TOISINAJATTELIJA Puisevilla herätysjuhlilla

Suomen metsäsektori kokoontui taas maaliskuussa vuosittaisille Metsäpäivilleen. Tilaisuuden lähin vastine lienee herätysjuhla.

SUOMEN METSÄSEKTORI KOKOONTUI TAAS maaliskuussa vuosittaisille Metsäpäivilleen. Tilaisuuden lähin vastine lienee herätysjuhla: molemmissa ylistetään Herraa; tätä korkeaa virkaa Metsäpäivillä toimittaa puun menekki.

TÄMÄNVUOTISTEN METSÄPÄIVIEN avajaispuheessaan valtiosihteeri, pääministerin neuvonantaja Risto Volanen piti klassisen herätyspuheen Suomen metsäklusterin uskomattomista saavutuksista ja upeasta tulevaisuudesta. Alan aiheuttamat huomattavat sosiaaliset ja luonnonsuojelulliset ongelmat kuitattiin sivuseikkoina, joita voi hallita tiedotuksella ja huolellisella imagonrakentamisella.

Pikkuseminaareissa metsien päällysmiehet vielä kehtaavat puhua ympäristöasiantuntijoiden kanssa luonnonmetsien säilyttämisestä ja yhtiöiden sosiaalisesta vastuusta, mutta pääsalissa on eri panokset. Volaselta lipsahti perinnekliseitä, kuten ”ympäristöliikkeen vaatimukset kovenevat sitä mukaa, kun myönnytyksiä tehdään”. Seurakuntaa lietsotaan Pahan voimia vastaan.

NELJÄ VUOSIKYMMENTÄ SITTEN alettiin puhua sellutehtaiden päästöistä ja vesien- ja ilmansuojelun järjestämisestä. Palaute oli samanlaista taivastelua kuin nyt puhuttaessa luonnon monimuotoisuuden suojelusta: tulee konkursseja ja massatyöttömyyttä. Yhteiskunnallisen paineen käytyä ylivoimaiseksi tehtaita varten kehitettiin puhdistuslaitteet ja suodattimet, joista tuli vientituote ja suuri ylpeyden aihe

Kaikki suomalaiset paperifirmat muistavat korostaa tekniikkansa ennätyksellistä puhtautta. Millaisia mahdollisuuksia olisikaan maalla, joka 2000-luvulla ensimmäisenä saavuttaisi tasapainon metsien suojelun ja käytön välillä?

Toistaiseksi Metsäpäivät ovat pala metsäsektorin ympäristöongelmaa. Ekologian tutkimus on jo pidempään kyennyt vastaamaan ”kuinka paljon suojelualaa on tarpeeksi” -tyyppisiin kysymyksiin, ja ympäristöjärjestöt ovat julkaisuissaan pukeneet tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi.

Suomalainen ekologian tutkimus on myös maailman ehdotonta huippua – peräti kuusi kymmenestä siteeratuimmasta tiedemiehestämme on ekologeja. Metsäsektorimme johtoa tämä tieto ei kuitenkaan näytä saavuttaneen.

ALAA SEURAAVALLE Metsäpäivät tarjoaa toki kaikenlaisia herkkuja. Esimerkiksi UPM-Kymmenen uusi vetäjä Jussi Pesonen kertoi UPM:n tulevasta Uruguayn sellutehtaasta, jonka liepeillä puu kasvaa nopeasti.

Suomessa puu kasvaa hitaasti. Suomen paperi- ja selluteollisuus voi 20 vuoden kuluttua olla muisto vain, jos halpa eukalyptussellu valtaa markkinat. Suomen metsäklusterin painajaiset alkavat realisoitua – salin hurmos lässähtää ja yleisö ahdistuu. Pesonen yrittää lohduttaa vakuuttamalla, että suomalaisillekin voi löytyä sauma. Hän vertaa tilannetta jäniksen ja kilpikonnan kilpajuoksuun, jossa konna lopulta voitti, koska ei vilkuillut sivulle ja keskittyi itse asiaan.

PESOSEN LOHDUTUS ON OMITUINEN. Tarinassahan jänis hävisi, koska oli itserakas ja tyhmä, ei sen vuoksi, että kilpikonna olisi ollut erityisen ovela. Onko Pesosen tarinan moraali siis ymmärrettävä niin, että uruguaylaiset ovat kovia sähläämään, joten suomalaisilla ei lopulta ole hätää?

Ongelmana vain on, että me suomalaisethan sen tehtaan Etelä-Amerikkaan rakennamme. Todellisuudessa suurmetsäteollisuus lyö seuraavallakin kierroksella vetoa jäniksen puolesta – ja varmistaa tällä kerralla, että jänis tosiaan voittaa.

Kirjoittaja vetää BirdLife International -järjestön metsänsuojelutyötä. ”Paljonko metsää pitäisi suojella ” -kysymykseen vastauksia osoitteissa www.birdlife.fi/suojelu/palaako.pdf sekä www.metsävetoomus.fi. Jälkimmäisillä sivuilla voi myös allekirjoittaa vetoomuksen Etelä-Suomen metsänsuojelun lisäämiseksi.

Marcus Walsh

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu