¡Helvetin taide!

Kulttuurikeskus El Avernossa Limassa taide on kannanotto ja vastarintaa.

ILTAPÄIVÄN HARMAA VALO putoaa kulttuurikeskus El Avernoon korkealle kohoavien seinien välistä. Kolmesta huoneesta keskimmäinen on vailla kattoa. Perun pääkaupungissa Limassa ei nimittäin sada juuri koskaan.

El Avernon seiniä peittävät maalaukset, ja sisuskaluistaan riisutun television ruudusta tunkevat ulos vaaleanpunaiset verevät pakarat. Lattialla on kaaos. Leyla Moore lajittelee sotkuista paperipinoa nostellenkierrätykseen menevän tavaran joukosta näytille kokapensaan lehtien ravintoarvosta kertovia lehtisiä. Hän ojentaa myös nipun vanhoja pienjulkaisuja, jotka on aikanaan suunnattu Perua diktaattorin ottein hallinnutta presidentti Alberto Fujimoria vastaan.

Kulttuurikeskus perustettiin Liman historiallisen keskustan Quilca-kadulle vuonna 1998, kun Fujimorin hallinto oli vielä voimissaan, mutta jo matkalla kohti noloa loppuaan. Moore koordinoi El Avernon toimintaa yhdessä muusikkomiehensä Jorge Acostan kanssa. Acosta kertoo, miten Fujimorin vastaisista mielenosoituksista tuli pian Quilcalla jokapäiväistä rutiinia perulaisten vaatiessa paluuta demokratiaan. El Averno tarjosi turvapaikan kyynelkaasupilveä pakeneville mielenosoittajille.

”EMME VOI OLLA SOKEITA meitä ympäröivälle maailmalle”, Moore sanoo. El Avernoa pyörittävien taiteilijoiden työkaluna on alusta asti ollut kannanotto ja vastarinta taiteen keinoin. Kulttuurikeskuksen vakituiseen väkeen kuuluu viitisentoista taiteilijaa eri aloilta, ja seinien suojassa on tilaa niin kuvataiteelle, teatterille, runolle, proosalle, musiikille kuin tanssillekin.

Rakennuksen ulkoseiniä koristavat värikkäät maalaukset, joiden olemassaoloa kaupungin edustajat ovat vuosien varrella manailleet. Asesino Bush, ”murhaaja Bush”, ei välttämättä miellytä kaikkien silmää. Tosiasiassa kyse ei ole kuiten kaan yksityiskohdista vaan pikemminkin siitä, miten vastakulttuuriin ja katutaiteeseen yleensä suhtaudutaan. Liman konservatiivinen pormestari Luis Castañeda ei ole Quilcan taiteilijoiden keskuudessa suosittu persoona. El Avernon seinällä roikkuvassa suuressa lakanassa lukee: Quilca no tiene alcalde, ”Quilcalla ei ole pormestaria”.

LEYLA MOORE NAURAA vinosti, ettei sakkouhkaa seinämaalausten poistamiseksi ole viime aikoina tullut siitäkään syystä, että Liman tiedotusvälineet ovat asettuneet tukemaan Quilcan taiteilijoita.

Moore kuvaa El Avernoa Perussa ainutlaatuiseksi monikulttuuriseksi foorumiksi, koska se toimii täysin itsenäisesti ja vailla sensuuria. ”Kriittinen taide saa täällä ilmaisun vapauden”, Moore sanoo. ”Emme saa tukea mistään, mutta toisaalta emme myöskään silloin ole vastuussa kenellekään”, hän jatkaa.

Liman kaupunki haluaisi tukensa vastineeksi vaikuttaa taiteen sisältöön. Tämä on Mooren ja Acostan mukaan mahdoton yhtälö, koska El Averno ei aio luopua päätösvallasta. Toiminnan vaatimaton rahoitus tulee levyjen, paitojen ja muun itse tuotetun materiaalin myynnistä.

Kulttuurikeskuksessa kokoonnutaan myös keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Tärkeitä ovat niin ikään erilaiset työpajat, joissa tuotetaan talkoohengessä kierrätysmateriaaleista esimerkiksi soittimia ja rekvisiittaa mielenilmauksiin.

EL AVERNON SISÄPIHALLA seinään nojaa valtava puinen risti, jolla riippuvan Kristus-hahmon surullisen laupea katse saa esineen muistuttamaan mitä tahansa katolisen maailman lukemattomista krusifikseista.

Luonnollisen kokoinen Jeesus on kuitenkin ennen ristille nousemistaan pukeutunut härkätaistelijan tiukkoihin housuihin. Kylkiluitten väliin on työnnetty härkään pistettäviä hakapäisiä piikkejä ja verityön viimeistelee niskaan armoniskuna survaistu miekka. Ristin yläosaan kiinnitetyssä laatassa ei lue INRI, vaan OLÉ.

Aurelio de la Guerran teos Cristo Antitaurino ottaa kantaa keskusteluun eläinten oikeuksista. Härkätaisteluun liittyvästä verenvuodatuksesta puhutaan Perussakin sekä kulttuurina että kidutuksena. El Averno on ollut mukana veristä kansanhuvia kritisoivassa liikkeessä kolmen viime vuoden ajan, ja härkätaistelun vastustajien kulkueen kärjessä keikkuu kantaa ottava krusifiksi.

EL AVERNON HISTORIA ulottuu kauas vuoden 1998 tuolle puolen. Acosta kertoo elättäneensä itsensä 1980-luvulla Quilcan ensimmäisessä korttelissa pitämällään pienellä kioskilla, jossa hän myi muun muassa runoutta ja musiikkia. Vähitellen alueen samanmieliset taiteilijat alkoivat kokoontua kahviloihin keskustelemaan ja suunnittelemaan

katutaiteeseen ja vaihtoehtoisiin taidemuotoihin liittyvää toimintaa.

Quilcasta on jo pitkään käytetty nimeä Boulevard de la Cultura. Kriittisen taiteen näkökulmasta näin onkin, mutta moni pitää silti nimeä harhaanjohtavana. Alueesta ei ole saatu luotua koko kaupungin bulevardia, saati sitten turismin vetonaulaa. Quilcan ympäristöllä on huono maine, ja pimeällä moni välttelee tienoota.

Acosta kertoo, että vuonna 1998 Quilcalla tyhjillään seissyt talo numero 236 oli täysin rappiolla. Ikkunat ja ovet oli naulattu kiinni, ja sisätilat olivat kuin sodan jäljiltä. Vähitellen, tunti tuolloin, toinen tällöin, infernaalista sotkua saatiin siistittyä, ja kulttuurikeskuksen nimi oli samalla syntynyt.

Sana averno on lainattu antiikin kreikkalaisilta ja roomalaisilta. Etelä-Italiassa sijaitseva kraatterijärvi Averno sai muinoin nimensä siitä, ettei sen yllä lentänyt lintuja, koska niiden uskottiin kuolevan järven myrkyllisiin höyryihin. Järven itsensä ajateltiin olevan portti Haadekseen. Sittemmin averno on muuntunut tarkoittamaan helvettiä.

Kirjoittaja on Turun yliopiston tutkija ja on työskennellyt useaan otteeseen Perussa.

Matti Salo

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu