SANANVALTA Mun ikioma suomenruotsalainen

Aitona pohjalaisena mulla oli epäilykseni suomenruotsalaisen suhteen, ruotsalaisiahan ne kuitenkin kaikki on.

MULLA ON IHKA OMA suomenruotsalainen. Tapasin sen viime maaliskuussa ja jo toukokuussa kihlasin.

Aitona pohjalaisena mulla oli epäilykseni suomenruotsalaisen suhteen, ruotsalaisiahan ne kuitenkin kaikki on.

Ja ruotsalaiset, hyvä jumala, maalaa latonsakin vaaleanpunaisiksi ja istuttaa kukkia niiden edustalle.

MONET EPÄILYKSISTÄNI osoittautuivat oikeiksi. Tämä mies ei kiroile eikä ryyppää. Ruokapöydässä se istuu selkä suorana, ei pidä kyynärpäitä pöydällä, käyttää veistä ja haarukkaa, syö luonnottoman hitaasti ja vähän.

Kaikki toiminta tapahtuu suht hitaasti, puhe on hiljaista ja rauhallista eikä se suutu oikein mistään. Ja se ajaa Ooppelia! Niiden koko suku ajaa Ooppelia! Mulla on yli 20 vuotta vanha kakssatanen diesel-Mersu nimeltä Manta, joten voinette ymmärtää järkytykseni.

Sitä paitsi koko meidän suku ajaa Mersua.

ENSIMMÄISTÄ KERTAA mulla on anoppi ja appiukko ja uusi suku, ja sitten ne onkin suomenruotsalaisia. Kaikki ne puhuu yhtä hiljaa ja rauhallisesti ja syö yhtä hitaasti ja vähän.

Olen jo järkyttänyt tulevaa anoppiani kävelemällä paljain jaloin, siirtämällä sohvaa mieheni asunnossa ja ottamalla liinan pois pöydältä.

Verhoista ja matoista en edes aloita.

Istun kahvipöydässä keskellä kakkuja ja ruotsin hiljaista sorinaa ja huomaan kaipaavaani kotiin Pohjanmaalle, jossa vakituinen puheenaihe ruokapöydässä on paska.

Paska sitä ja paska tätä. Isä kertoo kuinka lomalla Mallorcalla pieraisi keskellä toria ja huomasi sitten että valkoiset minisortsit alkoivat värjäytyä ruskeiksi, mummu jatkaa kuinka eläkeläismatkalla yksikin oli juonut vähän liikaa viinitilan ilmaista esittelyviiniä ja paskansi bussissa housuihinsa, minä innostun kuvailemaan viikon kestänyttä ripuliani, jonka syyksi paljastui myöhemmin lemmikkikettumme Miisan intohimoiset ryyppyretket vessamme lattiakaivolle. Ja kaikkea muuta, rujoa ja rakasta.

KOVAN KOULUTUKSEN JÄLKEEN suomenruotsalaiseni osaa jo sanoa vakuuttavasti ”no on se ny saatana”. Uhoaminen ja ryyppääminen taitavat kyllä jäädä mun harteille tässä perheessä.

Huolimatta tunteellisesta herkkyydestään suomenruotsalaisella seisoo koko ajan. Töissä, työmatkalla, kotona, toistenkin kotona. Harmi kyllä myös öisin.

Mies nukahtaa ja pippeli herää. Se alkaa nytkiä ja tökkiä mua selkään ja pakaroihin. Käännän miehen kyljelleen toiseen suuntaan.

Vähän ajan päästä alkaa peitto kahista. Jos käännän sen selälleen se kuorsaa, ja mahallaan se hinkkaa patjaa vasten. Olen kärsinyt unettomuudesta jo kymmenen vuotta ja rauhoittaakseni suomenruotsalaisen munan yöllisiä seikkailuja olen muuttanut omaa seksuaalista rytmiäni aamupuuhaamisesta iltatoimiin. Ei mitään vaikutusta. Eli yöunta ei näillä näkymin ole tiedossa loppuelämäksi, mutta onpahan ainakin komeat näkymät eikä tartte puhua ruotsia.

Marjo Isopahkala, marjoisopahkala@auriamail.net

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu