Hiljaisuutta!

Volter Kilpi Kustavissa -tapahtuma tarjoaa muun muassa hiljaisuutta.

TAPAHTUMA Ystävä koputtaa yöllä makuuhuoneeni ovelle. Saisiko hän tulla viereeni nukkumaan? Kaupunkilainen ei saa saaristossa unta, sillä täällä on liian hiljaista. Minulle ei ole olemassa käsitettä liian hiljainen. Melusaaste saa sen sijaan minut stressaantumaan. En ymmärrä ihmisiä, jotka rauhoittuvat uneen liikenteen pauhatessa ikkunan alla ja jotka haluavat pitää jatkuvasti televisiota päällä. Mikä niitä vaivaa?

Historiantutkija Outi Ampuja tuntee melun kuin omat taskunsa ja on samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee hiljaisuutta. Hänen mukaansa melu on vakava ympäristöongelma.

”Melun aiheuttama stressi vaikuttaa ihmisen immuunijärjestelmään, nostaa verenpainetta, vaurioittaa kuuloa ja haittaa keskittymistä ja yöunta”, hän kertoo ja lisää, että melulla on yhteyttä myös mielenterveysongelmien syntyyn.

Onko melu saanut ihmiset sekoamaan niin, ettei hiljaisuutta enää aina edes osata kaivata ja mökän ikeeseen on alistuttu? Noin 230 000 ihmistä Helsingissä asuu terveydelle vaarallisella yli 55 desibelin melualueella.

”Meille on syntynyt melun sietoa edellyttävä kulttuuri, jolloin melusta valittamista paheksutaan ja mitätöidään. Hyvinvoinnillemme ja terveydellemme olisi kuitenkin tärkeää saada äänimaisema etenkin kaupunkialueilla nykyistä parempaan tasapainoon”, Ampuja vaatii.

Hän tietää mistä puhuu, sillä ammattimaisesti muusikon töitä tehneen tutkijan korvat soivat ja Kallion meteli ahdisti ennen kuin hän muutti perheineen Järvenpäähän asumaan. Ampuja valitsi asuinpaikkansa niin, että se olisi kohtuullisen hiljainen.

”Järvenpää on tosin varsin tiiviisti rakennettu ja sitä halkoo useampi valtaväylä, joten varsinaista ”oikeasti” hiljaista paikkaa täältä ei enää valitettavasti löydy.

Tarvitsemme kuitenkin tutkimustenkin mukaan hiljaisuutta ulkona ja kotona, jotta voimme hyvin. Mistä äänettömyyttä löytää?”

Ampuja tulee lataamaan akkujaan kesäiseen Turun saaristoon, jossa hän luennoi Volter Kilpi -päivillä oikeudesta hiljaisuuteen. Hän aikoo nauttia maisemien ja paikallisten herkkujen lisäksi merellisestä äänimaisemasta. Meren äänet ovat ikuisuudessaan lohdullisia ja kauniita ja myrskyt vaikuttavia. Mitkä ovat Ampujan mielestä Suomen suven parhaita paikkoja hiljaisuudesta nauttimiseen?

”Niitä on yhtä monta kuin on hiljaisuuden nauttijoitakin. Jos mieluista hiljaista paikkaa ei tunnu löytyvän, niin se on hyvä syy ryhtyä kriittiseksi yhteiskuntaamme kohtaan.”

Hiljaisuudesta voi nauttia esimerkiksi kesäisessä Turun saaristossa. Tieteellistä taustaa äänettömyyden harrastamiselle tarjoaa Outi Ampujan luento 17.7. Volter Kilpi Kustavissa -tapahtumassa.

Laura Rantanen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu