Voima selvitti kesän kunniaksi, miten putkareissu voi käydä hengen päälle.

Putkaan kuolee Suomessa noin parikymmentä ihmistä vuodessa. Vaikka tilanne on parempi kuin 20 vuotta sitten, 2000-luvulla putkakuolemien määrä ei ole juurikaan vähentynyt.

Suurimmassa osassa putkakuolematapauksista vainaja on vakavasti alkoholisoitunut keski-ikäinen mies. Yleisimpiä kuolinsyitä ovat alkoholimyrkytys, päävammat ja sairauskohtaukset.

Viime aikoina huomiota on herättänyt vuosi sitten Vantaalla sattunut putkakuolema. Tapauksen tutkinta on kesken, mutta todennäköisesti nuoren miehen hengen vei putkavahdin käyttämä etälamautin.

Jokainen kuolema putkassa selvitetään. Tähän päivään mennessä ainuttakaan poliisia tai vartijaa ei ole tuomittu, eivätkä rikos-epäilyt usein etene edes esitutkinta-asteelle. Kuolinsyytutkinnan hoitaa yleensä naapurikunnan poliisilaitos.

Syyttäjävirasto tulee mukaan tutkintaan vain rikosepäilytapauksissa. Jo vuonna 1989 silloinen apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen ehdotti, että puolueettomuuden nimissä ulkopuolisen tahon pitäisi tutkia putkakuolemat. Muutosta tähän ei ole vieläkään saatu.

Viime vuonna Suomi sai ensimmäisen kerran Amnesty Internationalin vuosiraportissa huomautuksen poliisin tarpeettomasta voimankäytöstä. Yhtenä esimerkkinä nostettiin esiin edellä mainittu etälamauttimen käyttö putkatiloissa.

Putkatilojen tapahtumista on usein saatavilla vain huonolaatuista valvontakameramateriaalia, jos sitäkään. Viime vuosina on tullut ilmi tapauksia, joissa poliisit ovat syystä tai toisesta tahallisesti sulkeneet tai peittäneet kameran. Lakikaan ei edellytä, että päihtyneitä pitäisi vahtia kameroilla.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on ehdottanut teknisten valvontalaitteiden vähentämistä asiakkaiden intimiteettisuojan nimissä, vaikka kamerat parantavat mahdollisuuksia sekä ennaltaehkäistä turmia että selvittää mahdollisten kuolintapausten syitä.

Parhaimmillaan putkatiloissa on sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijä. Yleensä tilanne on paljon heikompi. Putkavahdit eivät aina ole poliiseja, vaan yksityisten vartiointiliikkeiden henkilöstöä. Oikeusasiamiehen mielestä putkavalvonnan ulkoistaminen heikosti koulutetuille vartijoille on lainvastaista, ja siitä pitäisi luopua.

Poliisienkin kykyjä on epäilty. Poliisiammattikorkeakoulun ylikomisarion Jyrki Lounaskorven mukaan poliisivartijoiden tervey-denhoidolliseen osaamiseen on kuitenkin kiinnitetty runsaasti huomiota.

”Poliisivartijoiden, kuten muidenkin poliisien, peruskoulutukseen kuuluu runsaasti hätäensiapukoulutusta. Uskon siis valmiuksien olevan riittävät.”

Oikeusasiamiessihteeri Mikko Eteläpää kirjoittaa oikeusasiamiehen Havaintoja poliisin säilytystiloista -raportissa, että Suomessa asiakkaiden kunto tarkistetaan yleensä noin kahden tunnin välein, kun Ruotsissa tarkistus tehdään kerran 15 minuutissa.

Eteläpään mukaan valvonnan tihentämistä olisi syytä harkita, koska terveydentila voi muuttua parissa tunnissa suurestikin. Hän kuitenkin lisää, että putkavahtien kertomusten mukaan tehokkaampi valvonta vaatisi henkilökunnan lisäämistä.

Poliisitoimintaa valvovat sisäasiainministeriön alaisuudessa toimiva poliisihallitus, oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies.

Vantaan tapauksen jälkeen poliisihallituksen poliisiylijohtaja Mikko Paatero vaati, että etälamauttimen käyttöä koskevia ohjeistuksia on tutkittava ja tarvittaessa korjattava (Helsingin Sanomat 1.6.2012). Vuotta myöhemmin hän kuitenkin vakuutti, ettei syytä muutoksiin ole (Helsingin Sanomat 23.5.2013).

Eduskunnan oikeusasiamieskäsitellee kansalaisten kantelut ja puuttuu asioihin myös omatoimisesti. Oikeusasiamies on antanut melko aktiivisesti parannusehdotuksia poliisin tapaan kohdella päihtyneitä.

Joitain muutoksia on saatu aikaan. Edellisen oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion aloitteesta tarkennettiin ohjeistusta siitä, miten poliisit voivat paremmin erottaa diabeteksen ja epilepsian oireet päihtymystilasta.

Sisäasiainministeriö on arvioinut, että eri instanssien välisessä yhteistyössä ja vastuunjaossa on parantamisen varaa. Ministeriö on asettanut työryhmän tutkimaan sitä, miten valvontaa voitaisiin selkeyttää. Loppuraportin on määrä valmistua tämän kesän aikana.

Putkalain mukaan vahvasti päihtyneet tai muuten sekavasti käyttäytyvät henkilöt on ensisijaisesti ohjattava terveydenhoidon ammattilaisten hoiviin, jos he eivät ole syyllistyneet rikokseen, eivät ole aggressiivisia eivätkä muutoinkaan aiheuta vaaraa ympäristölleen. Kuinka usein näin todellisuudessa menetellään?

Turun poliisin valvonta- ja hälytysyksikön päällikkö Timo Malinen kertoo, että akuuteista sairauskohtauksista kärsivät päihtyneet viedään sairaalaan ja rajatapauksissa paikalle hälytetään ambulanssi. Turussa ambulanssi kutsutaan paikalle keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Näissä tapauksissa ambulanssihenkilöstö ja mahdollisesti lääkäri määrittelevät, onko asiakas parasta ohjata putkaan, sairaalaan vai selviämisasemalle.

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron veljen, eläkkeellä olevan läänin sosiaali- ja terveysneuvoksen Pekka Paateron mielestä vahvasti päihtyneiden ihmisten terveydenhoitoon ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Hänen mukaansa putkakuolemien määrä voidaan jopa puolittaa, jos päihtyneen kohtaaminen, kuljetus ja hoito järjestetään asianmukaisella tavalla.

Paatero korostaa, että terveydentilan tarkastus pitää tehdä välittömästi kiinnioton yhteydessä. Päihtymystilan taakse saattaa kätkeytyä akuutteja sairauksia, joiden tunnistamisen ja hoitamisen ei pitäisi kuulua poliisin toimenkuvaan. Pelkän humalatilankaan vaarallisuutta ei hänen mukaansa pitäisi aliarvioida.

Eri puolille Suomea ollaan parhaillaan perustamassa yhteispäivystyksiä, joissa hoidetaan sekä erikoissairaanhoitoa että ensihoitoa vaativia potilaita. Pekka Paatero ehdottaa, että asemille muodostetaan myös sosiaalipäivystys muun muassa päihtyneille.

”Tämän yksikön tulisi myös järjestää päihtyneiden kuljetus päivystysasemalle”, Paatero sanoo.

Sairaanhoitajan tai lääkärin suorittamat terveydenhoidolliset toimenpiteet eivät aina paranna tilannetta: useiden poliisin säilytystiloihin menehtyneiden henkilöiden terveydentila on tutkittu ennen putkakomennusta.

Laiminlyönnin juridiset tunnusmerkit ovat täyttyneet harvoin. Ainakin kahdessa tapauksessa eduskunnan oikeusasiamies on kuitenkin antanut huomautuksen terveydenhoidon ammattilaiselle, joka on virheellisesti ja kohtalokkain seurauksin todennut päihtyneen putkakelpoiseksi.

Putkalakia tai muita määräyksiä ei aina noudateta, mikä johtunee osittain siitä, että niissä on vähän konkreettisia pakotteita. Esimerkiksi taannoisessa hallituksen ohjelmassa todetaan epämääräisesti: ”Päihtyneiden kuljetus ja säilytys on järjestettävä tarkoituksenmukaisella tavalla.”

Kyse on kuitenkin myös lakien ja asetusten pitkäaikaisesta ja vakavasta laiminlyönnistä. Jo vuodesta 1973 lähtien putkalaissa on korostettu selviämisasemien ensisijaisuutta, mutta vielä 40 vuotta myöhemminkään niitä ei ole kuin joissakin suurissa kaupungeissa. Niissäkin selviämisasemat ovat usein liian pieniä.

Sisäasiainministeriön poliisijohtajan Pentti Sairan hallitus, poliisi, kunnat ja terveydenhoitosektori ovat pääosin yksimielisiä siitä, että päihtyneiden kuljetuksen ja hoidon järjestämistapaan tarvitaan muutosta.

Käytännön toteutus on kuitenkin onnistunut vain joillain paikkakunnilla. Saira kehuu Jyväskylää ja Kanta-Hämettä. Eteenpäin on menty muuallakin.

Putkakuolemia sattuu kiinniottomääriin verrattuna suhteellisen vähän Helsingissä ja Uudellamaalla, missä viranomaisten välisellä yhteistyöllä on pitkät perinteet. Turussa puolestaan avattiin A-klinikan yhteyteen selviytymis- ja hoitoasema, joka auttaa asiakasta selviämisen jälkeen myös muuten, esimerkiksi asunnon löytämisessä.

Yhtä hyvin ei mene pienissä, syrjäisissä ja vähävaraisissa kunnissa, joista on pitkä matka terveyspalveluita tarjoaviin keskuksiin. Lain mukaan palveluiden järjestäminen on ensisijaisesti yksittäisten kuntien tehtävä. Kenelle vastuu putkalain noudattamatta jättämisestä kuuluu, jos varat määräysten täyttämiseen eivät yksinkertaisesti riitä?

Saira myöntää, että asia on hankala.

”Kysymys ei kuitenkaan ole pelkästään rahasta. Monissa kunnissa toimintamallien jaosta ei vain ole neuvoteltu tarpeeksi”, hän sanoo.

Oikeusasiamiessihteeri Mikko Eteläpää puolestaan kirjoittaa oikeusasiamiehen raportissa, että syyt turhiin putkakuolemiin eivät löydy yksittäisistä viranomaisista, laitoksista tai kunnista. Hänen mukaansa rahat tilanteen parantamiseksi kyllä löytyvät, jos vain inhimillisyyttä ja poliittista tahtoa on riittävästi:

”Perusoikeuksien turvaaminen ei ole ilmaista, mutta voiko ihmishengelle laskea hintaa?”

_______________

”Ne ei kato oikein perusta meikäläisistä”

47-vuotiaat Matti ja Ismo (nimet muutettu) ovat helsinkiläisiä asunnottomia alkoholisteja. He kertovat olevansa putkatilojen vakioasiakkaita.

”Kylmillä ilmoilla varmaan kerran viikossa, kesällä on vähän hiljaisempaa”, arvioi Matti putkakäyntiensä tiheyttä. Ismo nyökyttelee. Hänellä on samankaltaisia kokemuksia.

Miehet ovat kiitollisia siitä, että ovat saaneet viettää useita pakkasöitä poliisien hoteissa, mutta valittamisen aihettakin on. Ismo kertoo, että häntä on jopa lyöty.

”Siellä (Helsingin poliisissa) on yksi kusipää, joka aina riuhtoo ja repii, vaikka mitään vastarintaa en ole ikinä tehny, mitä nyt vähän päätä aukonu. Kerran se tirvasi turpaan. Tein siitä valituksen, mutta ei siitä tietenkään mitään syytettä nostettu. Mun sana kahden poliisin sanaa vastaan ei paljon paina.”

Myös Matilla on samasta polii-sista huonoja muistoja. Kaikkein eniten häntä sapettaa se, etteivät poliisit tunnu ymmärtävän humalan ja hoitamattomana pahimmillaan kuolemaan johtavan, usein juoppohulluudeksi kutsutun delirium tremens -tilan eroa. Matti kertoo, että hänet vietiin viime kesänä kadulta putkaan kesken juoppohulluuskohtauksen, joka puhkesi juomisen äkillisen lopettamisen seurauksena.

”En ollut juonut moneen päivään, eikä veressäni ollut enää viinaa. Mulle olisi pitänyt antaa rauhoittavia, ja mut olisi pitänyt viedä lekurille. Se oli hengenvaa-rallista leikkiä se.”

Miehet muistavat olleensa vain ani harvoin lääkärin tai sairaanhoitajan tarkastuksessa ennen putkakomennusta. Ismo kertoo olevansa huolissaan eräästä kaveristaan, joka kärsii epilepsiasta. Ismon mukaan poliisi vei kerran hänen ystävänsä putkaan juuri, kun tämä oli kohtauksesta sekavana soittamassa itselleen ambulanssia.

Matti ja Ismo ovat yksimielisiä siitä, että juopuneiden mutta vaarattomien henkilöiden kohtalosta pitäisi päättää terveydenhoi-don asiantuntijoiden, ei poliisin. Matin mukaan poliisit ovat osaamattomia arvioimaan asiakkaan kuntoa ja lisäksi niin leipääntyneitä toistuviin humalakuljetuksiin, etteivät jaksa välittää asiakkai-densa turvallisuudesta.

”Ne ei kato oikein perusta meikäläisistä. Ja kyllähän sen ymmärtää. Niillä on varmaan tarpeeksi työtä muutenkin.”

Henrik Lahtinen