Kettutyttöjä, tutkijoita ja opettajien lapsia

Eläineetikko Aaltola, mediatutkija Juppi ja eläinsosiologi Tuomivaara keskustelevat turkistarhaiskujen merkityksestä eläinoikeusliikkeelle.

”IHAN ENSIMMÄISIÄ MUISTOJA on identifioituminen ja empatian tunne eläimiä kohtaan. Petäjävedellä oli tietenkin pientiloja, ja melkein kaikki kaverit asui sellaisella tilalla, ja me ruokittiin esimerkiksi sikoja paljon. Varhaisimpia muistoja on, kun on kiistellyt kavereiden kanssa, että minkä takia ne siat saa tappaa sitten syksyllä.” Eläineetikko Elisa Aaltola hörppii soijamaitokahvia Pirita Jupin keittiössä ja pohtii oman eläinkiinnostuksensa taustoja.

Mediatutkija Juppi nyökyttelee, samoin minä.

Huomaamme, että meille tutkijoille ja eläinoikeusaktivisteille on yhteistä myös pikkupaikkakuntalainen lapsuus. Kukaan ei ole asunut keskustelupaikkaamme Jyväskylää tai tarkemmin sanottuna Muuramea, etelämpänä eikä yli 12 000 asukkaan kunnassa. Ympärillämme on aina ollut eläimiä.

Pohdimme perheen merkitystä eläinnäkemyksille ja naureskelemme usein havaitulle seikalle aktivistien opettajavanhemmista. Meidän jokaisen vanhemmista toinen on opettaja.

”MÄ KYLLÄ MUISTAN ne uutiset, ne tv-uutiset. Meillä oli sukulaisia käymässä ja kaikki voivottelivat, miten on mahdollista, että tällaista hirveää tehdään. Ja mulla itsellä on ollut käsittämätön helpotuksen tunne. Siis siitä, että on ihmisiä, jotka ajattelee samalla tavoin kuin minä. En tiennyt, että on olemassa sellaista kuin eläinaktivismi. Tunsin oloni eläinnäkemysten suhteen vieraantuneeksi maalaisyhteisöstä”, Elisa muistelee.

Eläinten oikeudet eivät kuuluneet suomalaisiin keskustelunaiheisiin ennen kuin kolme nuorta hiipi Pohjanmaalla muutamana alkukesän yönä kettutarhoille, avasi häkit ja kirjoitti seinään, että sota on alkanut. Kolmikkokin oli pikkupaikoista kotoisin, naisia ja ikäisiämme.

Noista tv-uutisista tulee koulujen kevätjuhlien aikaan kuluneeksi kymmenen vuotta. Oikeutta eläimille -järjestö perustettiin muutamaa kuukautta aiemmin.

Piritankaan ensituntuma vapautuksiin ei ollut myönteinen. ”Mä suhtauduin varauksellisesti, olin huolissani, miten ihmiset suhtautuvat. Se tuntui iskulta, jonka logiikka ei aukea suurelle yleisölle.”

Paria vuotta myöhemmin Pirita kuitenkin itse lähti mukaan Oikeutta eläimille -järjestön toimintaan. ”Olikohan se Muutoksen kevät -lehden nimellä tällainen kiertue – se oli mulle yksi herätyshetki: oli olemassa jokin liike, jonka puitteissa voisi itsekin toimia.”

KESKUSTELU RADIKAALEISTA teemoista etenee uneliaan rauhallisesti Piritan kodissa, keväisessä valossa. Pirita on tullut väitöskaronkasta aamukuudelta. Tällä kertaa rooli ei ollut väittelijän, vaan Pirita palasi ystävän väitöskirjan kunniaksi punkbändin basistin rooliin. Selkkaus heitti keikan vanhojen aikojen muistoksi.

Elisa yskii ja harmittelee flunssaista vaisuuttaan edellisen päivän radioväittelyssä Korkeasaaren johtajan kanssa. Eläinten asemaa moraalifilosofian näkökulmasta tarkasteleva väitöskirja pitäisi hioa palautuskuntoon.

Minä olen hakenut inspiraatiota jumissa olevalle väitöskirjan alulle tutkailemalla illalla hienoimpia näkemiäni koiravalokuvia. Valokuvaaja Henrik Dunckerin näyttelyn keskiössä olivat koirien naamat.

Duncker muistaakseni kirjoitti, että voi vaikuttaa hänen tavoittaneen kuvissa koiran persoonan, mutta todellisuudessa hän on hakenut koirasta jotain, mitä on siitä ihmisenä tunnistanut. Kuvien salaisuus on ehkä lähestyminen tutun eikä vierauden kautta.

Haluaisin sanoa, että olen ’kouluttanut’ koirani hyvin, mutta totuus on, että Gilda on itse pyrkinyt ymmärtämään minua mahdollisimman hyvin ja mukautunut elämään kanssani. Koiran halu ymmärtää, mitä siltä vaaditaan ja kyky kiintymykseen silloinkin, kun ihmisosapuoli on kykenemätön samaan, on herättänyt nöyryyttä, kirjoittaa Elisa kirjansa Eläinten moraalinen arvo johdannossa. Hän toteaa ihmiskeskeisen näkemyksensä korvautuneen eläinkeskeisellä – johon myös ihmiset lukeutuvat.

”ERÄÄNLAINEN HERÄÄMINEN tapahtui, kun menin filosofian sivuaineopintoihin ja siellä mainittiin Peter Singerin kirja Oikeutta eläimille. Se on ensimmäinen kerta, kun olen siitä kuullut, ja heräsi ajatus, että eläimiähän voi tutkia aivan vakavasti. Sitä ennen mulla oli ajatus, että eläimet on jotenkin marginaalissa, ettei niitä voisi tutkia ihan vakavissaan”, Elisa kertoo.

Eläinetiikka tempaisi Elisan. Elokuva- ja televisiotiede vaihtui jatko-opinnoissa filosofiaksi, opiskelupaikka Isoon-Britanniaan. Oikeutta eläimille oli tuntunut Suomessa vieraalta, Englannissa tutkijan työn rinnalle nousi eläinliike.

”Olin aluksi varovaisempi, ettei minua vain liitettäisi mihinkään. Mutta nyt on tullut tärkeäksi, että uskallan sanoa olevani myös aktivisti, vaikka se voikin vaikeuttaa rahoitusta ja tiettyjä suhteita. Minusta eetikon rooli on motivoida ihmisiä toimimaan niissä asioissa, joista puhuu”, Elisa sanoo.

Tutkimusaiheen löytäminen on vaatinut Piritalta ja minultakin eläinten ja ihmisen väliin rakennetun aidan yli kurkistelua. Pirita kertoo kestäneen aikansa ennen kuin aloitteleva tutkija uskoi, että eläinoikeusliikkeen mediahuomio voisi kiinnostaa muitakin kuin entistä aktivistia.

”Pikkuhiljaa tajusin, että eläinliike ja sen herättämät reaktiot liittyvät laajempiin yhteiskunnallisiin prosesseihin. Aiheelle oli selkeää tilausta. Suhteemme eläimiin on ollut niin problematisoimaton, että sitä ei ole osattu edes tutkia”, Pirita pohtii.

ELISA JALKAUTUU tutkijankammiosta eläinjärjestön infokojulle. Siellä kohtaavat käytännössä poliittiset muutokset, jotka ovat seuranneet syyskuun yhdettätoista. Englannissa niin kutsutut terrorismilait ovat tuoneet tiukempia rangaistuksia ja uuden retoriikan. Vaikka eläinliikkeen toimet ovat olleet huomattavasti suomalaisia radikaalimpia, on terroristin leima lyöty Elisan mukaan eläinaktivisteihin vasta nyt. Suomessahan terrorismi-sana on liitetty eläinaktivismiin alusta asti.

”Kun puhutaan terrorismista, ei enää puhuta moraalista, vaan ideologiasta ja fanatismista. Huomio otetaan pois siitä, että toiminnan taustalla olisi moraalinen kysymys ja perusteltu argumentti, ja tilalle tulee näkemys sokeasta uskomuksesta ja fundamentalismista, joka vie ihmisen mukanaan. Se tyrehdyttää yhteiskunnallisen ongelman pohdinnan.”

Pirita vertaa ilmiötä eläinaktivismin kutistumiseen rikollisuudeksi suomalaisessa julkisuudessa. ”Kun eläinaktivismista kirjoittelu on laittomien iskujen uutisointia, juttu sovitetaan rikosuutisen kehykseen. Teon moraalinen ulottuvuus häviää ja se muuttuu pelkäksi lakikysymykseksi. Tosin sama tapahtuu ei-rikollisenkin toiminnan kohdalla: turkistarhauksen eettisyys kuitataan vetoamalla lakiin.”

VAIKKA TARHAISKUT herättivät kielteisiä reaktioita, niillä oli Piritan mielestä liikkeen synnylle suuri merkitys. ”Niiden ansiosta liike murtautui suuren yleisön tietoisuuteen. Vaikka huomio oli pääasiassa keinoissa, myös itse asia nousi esiin. Tutkimukseni pohjalta tuntemukseni kuitenkin on, että iskut ovat menettäneet voimansa. Nyt uutisoidaan enää yksittäisiä iskuja, eivät ne nosta eläinkysymyksiä keskusteluun. Kaikesta huolimatta eläinliikkeen pitäisi olla ylpeä siitä, mitä uutta se on tuonut Suomeen. Vaikka suuria näkyviä muutoksia ei ole saatu aikaan, eläimiin liittyvät kulttuuriset merkitykset ovat olleet kymmenen vuoden ajan liikkeessä, kun eläinliike on niitä hämmentänyt. Kulttuuriset muutokset vain ovat hitaita prosesseja, vievät sukupolvia.”

Elisa nyökyttelee Piritan näkemykselle ja huomauttaa eläinongelmien muuttuneen muutamassa vuodessa yhdeksi yhteiskunnallisen keskustelun perusteemoista.

VIELÄ TÄLLÄ HETKELLÄ eläinkysymyksen eteneminen näkyy ennemmin kulttuurissa ja taloudessa kuin lainsäädännössä. Eläinasian esiinnousu heijastuu esimerkiksi eläintuotannon panostuksessa juuri lasten ja nuorten ”valistamiseen”. Jo tarhalaisille suunnatut ”Mun lempiruoka on lihapulla” -esitteet viestivät epäilystä, etteivät lihapullat välttämättä olisikaan tulevaisuudessa herkkua.

EU:ssa eläintuotantolobbarit ja tupakkafirmat kamppailevat aloille hallaa tekevien terveys- ja etiikkaväitteiden kanssa. ”Lihasta voisi tulla jopa ’haittatuote’, jonka käyttöä pyritään hillitsemään. Englannissa puhutaan eläintuotteiden käytön vähentämisestä ja esimerkiksi maidon haitoista.” Pyöritämme Piritan kanssa päätämme Elisan puheelle – Suomen kannalta visio tuntuu kaukaiselta.

SAKSAN PERUSTUSLAKIIN on liitetty hiljan eläinoikeuskäsite ja Ruotsissa puhutaan eläinsuojeluministeriöstä. Akateemisessa maailmassakin tapahtuu: yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen juurtuminen yliopistoihin naistutkimuksen ja ympäristöpolitiikan tavoin ei tunnu enää lainkaan mahdottomalta. Toisaalta eläinten aseman ja tutkimuksen suhde tuntuu yhä haastavalta, sillä juuri eläimeen on yhdistetty tunteet, vaistot ja myös lapsekkuus, ei-älyllisyys tieteen oletetun rationaalisuuden sijaan.

”Tunteita on toisaalta vähätelty aivan turhaan, myös eläinliikkeen taholta. Kaikki moraali perustuu osittain tunteisiin, ja tunteet ovat valintojen tekemiseen tarvittavan voiman takana”, eläineetikko Elisa muistuttaa.

Kanssakäyminen ja siinä syntyvä tieto, tuntemus ja tunne olisi nostettava arvoonsa, samoin eläimen näkökulma. Vaikkei eläinoikeusliikkeen suhde lemmikkikulttuuriin olekaan helppo, olemme yksimielisiä siitä, että jos meillä ei ole kosketusta toisenlaiseen ihmiseen tai eläimeen, tämä johtaa helposti kyseisestä olennosta vieraantumiseen ja toiseuden kokemiseen. Ilman läheistä kanssakäymistä vieraassa piilevää tuttuutta on vaikea tunnistaa. Ja tuolle samuuden tunnistamiselle perustuu empatia.

ELÄINOIKEUSLIIKKEEN peruskysymys on eläinten eriarvoisuudessa, eläinten erilaisissa luokitteluissa: jos kohtelemme näitä eläimiä näin, niin miksi toisia saa kohdella noin. Julkisuudessa on pohdittu, selittääkö eläinoikeusajattelua liian vieraantunut vai liian likeinen suhde eläimiin. Ehkä vastaus piilee näiden erilaisten eläinluokkien läsnäolossa: hyvin läheiset lemmikkieläimet, tuotantoeläimet ja villieläimet – vapaina ja metsästettyinä. Voivatko kaikki nämä eläinsuhteet olla oikein?

Kun lopulta pääsemme ulos aurinkoon, meitä, ja erityisesti Elisaa, on vastassa Tallinnan kaduilta pelastettu terrieri. Sen häntä vipajaa siten, ettei tunteiden merkityksellisyydestä voi erehtyä.

Oikeutta eläimille -järjestön 10-vuotistapaaminen Pakilan nuorisotalolla Helsingissä 28.5.

www.oikeuttaelaimille.net/10

Elisa Aaltola: Eläinten moraalinen arvo. Vastapaino. Tampere.2004.

Pirita Juppi: Keitä me olemme? Mitä me haluamme? Eläinoikeusliike määrittelykamppailun, marginalisoinnin ja moraalisen paniikin kohteena suomalaisessa sanomalehdistössä. Jyväskylä Studies in Humanities, numero 29. Jyväskylä 2004.

Yhteiskuntatieteellisen eläintutkimuksen verkosto: www.valt.helsinki.fi/blogs/elaintutkimus/

Henrik Duncker: Viattomat – The innocents: www.henrikduncker.com/pages/projects/dogs.html

Salla Tuomivaara

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu