Voimakalenterin jutut

Voimakalenterin jutut

Kerrankin asiaa Helsinkiin

MIELENOSOITUS Täältä ysitien itäpäästä – Venäjän rajapitäjästä – on siedettävää käydä pääkaupungissa noin kerran kymmenessä vuodessa. Kyyti maksaa ja ottaa aikaa. Ja eväätkin täytyy laittaa.

Tänä keväänä on taas riittävän hyvä syy reissata Helsinkiin: maaliskuun 19. ja 20. päivinä järjestettävät sodanvastaiset tilaisuudet ja tapahtumat. Koko Irakin sodan ajan on mieltä osoitettu ja infokojua pidetty pystyssä kotinurkilla Joensuussa, milloin kävelykadulla, milloin koulun ruokalassa tai kirjaston näyttelytilassa. Siihen väsyy ja kyllästyy, niin tekijät kuin yleisö, mutta Bush vain ei näytä väsyvän.

No, etelään meidät tuo toive siitä, että rauha saisi lisää ilmaa siipiensä alle, että sanat yltäisivät lätäkön taakse, myös uutiskuvat. Sekin, että olisipa paljon tuttuja jututettavissa kun kerran niin kauas raahaudutaan.

Ari Sulopuisto

Pysäyttäkää sota -verkoston kansainvälinen protestipäivä 19.3. Kokoontuminen Rautatientorilla Helsingissä kello 13.

www.pysayttakaasota.net

Kuljetukset: Joensuu: Tilausajobussi Helsinkiin lähtee lauantaina 19.3. kello 7 linja-autoaseman tilausajolaiturista. Ilmoittautumiset 7.3. mennessä ari.sulopuisto@luukku.com tai 040 571 39 89. Turku: varsinaissuomi@vasemmistonuoret.fi. Pori ja Rauma: satakunta@vasemmistonuoret.fi. Tampere: Ilmainen kuljetus Helsinkiin lähtee Keskustorilta Vanhan kirkon edestä kello 11. Ilmoittautumiset hame@vasemmistonuoret.fi. Oulusta yöjuna Helsinkiin 18.3. Ilmoittautumiset ja lisätiedot Outi Moilanen 050 521 8326.

_______________

Borssia ja rockia

TAPAHTUMA Tusovkarock-festivaali tarjoaa kuudetta kertaa venäläisiä populaarikulttuurin herkkuja: bändejä, lyhytelokuvia ja kuvataidetta. Yleisö saa tutustua myös naapurimaan ruokakulttuuriin.

”Tarjolla on pelmenejä ja kasvisborschkeittoa. Ne ovat helpoimmasta päästä venäläistä keittiötä”, Tusovka-yhdistyksen jäsen Essi Ojanperä nauraa.

’Tusovka’ on venäjän slangia ja tarkoittaa vapaiden ihmisten luovaa kanssakäymistä.

”Bändit valitaan demokraattisesti yhdistyksen kokouksissa, johon jäsenet tuovat suosikkiartistiensa levyjä”, Ojanperä kertoo. Pääesiintyjä festivaalilla on reggaeyhtye 5’Nizza.

”Voittoa tavoittelemattoman Tusovkan kautta bändit eivät saa huimia palkkioita, mutta kaikki tulevat innostuneina Suomeen soittamaan. Täältä bändit saavat tunnet-tuutta lännestä”, Ojanperä sanoo.

Hannele Huhtala

Tusovkarock-festivaali 11.–13.3. Helsingin kulttuuriareena Gloriassa. Suomalais-venäläinen nuorten kuvataiteilijoiden Tusovka-art-näyttely 11.3.–3.4. Helsingin MUU-galleriassa.

www.tusovka.fi

_______________

Poleeminen ei saarnaa

TEATTERI ”Tästä ei saada palkkaa, tästä saadaan univelkaa”, julistavat Teatteri Poleemin jäsenet – ja jaksavat silti nauraa. Neljä vuotta sitten Jyväskylässä perustettu ryhmä tekee teatteria vakavistakin aiheista, mutta ei unohda huumoria, oli se kuinka mustaa tahansa.

Helsingin Poleemin uusin näytelmä Veitsen terällä on ryhmän ensimmäinen draama. Se kertoo Varpu-tytöstä, joka purkaa pahaa oloaan viiltelemällä itseään. ”Viiltely on yllättävän yleistä”, sanoo näytelmän käsikirjoittaja ja toinen ohjaaja Miira Rauhamäki. Näytelmässä halutaan nostaa esiin ihmisten henkisen pahoinvoinnin kasvua yhteiskunnassamme ja mielenterveyspalveluiden surkeaa tilaa. Viestiä ei kuitenkaan alleviivata liikaa.

”Haluamme tehdä teatteria, joka on myös poliittista, mutta ei saarnaavaa”, Rauhamäki sanoo. Arkipäivän teoissa maailmanparannus voi silti näkyä, ja esimerkiksi Veitsen terällä -näytelmän kolmen esityksen tulot lahjoitetaan kansalaisjärjestöille.

Oona Juutinen

Veitsen terällä -näytelmän esitykset maaliskuun 6., 11., 13., 16., 18., 20. ja 27. päivänä kello 19 Oranssilla Helsingin Herttoniemessä, Hiihtäjäntie 1. Jyväskylässä Baari Vakiopaineen teatteritilassa, Kauppakatu 6, 4.3. kello 19 ja 5.3. kello 14 ja 19. Varaukset: 041 7773968, ei tekstiviestinä!

www.teatteripoleemi.cjb.net/

_______________

Koiton Laulu tervehtii Allia

MUSIIKKI Koiton Laulu -kuoron maaliskuun bileissä esitetään Sinikka Nopolan tekstiin perustuva teos Tervehdys Alli Paasikivelle.

”Siinä ei ole erityistä sanomaa taustalla. Kyse on nopolalaisesta pienestä absurdismista”, kuoron puheenjohtaja Paul Silfverberg kertoo. Bileissä esiintyy uniikkikooste: Päivi Kantola laulaa, Jarmo Julkunen soittaa kitaraa ja Sinikka Nopola kertoo tarinoitaan.

”Monet ihmiset tuntevat hengenheimolaisuutta kuoromme kanssa, sen lisäksi kaikkien kannattaa tulla mukaan pitämään hauskaa”, Silfverberg sanoo.

Uusiutuva, mutta perinteikäs Koiton Laulu -kuoro jatkaa bileiden jälkeen aktiivista toimintaansa. Keväällä kuoro keskittyy Pori Jazz -spektaakkelin harjoituksiin. ”Jazzkuoroteos vie ajatukset väärille urille”, Silfverberg huomauttaa Iiro Ollilan sävellysteoksesta, jonka nimi on Jumalalliset karnevaalit.

Hannele Huhtala

Koiton Laulun bileet ravintola Kaisaniemessä Helsingissä 11.3. kello 19.

_______________

V niin kuin vapaus

TAPAHTUMA Sunnuntaina 6. maaliskuuta vietetään ympäri maailman V-päivää, jolloin keskitytään tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamiseen. Kansainvälinen V-päivä on saanut alkunsa Eve Enslerin Vaginamonologit-näytelmästä, ja tapahtuma on järjestetty vuodesta 1998 lähtien.

Tapahtumassa kiinnitetään erityistä huomiota naisten tilanteeseen Irakissa, ja päivän tuotto suunnataan naisten aseman parantamiseen Irakissa sekä Helsingin Tyttöjen taloon. Naisten asema Irakissa on lähinnä kaventunut maan miehityksen alettua.

V-päivän tarkoitus on mahdollistaa se, että naiset voivat esimerkiksi ajaa autoa Saudi-Arabiassa, äänestää Kuwaitissa, johtaa maailmaa, kävellä puistossa yöllä Yhdysvalloissa ja säilyttää klitoriksensa Afrikassa ja Aasiassa.

Leona Kotilainen

V-päivä 6.3. Helsingin Kulttuuriareena Gloriassa, Pieni Roobertinkatu 12.

events.vday.org/2005/World/Helsinki

_______________

Kappadokian hevosia

VALOKUVA Kappadokia on paikka, jossa talot kasvavat suoraan kalliosta. Verhot vedetään polttavan auringon eteen, isoäidit kantavat vuoria käsivarsillaan. Ja hevoset ovat kauniita, tietenkin.

Ensimmäisellä kerralla valokuvaaja Ritva Kovalainen päätyi Turkin Kappadokiaan sattumalta. Hän kuitenkin ihastui paikkaan, jossa rinteisiin louhitut asumukset ovat häivyttäneet rajaa luonnon ja kulttuurin väliltä. Sittemmin Kovalainen on palannut sinne kuusi kertaa kahdeksan vuoden aikana.

Matkoilla otetuista valokuvista koostettiin Salon taidemuseon Veturitalliin näyttely. Pian kuvat ilmestyvät kirjana, johon Kovalainen on myös kirjoittanut runoja.

”Sana ’kappadokia’ on esiintynyt persian kielessä jo monta tuhat-ta vuotta sitten”, kertoo Kovalainen. ”Sen merkityksestä kiistellään yhä, mutta yhden tulkinnan mukaan se tarkoittaa paikkaa, joka on kuuluisa kauniista hevosistaan.”

Oona Juutinen

Kauniiden hevosten maa -näyttely 5.3.–10.4. Salon taidemuseon Veturitallissa. Avoinna ti–pe 10–18, la 11–17, su 11–18.

_______________

Voima

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu