Heikomman puolella

Lukuaika: < 1 minuutti

Heikomman puolella

Joe Strummer eli kuten ajatteli, vaikka se rock’n’rollissa on yksi vaikeimmista asioista.

Ilman Clashia punk olisi ollut kenties pelkkää sanahelinää tai Malcolm McLarenin taitavasti masinoimaa muotibisnestä. Ankarassa, Turkissa syntynyt diplomaatin poika Joe Strummer näki maailman globaalisti jo lapsuudessaan asuessaan useissa eri maissa. Nuorena herännyt sosiaalinen omatunto kuului myöhemmin Clashin poliittisessa punkissa, joka sai jäljittelijöitä ympäri maailmaa.

”Strummer on parasta, mitä Britannia on tuottanut sitten Royal Enfieldin”, toteaa Pelle Miljoona.

70-luvun Lontoossa maahanmuuttajat toivat mukanaan uusia vaikutteita, joista Clash ammensi. Strummer koki olevansa White man in Hammersmith Palais ja arvosti Lontoon jamaikalaisten rudeboy-kulttuuria. Punk yhdistyi luontevasti reggaeen, funkyyn tai rockabillyyn. Joe Strummer oli heikomman puolella ja ilmaisi asiansa sellaisella energialla, ettei se voinut jäädä huomaamatta.

Strummer oli ensimmäisten joukossa mukana Rock against racism -tapahtumissa. Hiljattain hän valmisteli laulua yhdessä Bonon ja Dave Stewartin kanssa Mandela SOS -aidstukikonserttiin, joka järjestetään helmikuussa Robben Islandilla Etelä-Afrikassa, Nelson Mandelan entisessä vankilassa.

Tieto Joe Strummerin kuolemasta 50-vuotiaana 22. joulukuuta tuli kaikille yllätyksenä. Vuodenvaihteessa brittilehdissä oli lukuisia juttuja ja muistokirjoituksia Strummerista, mutta tärkein eli itse musiikki loisti poissaolollaan. Pubeissa ja radiossa ei raikunut Clashin ajaton rock. Strummer on ollut piikki lihassa brittiläisessä yhteiskunnassa, ja tällä asenteella ei tunnu olevan asiaa hittiradioiden soittolistoille.

”Yksi vaikeimpia asioita rock’n’rollissa on elää niin kuin ajattelee. Strummerilta tämä onnistui”, analysoi Billy Bragg.

Strummerin hautajaisissa Lontoossa saatiin hirtehisiä haudantakaisia terveisiä. Arkun kyljessä oli tekstit: ”Vinyl rules” ja ”Question authority.” Kesken jäänyt levy Mescaleros-bändin kanssa viimeistellään yhtyeen toimesta, ja uutta Strummer-musiikkia olisi näillä näkymin tarjolla toukokuussa.

Timo Forss

  • 9.9.2009