Hidas vallankumous

Käveleminen tekee ihmisestä rajoittamattoman & taipumattoman.

Olen kävellyt käytännöllisesti katsoen koko ikäni. Aina kun mieltäni on painanut jokin probleema, huoli tai hämmennys, olen vetänyt kengät jalkaan ja painunut kävelylle. Vuosia kestäneen kävelyurani aikana olen kävellyt kaupungeissa ja metsissä, päivällä ja yöllä, kesällä ja talvella, sateella ja helteellä, kujilla ja poluilla, Pariisissa ja Paraisilla, Seine-joella ja Seinäjoella.

Cipramilin tai Prozacin sijaan olen hoitanut sisäisiä matalapaineitani mieluummin Doc Martenseilla ja Camel Bootseilla. Surujen ja muiden metafyysisten ahdinkojen iskiessä olen poikkeuksetta lääkinnyt itseäni kävelyillä. Ja voin kertoa, että tietyissä elämänvaiheissa olen kävellyt paljon.

Olen kävelyretkilläni hyvässä seurassa. Buddha käveli pitkiä matkoja nykyisen Pohjois-Intian alueella ja opetti seuraajilleen kävelymeditaatiota. Jeesus käveli viisisataa vuotta myöhemmin ristiin rastiin Palestiinaa, tarpeen vaatiessa vaikka veden päällä.

Runoilija William Wordsworth oli intohimoinen patikoija, samoin filosofi Jean-Jacques Rousseau. Aarresaaren kirjoittajana tunnettu Robert Louis Stevenson kirjoitti esseitä kävelemisen filosofiasta. Henri David Thoreau taas kirjoitti kävelemisestä kokonaisen kirjan, Kävelemisen taito (1861).

Nykypäivänä heidän perinnettään jatkaa muun muassa brittiläinen seikkailija Nicholas Crane. Hän vaelsi yli seitsemän kuukautta Espanjasta Istanbuliin Euroopan vuoristoja seuraten ja kirjoitti koitoksestaan palkitun teoksen Clear Waters Rising (1996).

Saksalainen toimittaja Wolfgang Büscher taas käveli vuonna 2001 Berliinistä Moskovaan ja ikuisti kokemuksensa kirjaan Jalan kohti itää (2003). Suomalaisista nykykirjailijoista Johanna Sinisalolle patikointiharrastus on jo osa brändiä.

Oman kävelyharrastukseni tähänastinen huipentuma on viikon mittainen soolotrekkaus Nepalissa syksyllä 2004. Tuolloin tyhjensin rinkastani kaiken ylimääräisen, sidoin kengännauhat normaalia huolellisemmin, ajoin kolisevalla bussinrähjällä Pokharan ulkopuolelle ja läksin kävelemään kohti Annapurnan siintäviä huppuja.

En voi koskaan unohtaa sitä vapauden ja riippumattomuuden huikaisevaa, miltei kosmista tunnetta, joka valtasi angstisen mutta romantiikalle alttiin mieleni Himalajaan kuuluvan vuorijoukon majesteettisessa sylissä.

Polku vei ylös ja alas pitkin jyrkkiä rinteitä, toisinaan piti ylittää kuohuva vuoristopuro, välillä matkan varrelle osui piskuinen kyläpahanen, välillä tuntikausiin ei näkynyt yhtään elävää olentoa. Ja koko ajan horisontissa seisoi järkähtämättömien lumihuippujen unenomainen rintama.

Vuorilla vaeltaessa on omituisella tavalla irti kaikesta, konkreettisesti maan ja taivaan välissä, ei oikein missään ja silti kaikkialla. Ylhäisessä yksinäisyydessä kävelijä tuntee paradoksaalisesti yhteyttä koko maailman kanssa.

Jokainen hetki muuttuu vuorilla patikoidessa eläväksi: auringonnousujen sinfonisuus, matkaanlähdön joka-aamuinen koleerinen into, iltapäivän läkähtyneisyys, illalla särkevät jalat, gargantuamainen nälkä ja perille pääsyn euforia.

Himalajalla kävellessäni olin – kirjaimellisesti – onneni kukkuloilla.

Käveleminen ei siis ole vain muinainen liikkumismuoto, jonka moottorin keksiminen siirsi historiaan. Viimeistään Rebecca Solnitin Wanderlust: A History of Walking -teoksen (2002) myötä kävelemisestä tuli itsenäinen kulttuurin osa-alue, jolla on oma historiansa, mytologiansa, rituaalinsa ja omat profeettansa.

Kävelemisen suoma jäljittelemätön tyydytys perustuu sen kokonaisvaltaisuuteen, joka parhaimmillaan kasvaa uskonnolliseksi kokemukseksi. Käveleminen yhdistää kehon ja mielen. Se tekee ihmisestä kokonaisen, rajoittamattoman ja taipumattoman. Jokainen varteenotettava ihminen nousee omille jaloilleen ja kävelee.

Nykypäivänä kävelijöiden veljeskunta on anonyymi ja järjestäytymätön vastarintaliike, joka tekee hitaasti mutta varmasti etenevää henkilökohtaista vallankumousta ruohonjuuritasolla tallaten. Yksikään moottoriajoneuvon käyttäjä ei pääse osalliseksi siitä keveydestä ja riippumattomuudesta, jonka vain homo vagabondus voi kokea.

Hummerit ja mönkijät ovat lapsellista pelleilyä – todella vapaa mies Kävelee.

Thoreaun Kävelemisen taito -kirjan arvio, Oodi kahdelle jalalle, Voiman verkkolehdessä Fifissä.

Tero Tähtinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu