat Öcalanin kannattajia, toisilla sivuilla on Öcalanin vastaista propagandaa. Jotkut Öcalania vastustavat kurdit haluavat tehdä yhteistyötä Turkin valtion kanssa, toisten mielestä Öcalan on antanut liikaa periksi turkkilaisille.

Abdullah Öcalanin toive kurdien uuden vuoden newrozin vietosta toteutuu. Kurdialueen suurimmassa kaupungissa Diyarbakirissa juhlaan saapuu miljoona ihmistä, joista monet kantavat Öcalanin kuvia.

Seuraavina viikkoina vierailijat eivät pääse tapaamaan Abdullah Öcalania. Imralissa on tuulista keskiviikkoisin.

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja Kurdistan-tutkija.

Kongra Gelin nettisivut: www.kongra.gel.org.

Kristiina Koivunen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu