Kirjoittanut Tuomas Rantanen

PÄÄKIRJOITUS Kunnianhimoisesti teidän

Lukuaika: < 1 minuutti

PÄÄKIRJOITUS Kunnianhimoisesti teidän

Ajatuksena on ollut, että lehti erottuisi jo kannellaan muista kaupunkilehdistä piristävän uhmakkaana.

USKOLLINEN VOIMAN LUKIJA havaitsee tässä numerossa ulkoisia muutoksia. Voimassa ulkoasua on mietitty paljon lehden perustamisesta asti. Ajatuksena on ollut, että lehti erottuisi jo kannellaan muista kaupunkilehdistä piristävän uhmakkaana. Toisaalta myös muodon kautta tehdyin viilauksin on haluttu puhutella marginaaliyleisöä laajempia kansanjoukkoja.

ALKUJAAN MUUAN IMAGOLLINEN IDEA – josta nyt on jo aika luopua – oli toteuttaa lehti Helsingin Sanomien NYT-liitteeltä lainatun mallin mukaisena leikattuna tabloidina. Voiman tekijät eivät pitäneet vertailua NYT-liitteeseen muutenkaan häiritsevänä, ainakaan lähtökohtaisesti, koska ajattelimme, että rinnastus alleviivaa veikeällä tavalla kahden lehden erillistä missiota ja mediaroolia.

Kulttuurin ja yhteiskunnan kohtaaminen on haluttu Voimassa nähdä vähän hitaammin, haastavammin ja monimutkaisemmin kuin millaisena se yleensä näyttäytyy suurten medioiden onnistuneissakin kattauksissa.

MARKKINOIDEN KESKITTYMINEN JA KILPAILU yleisöstä näyttää Suomessakin kaventavan koko ajan mediatodellisuuden mahdollisia maailmoja ja näkökulmia. Ajan merkkinä vaikuttaa olevan, että lehtimedia toisensa jälkeen pyrkii yhä enemmän heijastamaan television nopeutta, keskipakoisuutta ja viihteellisyyttä.

Uudessa kuosissaankin Voima haluaa jatkossa kamppailla median monimuotoisuuden puolesta. Pahamaineinen kaupallinen ilmaisjakelulehti voi olla muutakin kuin yhdenmukaisuuksia kumartelevaa liiketoimintaa. Se voi halutessaan olla kunniahimoinen journalistinen, kulttuurinen ja mediapoliittinen toimija.

Tuomas Rantanen