Kirkkokadun parantaja

Sandra Mimosa tarkastelee ihmistä kokonaisuutena.

CHURCH STREET, PRETORIA, ETELÄ-AFRIKKA. Valtion hallintorakennusten ryppäät ovat siirtomaavallan linnake, rakennettu suurelliseen eurooppalaiseen tyyliin. Valtionpankki, oikeuspalatsi. Raskaat ja koristeelliset. Ne kimmeltävät kesän kuumuudessa. Parin korttelin päässä samalla kadulla on aivan toisenlaisen maailman keidas.

Kaupan ikkunaan on rustattu isoin kirjaimin: Mimosa Muti and Curios. Jatkuva virta ihmisiä kulkee sisään ja ulos. Muti tarkoittaa perinteisiä lääkkeitä, kaupassa Sandra Mimosa harjoittaa kutsumustaan parantajana, sangomana. Sisällä on viileää ja hämärää, ilma on kitkeränä yrttien tuoksusta. Sandra kertoo minulle tarinansa, enkä ehdi laittaa sanaakaan väliin. En edes haluaisi yrittää.

”LUULEN JOIDENKIN IHMISTEN tietävän melkein syntymästään saakka, että he ovat jotenkin erilaisia. Ehkä sain sangoman ammatin perinnöksi. Äitinikin osasi sen, hän oli parantaja. Mutta minä vastustin ajatusta ja elin elämääni, vaikka ainahan se siellä oli, tunne siitä että oli jotakin muuta. Kävin koulua ja 12. luokkaan mennessä olin tullut huippuhyväksi luonnontieteissä. Sain apurahan yliopistoon ja valmistauduin pääsykokeisiin, kun asioita alkoi tulla päähäni ja yhtenä päivänä kaikki vain tyhjeni. Näin ympärilläni ihmisiä, mutta ympäristö oli kadonnut, heiltä puuttui tausta. En ymmärtänyt mitä oikein oli tapahtumassa. Kun sain tulokset, ne näyttivät huonoilta. Tein kokeet uudelleen. Sama juttu. Aloin sairastella, ihan kuin jatkuvaa flunssaa.

Äitini vei minut joidenkin perinteisten parantajien luo. He kertoivat, että esi-isäni yrittivät kertoa minulle jotakin. ’Ei käy. Minulla ei ole mitään tekemistä noiden juttujen kanssa’, sanoin. Tulin yhä vain sairaammaksi. Kerran uneksin tapaavani esi-isäni. Luulin kuolevani, mutta unessa yksi isoisoäideistäni kertoi, ettei minun aikani ollut vielä. Joitakin viikkoja myöhemmin äitini piti kurssia, oppilaista oli tulossa perinteisiä parantajia. Minäkin olin paikalla. He löivät rumpuja. Iso käärme luikerteli maassa, aivan lähelläni. Hyppäsin niin perhanasti. Oli kuin jokin henki olisi tullut ja vaatinut minulta sitä ja tätä. Silloin kaikki muuttui.

NIINPÄ JÄIN KURSSILLE äitini opetukseen. Se kesti kahdeksan kuukautta. Minusta tuli perinteinen parantaja. Opin käyttämään uniani tutkaillakseni ihmisiä ennen kuin he edes ovat tulleet luokseni. Ja opin, miten puhuessani ihmisten kanssa voin tuntea, mikä heitä vaivaa. Ehkä vika on heidän vatsassaan tai jaloissaan tai missä milloinkin. Ja kun he sitten kertovat minulle vaivoistaan, voin myös vaistota ja tuntea ne.

Ennalta aavistaminen tuntuu siltä kuin joku kertoisi, että sano näin ja näin ja näin. Ja kun sitten kerron aavistukseni hoitamalleni ihmiselle, he sanovatkin: ’Kyllä, se on totta.’ Tai: ’Kyllä, juuri niin tapahtui.’ Tai sitten joku tulee luokseni valittamaan vaikkapa vatsakipujaan, menen tiskin taa ja sekoitan hänelle yrttejä. Tiedän mitä antaa, koska olen opiskellut mutia. Jokainen tapaus on kuitenkin ainutlaatuinen ja tiedän vaistollani, mikä milloinkin on tarpeen. Tieto tulee esi-isien kautta. Esi-isäni kertovat minulle, mitä pitää tehdä. Ja kun joku tulee potilaaksi, tiedämme hänen tilanteestaan hänen esi-isiensä avulla. Menneisyytemme on linkki nykyhetken ymmärtämiseen.

Muti ei toimi joka kerralla samalla tavalla. Sekoitukset ja valmistustapa vaihtelevat. Päänsärkyyn ei auta sanoa, että ok, parannan sinut tällä yhdellä jutulla,koska kivun tai sairauden syy saattaa vaihdella. On kuunneltava, mitä esi-isät käskevät tekemään.

JOTKUT IHMISET vain teeskentelevät olevansa parantajia. Ja sitten saa huomata, etteivät he olekaan. Ongelmanamme ovat myös vanhat ihmiset – me kutsumme heitä goweloiksi – he opettavat perinteistä lääketiedettä, mutta opetus on huonoa. He haluavat oppilailtaan vain rahat, ja maksun saatuaan he eivät opetakaan mitään olennaista. Jotkut sangomat käyttävät voimiaan väärin. He voivat lumota ihmisiä, mutta jos parantaja noituu ihmisiä, hän ei kykene enää parantamaan.

On tietysti sellaisiakin, jotka vain pitävät ajatuksesta olla perinteisiä parantajia. Yksikin tyyppi roikkui näillä nurkilla. Hän vain katseli meitä ja seremonioitamme. Ja sitten yhtäkkiä huomasimme hänen kuljeskelevan ympäriinsä helminauhoihin pukeutuneena laulaen ja messuten ja teeskennellen. Ei hänen kanssaan mitkään esi-isät tehneet töitä. Ei sitten yksikään.

Juttu on niin, että esi-isien kanssa on oltava tietyt rutiinit, jotta he työskentelevät parantajan hyväksi. Ja ihmisiltä on opittava. Jos me ennustamme sinulle ja sinusta tuntuu, että se mitä kerromme ei pidä paikkaansa, sinun on sanottava: ’Ei se noin mene. Tuo on iso vale.’ Ei voi sanoa ihmiselle, että vika on jaloissa, kun heitä koskee päähän.

ON JOITAKIN ASIOITA, joita vain perinteiset parantajat pystyvät parantamaan, koska me käsittelemme ihmistä kokonaisuutena, emmekä vain heidän sairasta osaansa. Joskus me sanomme: ’Ei, tämä ongelma ei tarvitse meitä, vaan länsimaista lääketiedettä. Emme voi auttaa tässä. ’ Syöpä esimerkiksi on tällainen – meillä on kyllä muti, joka auttaa joihinkin syöpiin, mutta niitä on erilaisia. Ja jos emme osaa parantaa jotakin sairautta, kehotamme kääntymään länsimaisen lääketieteen ja lääkärin puoleen. Sama juttu hiv:n kanssa. On olemassa muti, joka estää virusta leviämästä, mutta jos aids on jo liian pitkällä, emme enää voi tehdä mitään.

Ihmiset eivät käytä mutia vain parantuakseen sairauksista. Joskus he yksinkertaisesti haluavat tulla vetovoimaisiksi ja pidetyiksi. Niin kuin presidenttimme Mbeki. Uskomme, että hän on käyttänyt mutia, koska ihmiset eivät pitäneet hänestä kovinkaan paljon aluksi ja hän kuitenkin pääsi presidentiksi.

Näethän, ihmiset usein haluavat mutia saadakseen voimaa ja itseluottamusta. Minullekin tulee asiakkaita, jotka sanovat, että he ovat menossa työpaikkahaastatteluun. Niinpä annan heille jotakin itsetuntoa vahvistavaa. Tai jos pakeilleni tulee tappeleva pariskunta, annan vaimolle ehkä jotakin, joka saa hänen aviomiehensä kohtelemaan häntä hyvin tai annan kummallekin jotakin, etteivät he petä toisiaan. Ihmiset ovat kuin rakennuksia. Heidän on oltava vahvoja joka puolelta, ei vain jostakin kohtaa. Muutoin he eivät pysy pystyssä. Ja siinä me voimme auttaa.”

Sandra vilkaisee ympärilleen ja huomaa pienen jonon jo odottavan häntä. Hän naurahtaa, pahoittelee, että ihmiset ovat joutuneet odottelemaan, ja kiiruhtaa tiskin taakse, muti-hyllykköjen luo. Sitten hän kättelee päivän ensimmäistä asiakastaan ja pitää tämän kättä omassaan samalla kun mies kuvailee vaivaansa.

PALUU CHURCH STREETILLE on kuin tulisi ulos elokuvista keskellä iltapäivää. Päivänvalo sokaisee ja mieliala on muuttunut. Jopa tukevat valtion rakennukset näyttävät erilaisilta, eivät ollenkaan painostavilta, vaan vahvoilta joka puolelta.

Artikkelin on englannin kielestä suomentanut Jaana Airaksinen.

Mark Waller

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *