Historian pervo puoli

Lukuaika: 2 minuuttia

Historian pervo puoli

Kulttuurihistorioitsija Tom Linkinen tuntee historiankirjojen kummat alatekstit.

Ihmiset ovat kautta historian olleet monenlaisia, tietää kulttuurihistorioitsija Tom Linkinen.

Turun yliopistossa väitellyt Linkinen on tutkinut samansukupuolisten välisiä seksuaalisia suhteita myöhäiskeskiajan Englannissa. Hänen väitöskirjansa Same-sex sexuality in later medieval English culture julkaistaan kansainvälisesti tänä syksynä.

Linkisen mukaan seksuaalista suuntautumista ei keskiajalla määritelty samaan tapaan kuin nykyaikana.

”Täytyy muistaa, että käsite homoseksuaalisuus keksittiin vasta 1800-luvulla, jolloin sitä pidettiin sairautena. Keskiajalla oli liukuvampia seksuaalisuuden määritteitä.”

Keskiajalla yksilöä rajoittavia lakeja ei ollut paljon, mutta ihmisten toimintaa ohjaili synnin käsite. Ajan kulttuuri oli umpiuskonnollinen.

”Miesten välistä rakkautta ylistettiin aikalaislähteissä kaikkein jaloimpana, mutta seksistä ei ollut tapana puhua mitään. Oli samansukupuolisten ystävyysliittoja, mutta seksi saman sukupuolen kanssa olisi ollut tuomittavaa sodomiaa, luonnonvastaista syntiä”, Linkinen kertoo.

Urbaanielämään liittyvä sukupuolinen moninaisuus on Linkisen mukaan ollut yhtä ajatonta.

Miehenä syntynyt John/Eleanor Rykener eli 1390-luvun Lontoossa naisen sosiaalisessa roolissa. Hän elätti itsensä myymällä seksiä ja jäi kiinni harrastamasta seksiä miehen kanssa.

”Rykenerin kaltainen tyyppi olisi tuskin voinut identifioda itseään minkäänlaiseksi trans-joksikin, friikiksi korkeintaan”, Inkinen arvelee.

Rykenerin oikeudenkäyntiasiakirjat ovat säilyneet. Niiden pohjalta Linkinen on luonut yhdessä nukketeatteritaiteilija Timo Väntsin kanssa käsikirjoituksen esitykseen John/Eleanor, joka sai ensi iltansa Tehdas-teatterissa vuonna 2011. Linkinen myös näyttelee esityksessä kulttuurihistorioitsija Tom Linkistä.

Nukketeatteria ja historiallista tutkimusta yhdistelevää esitystä on esitetty myös Englannissa, USA:ssa ja Italiassa.

”Joitakin meistä vähän jännitti, miten esitys vastaanotetaan katolisessa Etelä-Italiassa, mutta vastaanotto on ollut kaikkialla lämmin. Jos transihminen on voinut 1300-luvulla elää ja työskennellä Lontoossa, yhtä hyvin näin on voinut olla muuallakin”, Inkinen kertoo.

Keskiajalla sodomiasyytöksiä käytettiin toisinaan vallankäytön välineenä. 1300-luvulla eläneen Ruotsin kuninkaan Magnus IV:n suhteen suosikkiinsa Bengt Algotssoniin epäiltiin sisältävävän ”luonnonvastaista syntiä”. Kuningas muun muassa nimitti nuoren miehen Suomen herttuaksi monien muiden hovimiesten ohi.

”Mikäli epäilyssä on perää, kuninkaan poikaystävä asui jonkin aikaa Turun linnassa”, Linkinen kertoo.

Linkinen on kotoisin Kaarinasta, Tom of Finlandin kotikunnasta. Hän on opiskellut Turun yliopistossa, jossa kirjallisuus- ja queertutkija Lasse Kekki kannusti häntä queertutkimuksen pariin.

Keskiaikatutkijan mielestä Turusta löytyy kaikki tarvittava.

”Turussa on vahva queer-skene.”

Turussa on eletty kaupunkikulttuurissa pidempään kuin missään muualla Suomessa. Suomen vanhassa pääkaupungissa on nykyään runsaasti kulttuuritoimintaa, jota leimaa normikriittisyys ja ei-kaupallisuus.

”Sukupuolentutkimukseen liittyvät ajatukset ovat valtavirtaistuneet paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on tuonut enemmän vapautta ahtaista sukupuolen ja seksuaalisuuden määritelmistä, luokitteluista ja kuplista. Kerrankin akateeminen diskurssi on muuttunut kulttuurilliseksi sisällöksi!” Linkinen riemuitsee.

mainos

Kirjoittaja on identiteettikysymyksistä kiinnostunut elokuva- ja teatteripukusuunnittelija.

_______________

Turun queer-maisemissa

***

Kirjakahvila, Vanha Suurtori 3

Brinkkalan sisäpihan kulttuurikahvila kaihtaa normeja ja tarjoaa vegaanisia leivonnaisia.

***

Vinokino

Lyhäreitä, dokkareita ja indieleffoja HLBITQ-näkökulmasta. Turku 24.–26.10. ja Helsinki 7.–9.11.

www.vinokino.fi

***

Teatteri kantanäky

Vuodesta 2008 toimineen teatteriryhmän homokabareet paukuttavat sekä valtavirta- että alakulttuurinormistoja. Teatteri kantanäky tunnetaan esityksistään Homo ei vanhene koskaan ja Ei Turus mittä homoi oo. Seuraava esitys nähdään syksyllä.

www.suxes.fi

***

Suomen queer-tutkimuksen seuran tutkimusseminaari Pervot perinteet 26.–29.9. Turun yliopistolla.

_______________

Timo Varamäki

  • 2.9.2014