Tavaramarkkinat

Vihdoin Suomessa myönnetään, ettei teollisuus luo enää uusia työpaikkoja. Nyt uskotellaan palvelujen luovan niitä.

KUN JULKISEN SEKTORIN ylläpitoon ei tahdo enää löytyä rahoitusta, pelastusta työttömyysongelmiin on etsitty erityisesti yrittäjyydestä ja yksityisistä palveluista.

Pääministeri Matti Vanhanen perää palvelualoille uusia yrittäjiä, jotta työllisyys nousisi 75 prosenttiin. Se on hänen hallituksensa asettama työllisyystavoite. Joulukuussa 2004 työllisyysaste oli 66,3 prosenttia. Valtiosihteeri Raimo Sailas kysyy, riittävätkö hallitusohjelman keinot tavoitteen saavuttamiseen. Vaihtoehtona hänen mukaansa on miettiä keinoja uudelleen tai tinkiä tavoitteista.

Kauppa- ja teollisuusministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen rökittää palvelualojen yrityksiä, koska niiden tutkimus- ja tuotekehityspanos on kansainvälisesti vaatimaton. Hänen mukaansa tutkimus- ja kehityspanostukset ovat ainoa tapa nostaa tuottavuutta ja saada palveluiden vienti nousuun.

TILASTOT EIVÄT kuitenkaan tue valtiovarainministeriön virkamiesten hellimää uskomusta palvelujen pelastavasta voimasta. Julkinen sektori on suurin palvelualan työllistäjä. Vuonna 1989 se työllisti 560 800 työntekijää, kymmenen vuotta myöhemmin, kasvun huippuvuonna, 538 900 henkeä eli 21 900 henkeä vähemmän. Kauppa työllisti vastaavana ajanjaksona 367 800 ja 355 300 henkeä, vähennystä 12 500. Liikenne työllisti 187 200 ja 177 300 henkeä, vähennystä 9 900. Rahoitus- ja vakuutustoiminnan piirissä vastaavat työllisyysluvut olivat 79 800 ja 34 400. Pankkitoiminnan siirtyminen tietokonepohjaiseksi itsepalveluksi näkyy 45 400 työpaikan vähennyksenä.

TILASTOKESKUKSEN PALVELUJEN työlliset -tilaston kohta ”muut yksityiset palvelut” on saanut ansiotonta lisäystä, koska teollisuus on ulkoistanut melkein kaikki aputoimintansa. Aikaisemmin yritysten palkkalistoilla oli vartijoita, siivoojia, ruokalanpitäjiä, mainososastoja, kirjanpitäjiä, tilitoimistoja, atk-ihmisiä ja niin edelleen. He kasvattivat teollisuustilastoja.

Nyt he muhevoittavat palvelutilastoja, vaikka usein samat työntekijät tekevät edelleen entistä työtään, ulkoistamisen jälkeen vain eri yrityksen työntekijöinä. Tilastollisesti heidät kirjataan palvelut-sarakkeeseen.

Vuonna 1989 yksityiset palvelut työllistivät 187 200 henkeä, kymmenen vuotta myöhemmin 168 400, siis 18 800 henkeä vähemmän, vaikka kaiken virallisen hehkutuksen ja tilastollisen keplottelun jälkeen työpaikkoja olisi pitänyt tulla rutosti lisää. Kun lasketaan yhteen kaikki palvelualojen työpaikkojen vähennykset, palvelualat ovat 1990-luvulla vähentäneet kaikkiaan 89 700 työpaikkaa.

Työttömyystilastoja on manipuloitu, jotta ne näyttäisivät kauniimmilta. Todellinen työvoiman tarve näkyy työtuntitilastoista. Vuosina 1980–2000 Suomesta katosi 444 miljoonaa työtuntia, pelkästään teollisuudesta 126 miljoonaa. Vähennykset jatkuivat vuosina 2000– 2003, kaikilta toimialoilta katosi yhteensä 71 miljoonaa, teollisuudesta 69 miljoonaa työtuntia. Luvut eivät tue yleistä käsitystä, että palvelualat pelastaisivat työpaikat.

YLI MILJOONA IHMISTÄ saa vuosittain Suomessa potkut. Etenkin palveluelinkeinojen palkansaajat ovat joustaneet niin, että puolet palkansaajista sinnittelee jo joustavien vuokra-, pätkä-, osa- ja määräaikaisten työsuhteiden ja työttömyyden viidakossa. Heidän tehokas vuosityöaikansa on keskimäärin puoli vuotta ja keskimääräinen kuukausiansionsa noin 750 euroa. Sillä ei enää Suomessa elä.

Yhteiskuntamme kulkee yhä kiihtyvällä vauhdilla internet-pohjaiseen itsepalveluun. Pankkiala on näyttänyt vasta pientä esimakua, miten palvelusektorin työpaikoille tulee käymään. Seuraavana on vuorossa vakuutusala, kaupankäynti, matkatoimistot ja niin edelleen.

Etlatieto Oy:n tutkimusjohtaja Petri Rouvinen ja Tilastokeskuksen tutkija Mika Maliranta korostavat tietotekniikkainvestointien hidasta vaikutusta. Kaksikko siteeraa tietoliikennejätti Ciscon pääjohtajaa John Chambersia, joka arvioi, että suurimmat tuotot tietotekniikkainvestoinneista tulevat seitsemästä yhdeksään vuoden viiveellä. Yritykset investoivat 1990-luvun lopulla rajusti tietotekniikkaan – ja jos Chambersia on uskominen, työn tehokkuuden hyppäys on vasta tulossa.

2000-luvulla laskusuhdanteen aikana jopa muodikas it-ala on vähentänyt tuhansittain työpaikkojaan. Palvelupuolella vain julkinen sektori on lisännyt työpaikkoja, joita laman aikana supistettiin rajusti.

PALVELUYHTEISKUNTA on täydellistä utopiaa. Ei ole olemassa palveluyhteiskuntaa ilman teollista tuotantoa, sillä suurin osa palveluista tuotetaan teollisuudelle. Jos teollisuus siirretään matalapalkkamaihin, on turha enää haikailla palveluyhteiskunnasta, vaikka valtiovarainministeriön korkeat virkamiehet tällaista uskomusta elättelevätkin.

Virkamiehiltä on ilmeisesti jäänyt huomaamatta, että suomalaiset ravintola- ja hotelliketjut, pankit, matkatoimistot, mainostoimistot, konsulttiyritykset, viihdealan yritykset, tietotekniikkayritykset, liikenneyhtiöt ja monet muut ovat jo siirtyneet ulkomaiseen omistukseen. Melkein kaikki korkeaa osaamista vaativat palveluyritykset ovat jo monikansallisten jättien omistuksessa ja hallinnassa. Näin on käynyt esimerkiksi rahoitus- ja vakuutusfirmoille ja liike-elämää palveleville yrityksille.

Noille markkinoille on pienen suomalaisen perheyrityksen mahdotonta enää tunkea. Vai onko joku ulkomailla liikkuessaan törmännyt suomalaiseen palvelualan yrittäjään?

NIIN PIMEÄÄ VIIDAKKOA ei enää maapallolta löydä, etteikö siellä törmäisi CitiBankiin, Lloydsiin, Hiltoniin, Sheratoniin, McDonaldsiin, Avisiin, Visaan tai Michael Jacksoniin.

Muurinpohjalettuja, mämmiä, poroajelua, tangoviikkoja ja kännykkäikoneja on aika epätoivoista markkinoida ulkomaille, vaikka valtionvarainministeriö kaikkeen tähän uskookin.

Asiantuntijapalveluita voi jo nyt tilata internetin välityksellä matalapalkkamaista kuten Intiasta, Virosta ja Venäjältä. Asiantuntijaneuvojakin voi saada Calling Centereistä maapallon toiselta puolen.

Sitä paitsi korkeaa osaamista vaativien palveluiden ja tutkimuksen osuus kaikista työpaikoista on häviävän pieni. Vaikka tutkijoiden osuus työvoimasta on Suomessa OECD-maiden suurin, tutkimus- ja tuotekehitystehtävissä työskentelee täällä – teollisuus mukaan luettuna – vain noin 70 000 ihmistä.

Tutkimuksen ja koulutuksen tavoite palvelutuotannossa on sama kuin teollisuustuotannossa, eli kohottaa tuottavuutta. Sen tarkoitus puolestaan on minimoida työvoiman tarve. Ja kun kaikki 30–40 massatyöttömyyden kourissa painiskelevaa teollisuusmaata hakee pelastautumisreseptiä samoilta rajallisilta markkinoilta, lopputulos on katastrofaalinen.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva mainonnan suunnittelija. Hän on kirjoittanut kirjoja ja artikkeleita teknologiasta ja työn tulevaisuudesta.

Ari Ojapelto

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu