Eläinten köyhä ystävä

Valtavirtakristillisyys ei ole oikeastaan koskaan ottanut tosissaan Jeesuksen puheita kaiken omaisuuden myymisestä ja rahojen köyhille jakamisesta.

Kristinuskon kuuluisin köyhäilijä on 1100-luvun lopulla Italiassa syntynyt Franciscus Assisilainen. Hänen isänsä oli rikas kangaskauppias, ja elämänsä alkuvaiheessa Franciscus nauttikin täysin siemauksin rikkaan perheen vesan etuoikeutetusta elämästä, mikä saa Jaakko Heinimäen arvelemaan hänen olleen todennäköisesti nuorena aika vastenmielinen olento.

Nuoruuden intomielisyys sai Franciscuksen jopa osallistumaan Assisin ja Perugian väliseen sotaan, mistä palattuaan hän sairastui vakavasti.

Parannuttuaan hän teki pyhiinvaelluksen Roomaan, mikä johti vallankumoukselliseen muutokseen hänen henkisessä elämässään. Roomassa Franciscus tajusi äveriään elämänsä sisäisen tyhjyyden ja alkoi kaivata siihen muutosta. Hän vaihtoi vaatteita kerjäläisen kanssa ja vietti päivän anoen almuja kirkon ovella. Tämä synnytti hänessä hengellisen herätyksen, jonka myötä hänestä tuli kristikunnan äänekkäin ja ehdottomin köyhyyden saarnaaja.

Palattuaan Assisiin Franciscus alkoi korjauttaa varoillaan lähiseudun kirkkoja, mikä suututti hänen isänsä. Heidän erimielisyyttään ratkottiin lopulta tuomioistuimessa Assisin torilla. Kun isä vaati Franciscusta luopumaan perintöoikeudestaan, tämä vastasi riisuutumalla kaikkien nähden alastomaksi ja ojentamalla vaatteensa isälleen. Loppuelämänsä hän vietti köyhyydessä.

Franciscuksen ympärille kasvoi nopeasti köyhyyttä vaalivien veljien yhteisö, jota johtajansa mukaan alettiin kutsua fransiskaaneiksi. He eivät vetäytyneet suoranaisiin luostareihin vaan tapasivat toisiaan niin sanotuissa konventeissa. Eristäytyneen elämän sijasta veljet suorittivat kutsumustaan tavallisen kansan keskuudessa.

Fransiskaanit saattoivat tehdä työtä ja ottaa siitä vastineeksi kaikenlaista välttämätöntä mutta eivät rahaa. Työn lisäksi he harjoittivat laupeudentöitä, rukoilivat ja saarnasivat mahdollisimman yksinkertaisesti. Veljeskunnan jäsenet olivat siis kaikin tavoin myös arkielämässä sitoutuneet köyhyyden ihanteeseen.

Franciscuksen uskonnollisuus ja myötätunto ulottuivat ihmiskunnan rajojen ulkopuolellekin. Legendat kertovat hänen saarnanneen linnuille ja poimineen maantieltä toukkia, jottei niitten päälle astuttaisi. Franciscusta onkin sanottu historian buddhalaisimmaksi kristityksi.

Franciscus Assisilaisen teoksia on suomennettu runsaasti, niitä voi kysellä kirjastoista. Assisilaisen päivää vietetään 4. lokakuuta.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu