TOISINAJATTELIJA Yhteinen aarre, työn ja tuskan tulos

Lukuaika: 2 minuuttia

TOISINAJATTELIJA Yhteinen aarre, työn ja tuskan tulos

Suomalainen sosiaaliturva tarjoaa jokaiselle noin 250 000 euron vararahaston, jota voi tarvittaessa käyttää.

MONELLA MEISTÄ ei ole 250 000 euron säästöjä. Suomalainen sosiaaliturva tarjoaa kuitenkin jokaiselle noin 250 000 euron vararahaston, jota voi tarvittaessa käyttää. Kyseessä lienee jokaisen kansalaisen merkittävin ”omaisuus”. Aarre, yleinen sairausvakuutus, karttui mitä raadollisimman etutaistelun ja kompromissien tuloksena: vielä 1950-luvulla jokaisen oli itse ratkaistava vanhuuden, sairauden ja työttömyyden ongelmat.

Sosiaalidemokraattisen puolueen perustava kokous esitti yleistä sairausvakuutusta jo vuonna 1903. Keisarillinen senaatti ja sittemmin eduskunta paneutuivat siihen peräti 60 vuoden ajan. Ensimmäisenä asiaa tutki vuoden 1911 komitea, kymmenen vuotta myöhemmin seuraava komitea, vuonna 1944 sosiaalikomitea ja vuonna 1955 jälleen uusi komitea. Vuoden 1961 eduskunta asetti pienen komitean, jonka mietintö ei sekään vielä johtanut sairausvakuutusjärjestelmään. Eräänlainen vitkastelun ennätys siis.

1960-LUVUN ALKUVUOSINA eduskunta kuitenkin toteutti sosiaaliturvauudistukset. Se päätti vuosiloman lisäviikosta ja työttömyysturvasta vuonna 1960, työeläkkeestä keväällä 1961, sairausvakuutuksesta vuonna 1963 ja 40-tuntiseen työviikkoon siirtymisestä vuonna 1964. Kaikki tämä neljässä vuodessa.

Keväällä 1957 vallitsi lama, kova työttömyys ja hirmuinen inflaatio. Ihmisiä erosi ammattiyhdistysliikkeestä, sosiaalidemokraattinen puolue oli hajoamassa ja vasemmisto hävisi kesällä 1956 yleislakon jälkitunnelmissa kunnallisvaalit. Satoja lakkovahteja haastettiin oikeuteen. Oikeisto aloitti hyökkäyksen, ja hallitus päätti lykätä lapsilisien maksatusta. Lykkäys pillastutti äidit. Sadat äitien lähetystöt ja kirjelmät virtasivat eduskuntaan. Kansandemokraatit aloittivat eduskunnassa jarrutuskeskustelun estääkseen lapsilisien lykkäämisen, puheenvuorot levisivät yleisradion kautta julkisuuteen. Edustajat puhuivat lopulta niin pitkään, ettei päätöstä lapsilisien siirtämisestä kyetty tekemään laillisena määräaikana kesäkuun loppuun mennessä.

Tapahtumasarja muutti mielialoja. Keväällä 1958 järjestetyihin mielenosoituksiin osallistui parhaimmillaan jopa 18 000 ihmistä ja saman vuoden kesällä eduskuntaan tuli vasemmistoenemmistö. Maata kuitenkin hallitsi maalaisliittolainen vähemmistöhallitus. Osa Maalaisliitosta ja oikeisto jarruttivat edelleen.

EDUSKUNTAA PAINOSTETTIIN sen ulkopuolelta armottomasti. Pääkaupunkiseudun ammattiyhdistykset järjestivät Helsingissä mielenosoituksia työttömyysturvan, työeläkkeiden, vuosiloman, samapalkkaisuuden, sairausvakuutuksen ja työajan lyhennyksen puolesta vuosina 1958–63. Niihin osallistui vaihdellen 10 000–20 000 ihmistä.

Muissa suurissa kaupungeissa pidettiin joukkokokouksia. Ammattiosastot, työmaakokoukset, tupailtojen osanottajat, tukkilaiskisojen yleisö, pienviljelijöiden neuvottelupäivät ja sadat muut ryhmittymät pommittivat eduskuntaa sähkeillä ja kirjelmillä ja vaativat sosiaaliturvaa. Lähetystöjä saapui bussilasteittain eri puolilta Suomea.

Laaja kansanliike ja vasemmistopuolueiden keskinäinen kilpailu äänestäjistä saivat riitaisan työväenliikkeen toimimaan yhdessä ja vuoden 1903 Forssan kokouksen sosiaalinen ohjelma toteutui lyhyessä ajassa miltei kokonaan. Kova yhteiskunnallinen paine muutti myös oikeistopuolueita, oikeus sosiaaliturvaan hyväksyttiin yleisesti. Heiluri käännähti toiseen suuntaan vasta 1980-luvun lopulla.

Kirjoittaja työskentelee Suomen Elintarviketyöläisten Liitossa ja on tutkinut sosiaaliturvan syntyhistoriaa. Hänen kirjansa Taistelu sosiaaliturvasta – ammattiyhdistysväen toiminta sosiaaliturvan puolesta 1957–1964 ilmestyy keväällä Likeltä.

Päivi Uljas

  • 9.9.2009