LEVYT Niin aito, oiva ja varma…

Matka alkaa – kaikki kyytiin. Tämä ajo ei odota.

MATKA ALKAA – kaikki kyytiin. Tämä ajo ei odota. Penguin Beguinen tunnelma on utuinen, tietyllä tavalla davidlynchmainen. Ehkä ei sellaista, mitä jazzlevyltä odottaisi, mutta jazzin suurin rikkaus on juuri sen vapaus. Torvet tarjoavat hetken viiveitä – tänään täällä, huomenna poissa. Usealla raidalla tarjotaan trumpetista jotain, mitä olen kaivannut: kotoisaa sunnuntai-illan rauhaa, tuttua turvallista. Torvisektio täydentää kuvaa entisestään. Maanantain aamu tuntuu kaukaiselta käsitteeltä. (MI)

Iro Harala – Ulf Krokfors Loco Motife: Penguin Beguine. TUM Records 2005.

Neljä tähteä

_______________

TARA’S SONG -levy alkaa mukavalla torvien harmonisella sektiolla, rumpujen perkussiivisella otteella ja näppäilevällä viululla. Kappaleet ovat suurimmalta osin lainoja toisilta artisteilta. Ei sinänsä paha, sillä jazzkentällä tämä on suhteellisen tavallista. Torvien vuorovaikutus on toisinaan ihailtavaa, mutta asiat eivät vain toimi levyllä. Joidenkin kappaleiden vapaus ei auta pelastamaan kokonaisuutta. Albumi on ensimmäinen TUM Recordsin täysin ulkomaisin voimin tuotettu äänite. Mieleen tulee kysymys: miksi juuri tämä? Toisaalta levyn 74 minuutin pituus on hienoa. (MI)

Ahmed Abdullah’s Ebonic Tones: Tara’s Song. TUM Records 2005.

Kaksi tähteä

_______________

DELIRIUMIN Eclexistence lähtee lennokkaasti käyntiin. Tempo on juuri sitä, mitä klubeilla toivoisi kuulevansa. Kornetin käyttö ei ole suomalaisen (voiko puhua suomalaisesta kun muusikoista kolme neljäsosaa ovat ulkomaalaisia) jazzin kentällä yleistä. Harmillinen seikka. Laaja saksofoniskaala, altto, sopraano, baritoni, tarjoaa mukavan lisäsävyn äänimaailmaan. Tiukkojen tempojen lisäksi on hitaita ja syvällisiä kohtia. Kontrastit tekevätkin tästä levystä miellyttävää kuunneltavaa useaan eri tunnelmaan. (MI)

Delirium: Eclexistence. TUM Records 2005.

Viisi tähteä

_______________

USEIN KUULEE sanottavan, että avantgardismi on kuollut. Duo Nueva Finlandian Short Stories on ihana todistus siitä, ettei näin ole käynyt. Duo kokoonpanona on aina haaste, mutta Teemu Hauta-ahon ja Eero Ojasen kompositiot vastaavat tähän kunnialla. Levy on tavattoman rikas ja kappaleet kuin kysymyksiä, joihin vastaaminen on hankalaa, koska vastauksien löytyessä herää vain uusia ja uusia… Levyä voi lämpimästi suositella, mutta ei välttämättä aloittelijoille tai niille, jotka pitäytyvät jonkin tietyn suuntauksen kuuntelijoina. (MI)

Duo Nueva Finlandia: Short Stories. TUM Records 2005.

Viisi tähteä

_______________

JAANI PEUHU hallitsee musiikillisen poseeraamisen. Nude-albumin biisit, laulu, tuotanto ja suurin osa soitosta on tämän multi-instrumentalistin harteilla. Kevyehkössä englanninkielisessä popissa vaikutuksen tekevät melodiset popkoukut ja jylhät soundioivallukset. Tuntuu kuin Nudelle olisi mahdutettu Peuhun koko musiikillinen osaaminen. Vähempikin riittäisi. Pelkistäminen ja pari ulkopuolisen tuottajan raipan sivallusta olisi tuonut ryhtiä. Albumi jättää mahtipontisuudessaan välinpitämättömäksi, eikä tilannetta paranna tekstien ympäripyöreä ihmissuhdehölynpöly.(TF)

Iconcrash: Nude. Future Records 2005.

Kaksi tähteä

_______________

HULPPEA hoaxilaiskolmikko Koneveljet yhdistää kliinistä konebiittiä ja puhdasta puhetta. Herkullisimmillaan ollaan avausraidalla ”Welkom”, jossa kökkö äänisyntetisaattori pyytää ulkomaanvierasta: ”Puhukaa oikein hitaasti, en ymmärrä englantia.” Aito, Oiva ja Varma Koneveli käsittelevät elektronista äänikudostaan virne hengityssuojaimen pielessä. Livenä kirurgin asuihin pukeutuvat ääniarkkiatrit osaavat asiansa. Kuulija on hyvissä käsissä, eikä puudutusta tarvita. Hervottomat hokemat ja sutjakkaat samplet pitävät lämpöarvon kohdallaan. Biisien nimetkin on valittu lääkevalmistajan suositusten mukaan. latautuneista albumeista.

”Bossen” tai ”Elektabin” tapauksissa harva harkitsee rinnakkaisvalmistetta. (TF)

Koneveljet: Hoax. Exogenic Breaks Records 2005.

Neljä tähteä

_______________

PITKÄN LINJAN rockmuusikko Vando Suvanto on soittanut 1960-luvulta lähtien. Suvannon sävellyksiä ja sanoituksia on kuultu harvakseltaan Sue Van Doe -bändin levyillä ja keikoilla. Elämä-albumi sisältää rouheaa kitararockia, joka tuo mieleen Tuomari Nurmion. Sue Van Doen rytmiikka toimii ja Suvanto on kelpo solisti erityisesti ylärekisterissä. Tällä kertaa kotikutoisuus osoittautuu kompastuskiveksi. Varsinkin tekstit jäävät viimeistelemättömiksi. (TF)

Sue Van Doe: Elämä. Riski Records 2005.

Kolme tähteä

_______________

SUOMEN JÄÄRÄPÄISIMPIIN bändeihin lukeutuva 22-Pistepirkko juhlii 22-vuotista taivaltaan loistavalla studioalbumilla Drops & Kicks. P-K Keräsen laulu ja kitarointi on saanut vuosien varrella syvyyttä, jollaista harvoin kuulee. Ruotsissa tehdyn levyn skaala ulottuu hontelosta ininästä sivaltavaan raivoon. Myös biisit ovat laatuluokkaa. Pirkoilla on kyky muuntua nyrjähtäneestä autotallirokkareista huipputeknologiaa sumeilemattomasti hyödyntäviksi visionääreiksi. 22-Pistepirkko kuulostaa joka raidalla uniikilta itseltään. Toisin kuin monet muut jähmeäliikkeiset rockdinosaurukset, Pirkot palkitsevat kuulijansa tuoreella innolla.(TF)

22-Pistepirkko: Drops & Kicks. Playground Music Scandinavia 2005.

Viisi tähteä

_______________

Mikko Ilanko & Timo Forss

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu