Voimaa testaa Stadin kevätmuodin

Voima johdattaa trendihakuista lukijaansa sesongin villissä viidakossa oikeille poluille.

JOITAKIN KÄYTÄNNÖLLISIÄ MUUTOKSIA täytyy vuodenajan vaihtuessa pukeutumiseen tehdä, joten Voima johdattaa trendihakuista lukijaansa sesongin villissä viidakossa oikeille poluille. Hameväelle on tarjolla tänään alapään lämmikettä. Hameettomille suosittelemme keskittymistä ylävartaloon. Rajan vetää aina trendikäs vyö.

Polvisukat

Polvisukkakauden alku on ollut puolittain vapauttava hetki. Silloin säärikarvoja ei tarvitse vielä ajella, mutta reisiä paleltaa juhannukseen asti. Kukkia, sydämiä ja perhosia lentelee pitkin pohkeita näissä rakkaudella kuvioiduissa, Myymälä2:n keltaisissa polvisukissa. Trendikästä kotimaista käsin painettua naivismia With love: Zukale & Huoviala. Hienoa, että joku on pitkästä aikaa keksinyt uuden painopohjan serigrafiataiteelle. Säären arvoa grafiikan näyttelypaikkana ei voi vähätellä.

Keväistä mieltä ei rasiteta lainkaan tuoteselostuksella, mutta nailonien suurkuluttajan näppituntumalla sanoisin näitä aika kestäviksi, noin 40 denieriä. Syksymmällä, kun näitäkin kuitenkin joutuu paikkailemaan, olisi ilo ottaa silmäpako kiinni punaisella kynsilakalla. Vajaan parinkymmenen euron sukkia olisin todella motivoitunut paikkailemaan!

Pikkuhousut

Sesongin alkkarilöytö (by Frida Hultcrantz & Maija Luutonen) näyttää keskisormea. Tuotelapun sanaton keskari luo pikantin vastakohdan muuten traditionaalisuutta myötäilevälle tuotteelle. Olisihan tässäkin lipukkeessa tietysti jotain voinut lukea. Puskaradion mukaan nämä alkkarit ommellaan käsin.

Halpiksia kyllä saisi kymmenet näiden kolmenkympin perintökalleuksien hinnalla, mutta ovathan stringit nolo esitys kierrätysmateriaalista valmistettuihin laajamallisiin Pusipusi-housuihin verrattuna.

Pusipusien kangas on hempeää vähän hiutunutta alushamenailonia, reunoissa perinteiset beiget kuminauhat. Vyötärö nousee napaan ja haaraosa on leveä.

Vintage-matskun paras puoli on se, että viimeistelyaineet on pesty pois jo 30 vuotta sitten, joten nämä pöksyt eivät ihoa ärsytä.

Verkkopaita

Kun etiketti vaatii aluspaitaa, on oikea valinta tänäkin keväänä klassinen valkoinen verkkopaita. Tämä englantilainen pyöröneulekoneen saumaton lahja maailmalle on teknisesti sukkien sukulainen, joka – kuten polvisukatkin – puhtaana ja ehjänä kuuluu hyvän pukeutumisen peruspilareihin.

Verkkopaita palaa muotinäytöslavoille yhtä takuuvarmasti kuin uunot ja kummisedät uusitaan. Valkoinen puuvilla-aluspaita luo mielikuvan laadusta. Odotuksissa siirrytään jo kauluspaitaan. UFF tarjoaa tämän lähes käyttämättömän hienouden huokeaan kuuden euron hintaan.

Slipari

Nousevassa trendissä tekee tuloaan asiallisen lokoisa slip-over, josta työnantajakin ilahtuu. Tummansininen plyysi ja siistit resorit viestivät vakaudesta ja luotettavuudesta, mutta tarvittaessa myös rentoudesta. Alkon logo kertoo alan asiantuntemuksesta ja pitkistä perinteistä.

Tästä nokialaisesta Elkatex oy:n tuotteesta ei voi sanoa muuta ikävää kuin että joku on yrittänyt raapia Alkon merkkiä pois, mutta siihen auttaa tekstiililiima ja repsottava logo pysyy taas paikallaan. Niskalapussa on hyvät hoito-ohjeet ja tämäkin Iso Roobertinkadun UFF:n 7,5 euron vaate on kuin uusi. Ehkä se jäi työttömäksi, kun pitkäripaiset muuttuivat itsepalvelumyymälöiksi.

Sortsit

Tuleva telttailusesonki pistää harkitsemaan sortsien päivitystä ajanmukaisiksi. Parhaat löytyvät Delirius Monkeylta Kallion Pengerkadulta. Sortsien sininen frotee ja perinteinen leikkaus mieltyvät jotenkin vain niin hyvin Suomen kesään. Lyhyet lahkeet ja apinaprintti takataskussa saavat ihmisen haluamaan lämpöisiä kiipeilykelejä.

Yksityiskohdista maininnan ansaitsee sensitiivisen pehmeästä trikoosta ommeltu tuotelappu takasaumassa. Ei kutita. Paksu neuloskanttinauha vyötärökiristeenä osoittaa ennakkoluulotonta materiaalien tajua.

Tämä vaate on paikallista nuorta suunnittelua ja tuotantoa, joten 23 euroa löytää kotinsa. Tekijä on printannut samaan henkeen myös laadukkaita t-paitoja, joten kokonaisuuden luominen onnistuu.

Vyö

Globe Hopen Tag-vyö on raikas kuin kesäinen metsä sateen jälkeen. Ja sehän johtuu vyön designin lisäksi materiaalista, joka on vanhaa skandinaavisen näköistä painokangasta. Kapeassa vyössä näkyy pala vihreävalkoisia kukkia lakanapuuvillaa muistuttavalla pohjalla. Solki on portaattomasti säädettävä. Pieni asuste pursuaa miellyttäviä mielleyhtymiä.

Globe Hopen valtavasti kasvanut kierrätysmateriaalisten vaatteiden tuotanto on ihailtavaa. Alkuperäiset kankaiden suunnittelijatkin ilahtunevat, kun huomaavat, että oma verho- tai pöytäliinamalli on kelpuutettu vielä jatkoajalle. Kierrätys on kuitenkin nykyään niin nopeaa, että alkuperäisille suunnittelijoille toivoisi jonkinlaista tekijänoikeuskorvausta lainatusta hengentuotteesta.

Nummelasta kotoisin oleva vyö löytyy Designmuseon shopista Korkeavuorenkadulta hintaan 13,50.

Mervi Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu