Hiipinän kamppailu

Venäjän Hiipinässä lähes koskematonta tunturistoa rasittavat energiateollisuus & kasvava massaturismi.

Hiipinä sijaitsee keskellä Kuolan niemimaata noin 180 kilometriä Murmanskista, Barentsin alueen asutuimmasta kaupungista. Tunturisto jää kahden suuren järven, lännestä Imandran ja idästä Umbazeron, väliin. Järvet ovat valtavia, ne muistuttavat lähinnä saaristoa. Alue on saamelaisten seutua.

Matkaseuralaiseni, paikalliset Priroda i Molodjozh -ympäristöjärjestön (Luonto ja nuoriso) nuoret suojaavat päänsä huiveilla. Pian selviää syy. Patikoinnin alussa heinikko muuttuu tiheäksi puurämeiköksi, ja risukot paiskautuvat ikävästi vartaloon. Sääskiä pörisee ympärilla. On hellepäivä. Noin puolen tunnin kuluttua ylämäki ja risukko muuttuu avaraksi maastoksi. Edessä näkyy Suomenkin luonnolle tuttuja kasveja: jäkälää, puolukoita ja sammalia. Siellä täällä on hajanaisesti lehtipensaita ja vaivaiskoivuja. Matkaopas Dima kertoo, että olemme noin 370 metrin korkeudessa. Tästä alkaa tundra.

Matka on useassa kohtaa haastava. Ylempänä maasto on kivikkoista, ja toisinaan lohkareet liikahtavat jalkojen alla huolimatta varovaisuudesta. Kasvillisuus niukkenee ylhäällä. Ainoastaan sitkeä jäkälä ja sammal pilkistävät sieltä täältä. Horisonttiin ilmestyy yhä uusia laaksoja ja tunturihuippuja mitä korkemmalle etenemme. Tavoitteenamme on kivuta Kirovskin kaupungin läheiselle huipulle noin kilometrin korkeuteen. Hiipinän ja koko Kuolan niemimaan korkein kohta Chasnyachorr on 1 191 metrin korkeudella meren pinnasta.

Matkaopas Dima kertoo, että Hiipinän alueelta on mahdollista löytää noin sata erilaista mineraalia. Yleisimmät ovat apatiitti ja nefeliini. Ensimmäiset kirjalliset viitteet 350 miljoonaa vuotta vanhasta Hiipinästä ovat geologien muistiinpanoja 1840-luvulta. Alueen ensimmäiset apatiittivarannot löydettiin 1920-luvulla, minkä jälkeen Kuolan niemimaasta on rakentunut Venäjän johtava kaivosalue. Tänä päivänä Hiipinän tunturien juurella Apatiitin kaupungissa louhitaan lähes sata prosenttia Venäjän apatiitista.

Tunturistoa on noin 1 300 neliökilometriä, joten patikoitavaa riittää päivästä viikkoihin. Oman matkamme on tarkoitus kestää kuusi tuntia. Hiipinä on luonnonmukainen tunturi eikä siellä ole ohjattuja reittejä tai rakennettuja yöpymis- tai levähdyspaikkoja. Paras yöpymisvaihtoehto onkin teltta ja lounaspaikka kallion lohkare auringossa. Ulkomaalaiselle tuntureille pääseminen on jo kokemus. Helpointa on matkustaa Murmanskista tai Pietarista junalla läheiseen Apatiitin kaupunkiin, josta eteenpäin linja-autolla Kirovskiin. Murmanskista kulkee myös suora linja-autoyhteys.

Kohti huippua lämpötila alkaa nousta ja hento kevättakki tuntua liian kuumalta. Koko vuoden keskilämpötila Hiipinällä on 4,3 astetta, mikä on hieman rannikkoalueita kylmempi. Valon määrä vaihtelee vuodenajan mukaan talven kaamoksesta kesän yöttömiin öihin. Nyt on lähes pilvetön päivä ja aurinko porottaa. Törmäämme silti myös lumeen. Aurinko ei pysty sulattamaan kaikkia kinoksia etenkään railoista, ja välillä lumivyöryvaara on todellinen. Korkeuksissa on myös vettä. Välillä hypimme liukkaiden kivien päällä ylittääksemme puroja ja lampia. Auttaessaan patikoijia puron törmällä Dima toteaa, että veden pitäisi olla juomakelpoista, koska olemme jo korkella.

Kun pääsemme vihdoin huipulle, näky on uskomaton. Alhaalla näkyy miniatyyrikoossa Kirovskin kaupunki, järvi ja korkeita tuntureita silmänkantamattomiin. Vastapäätä näkyvät myös Kirovskin suositut laskettelurinteet. Talvella Hiipinällä on mahdollista lasketella, lumilautailla ja -kelkkailla. Laskettelurinteet ovat suosittu kotimaan lomakohde, mutta turisteja saapuu myös erityisesti Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

Ympäristöjärjestöt ovat huolissaan suurille ihmismäärille tarkoitetun vapaa-ajanturismin kasvusta. Ne haluaisivat kehittää alueen ekologista matkailua yhdessä paikallisten elinkeinonharjoittajien kanssa. Nykyisin ongelmia aiheuttavat etenkin Kirovskissa sijaitseva Apatit-yhtiön apatiittikaivos sekä lähistön kaivosjätti Norilsk Nickelin nikkelisulattamo. Kaasu- ja öljy-yhtiö Gazprom suunnittelee rakentavansa Hiipinän läpi Shtokman-hankkeen kaasuputken.

Paluumatka sujuu nopeammin ja helpommin kuin menomatka. Silmät ovat tottuneet tuntemaan irtokivet röykkiöistä ja alamäki on lähes pelkkää sammalpäällysteistä tundraa, johon askeleen on hyvä upota. Matkalla näemme jäniksenpoikasen kallionkolossa. Se jähmettyy paikalleen, joten on parempi jatkaa alaspäin. Kauempana asutuksesta tunturien pohjois- ja itäosissa saattaa kuulemma törmätä karhuihin.

Lopulta alan tunnistaa paikkoja: ikuisuudelta tuntuva risukko, rautatiesilta, joki ja kaupunki. Kourallinen paikallisia nuoria hyppii alas rautatiesillalta benjinarulla koskettaen jaloillaan joen kuohuja. Hiipinä sopii niin seikkailua kuin hiljaisuutta hakevalle omatoimimatkailijalle. Taakse jääviä tuntureita katsellessa ei voi olla unohtamatta sen historiaa ja nykyongelmia. Parhaimmillaan tunturisto on lumoava luonnonkohde, jossa ihmisen kädenjälki näkyy ainoastaan säilyneissä kalliomaalauksissa.

Anna Kotaviita

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu