PÄÄKIRJOITUS Läheisyyden ja poikkeustilan kierre

Päivittäisen informaation määrä on järjetön.

SEURAAN PÄIVITTÄIN useita eri sanoma- ja aikakauslehteä ja erilaisia nettisivustoja. Tiedotteita, sähköpostia ja muita yhteydenottoja tulee päivässä riittämin. Informaation määrä on järjetön.

Asiat pyörivät mielessä jatkuvalla syötöllä, jonka keskeyttävät välillä isot kasvokuvat pelkällä paljaudellaan. Vaikka joudun työni puolesta altistumaan journalismille ehkä tavallista enemmän, kokemukseni ei eroa juurikaan siitä, mitä moni muukin kokee päivittäin.

Journalismi elää henkilöistä ja uutisista. Puhuvien päiden ja lyhyiden uutispakettien virta tiivistyy televisiossa. Tyydytämme uteliaisuuttamme itsensä paljastavien julkisuuden hahmojen kautta. Saamme kuulla ventovieraiden julkkisten ajatukset ja elämäntilanteiden raportit tarkemmin kuin mitä usein tiedämme monista läheisistä ihmisistä. Kansikuvassa ihminen vastaa samaa kuin joku seisoisi 30 sentin päässä.

JOURNALISMIKRITIIKIN VUOSIKIRJASSA 2005 Juho Rahkonen ja Laura Ahva muistuttavat, että ”journalistiset organisaatiot ja toimittajan ammattitaito on suunniteltu ensisijassa yllättävien tapahtumien raportointia varten”.

Uutisen kärjelleen käännettyä kolmiota muistuttavassa rakenteessa painavin asia sanotaan ensin. Tässä mielessä journalismi muistuttaa jatkuvaa poikkeustilaa. Uutinen tuottaa vaikutelman, että jotakin aivan uutta on tapahtunut. Seuraavassa uutisessa toistuu edellisen rakenne. Uutiskolmio ei ole pyramidi, siitä puuttuu syvyysulottuvuus.

VOIMALLE HIEMAN EPÄTYYPILLISESTI tämän lehden kannessa poseeraa nuori nainen. Alle kaksikymppinen italialaiskirjailija Melissa Panarello on tuotu pornografisen lähelle lukijaa. Kuva mielessä voi miettiä, mitä kaikkea päässä tapahtuu, ennen kuin kääntää sivulle 10 katsoakseen, mistä itse haastattelussa on kyse.

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu