Bussilla Beniniin

Kuvataiteilija Kalevi Kääriö asuu bussissa, jota hän varustaa Afrikan-matkalle.

HÄMMENTÄVÄ MENOPELI nököttää parkissa Hiihtomäentiellä Helsingin Herttoniemessä. Himmeänsinisessä linja-autosta pistää antenneja ja katolla nököttää savupiippu. Tikkaat nojaavat auton kylkeä vasten ja ovi on hitusen raollaan.

Harmaanlaiha äijä kuusissakymmenissään puuhastelee bussin perällä tietokoneensa ääressä eikä reagoi, kun karjun moi, onko ketään kotona -tervehdyksen ovelta. Radio tosin pauhaa hanikat kaakossa jo ennestään.

Tömisyttelen peremmälle, jos vaikka tärinäaisti havahduttaisi. Ei onnistu. Vasta kun olemme aivan lähietäisyydellä, syntyy kontakti.

”Jaaha jaaha, mitäs mitäs”, ääntää mies ja pyytää istumaan.

OLEMME TULLEET KYLÄÄN Kalevi Kääriön Itsetehty elämä -projektin ytimeen, bussiin, tämän liikkuvan eurokansalaisen kotiin. Rapisuttelen auki keksipaketin ja Kalevi hoitaa teet pöytään. Kalevi miettii vastausta kysymykseen, miksi asuu bussissa.

”No mulla on tehtävä. Tää bussi on itsenäinen yksikkö, joka kuljettaa mukanaan tietoa, taitoa ja näkemystä. Tää on taiteen uusmediaa. Mä pistän lahjakkuudet liikkumaan. Ja täällä kadulla näkee kaiken. Nää isättömät pikkupojat tulee mulle korjauttelemaan rullalautojansa ja piirtelemään, ja mä autan niitä. Mulla on vahva suhde tähän arktiseen alueeseen, shamaanit ja muut tiedätsä, ja mulla on sama vamma – arktisen alueen vamma, mä olen alkoholisti. Raitistunut sellainen”, sanoo Kääriö.

MIES KERTOO omaa tarinaansa. Hän on eronnut, virallisesti kahden lapsen isä, kuvanveistäjä ja taidemaalari. Kääriö puhuu kuudesta aviottomasta lapsesta, Turkissa, Kanadassa…

Kääriö sai massiivisen tilauksen lasitehtaalta 1980-luvulla. Pian sen jälkeen iski iso hihna päälle. Tuli burn out. Hertsikan baareissa, dokuasunnoissa ja viimein katuojissa kyllikseen telminyt taiteilija raitistui viimein ja näki tavoitteensa kirkkaana: miksei kerätä ympärilleen lahjakkuuksien runsaudensarvi kavereiksi ja kuskata koko bändi Villa Karoon, Beniniin, Afrikkaan. Etsimään kadonnutta kädentaitoa ja viemään suomalaista osaamista vastineeksi. Bussilla.

”Mä olen rakentanut tän kansaneläkkeellä. Pelloilla, satamissa, autioilla kaduilla. Mulla on tässä nukkumatilat viidelle, vessa, keittiö, salonki, keramiikkapaja uuneineen ja tietokone. Ja steinbeckiläinen pyykinpesukone. Paineilmalaitteet on hankinnassa. Sähkö generoidaan itse. Tää on ekoteknologian ruumiillistuma”, kertoo matruusi Kääriö ylpeänä.

Bussin moottori, sydän, on Scania Diesel, joka uusittiin 2001. Kääriö on varustanut Euroauto 2000:n, joksi bussi on ristitty, myös kuvan- ja äänenkäsittelylaitteistolla ja liittänyt sen verkkoon. Viranomaiset ovat suhtautuneet enimmäkseen suvaitsevasti Kääriön elämäntapaprojektiin.

”Poliisit hiffaa, että mä olen niiden puolella. Pankit tietää, että mä asun bussissa. Mun osoite on Poste Restante”, kertoo taiteilija ja jatkaa: ”Kansalaisoikeudet multa on tosin evätty. En saa asuntotukea”, ja kysyy heti perään: ”Miksei ihmiset liiku enemmän? Miksei ne lähde Amsterdamiin eurokansalaisiksi? Vaikka laivaan asumaan. Sieltä saa merimieskirkolta ilmaiset palvelut.” Kääriö tapittaa silmiin, sytyttää sätkän ja hörppää teetä.

BUSSIN KYLJESSÄ LUKEE Shaman, shamaani. Shamanismi lienee lähellä Kääriön sydäntä. ”No ihminenhän sen jumalan on keksinyt”, täräyttää kuvataiteilija. ”Shamanismissa on rytmit, unet, hallusinaatiot. Tulevat hyötykäyttöön taiteen tekemisessä”, toteaa Kääriö.

Nelisenkymmentä neliötä käsittävässä bussissa tulee outo tunne mikrokosmoksesta, valtiosta valtiossa. Erilaisuus on Kääriön mukaan rikkautta.

”Joskus 1930-luvulla maalaiset muuttivat kaupunkiin ja kaupunkilaiset lähti Keski-Eurooppaan. Mä jatkan Tulenkantajien perintöä täällä lähiön kanta-asukkien keskuudessa. Arvo Turtiaisen jengi asusteli aikoinaan tässä naapurissa. Joka kylässä on osaajansa. Pitää pärjätä – jos ei ole rahaa, sitä voi tehdä. Mutta elämisen arvoja ei voi ostaa. Muuten voi elää eurolla päivä. Mä luon siltaa erilaisten kulttuurien välille”, toteaa shamaani Kääriö.

Bussi on lähtövalmiudessa 24 tuntia vuorokaudessa ja odottaa vain yhtä: matkustajia.

”Niillä täytyy olla kolme asiaa: lahjakkuutta, kielitaitoa ja kyky selvitä omillaan, ansaita käsillään ja ideoillaan. Kun sopiva kokoonpano löytyy, me voidaan lähteä vaikka heti”, ilmoittaa Kääriö. Omakustannehinta bussimatkasta Beniniin ja takaisin on 350 euroa. Summa kattaa ruoan ja bensat.

”Ylpeys kädentaidoista on hävinnyt. Itsetunto täytyy tehdä itse!” kuittaa mies, ja tuijottaa terävillä silmillään ulos pikkuruisesta bussinikkunasta.

Irene Telaranta

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu