Härkästen metsästäjät

Lehdistö ei kirjoita tarpeeksi politiikan sisällöistä, sanoo mediatutkija Juha Herkman

Suomalaisen puoluepolitiikan seuraaminen on kuin elokuvan katsomista 3D-laseilla. Aikaisemmin käytetyt punavihreät on nyt vain korvattu siniharmailla linsseillä. Tampereen yliopiston mediatutkimuksen dosentti Juha Herkman, auta. Miksi värejä ei enää erota toisistaan?
”Suurin ongelma on tasapäisyys”, selittää Herkman. Myös henkilöjulkisuudelle rakentuvat vaalit tekevät värierottelusta hankalaa.

”Ihmiset äänestävät vaaleissa entistä enemmän henkilöitä, vaikka tosiasiassa, oli henkilön vaalilupaus mikä tahansa, puoluekuri ratkaisee, millaista politiikkaa parlamentissa sitten tehdään.”

Juha Herkman tutkii toukokuussa julkaistavassa kirjassaan Politiikka ja mediajulkisuus suomalaisen politiikan ja median liittoa.

Mediatutkimuksessa on viime vuodet puhuttu kiihkolla sosiaalisen median leviämisestä kaikkialle. Mutta sosiaalisen median avoimuus ei siirry käytäntöön vain sillä, että jokaisella kansanedustajalla tai puolueella on omat Facebook-sivunsa.

”Ristiriita on siinä, että kaikki aidosti muutosvoimaiset hankkeet ovat todellisuudessa ruohonjuuritason toimia, ne siis lähtevät ihmisistä itsestään. Mitä korkeammalle mennään, sen pienemmäksi käy muutosvoima”, Herkman toteaa.

Ideologiat ja niiden käsittely taipuvat siis huonosti blogimuotoon saatikka tekstiviestin pituisiksi twiittauksiksi. Tietokoneen saa helposti pois päältä, eikä kukaan käske todella lukemaan edellisiä kommentteja viestiketjusta.

Entä sitten kolmannen valtiovallan perinteiset keinot? Median vallan kasvusta yhteiskunnassa puhutaan paljon.
Median edustajat korostavat, että avoimuuden lisääntyminen on tärkeää. Todellisuudessa iltapäivälööppeihin saattaa kuitenkin päätyä edellispäivältä poliittisen debatin suurimpana otsikkona vain osallistuneen kansanedustajan valuttamat kyyneleet tai virheellinen asuvalinta.

”Poliitikot ja journalistit kamppailevat auktoriteettiasemasta ja vallasta. Harvoin syntyy aitoa vuoropuhelua, ja vaikka syntyisikin, se ei välity nokittelua seuraaville kansalaisille. Se jää näiden kahden tahon kilpalaulannaksi.”

Herkmanin mielestä median pitäisi ennemminkin toimia siltana poliitikkojen ja kansan välillä.

Nykyisellään poliittisten härkästen uutisointi ajaa kuitenkin usein yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden edelle. Tällöin on vaarana, että kansa seuraa vain näitä härkäsiä ja että todellinen päätöksenteko jää entistä pienempien piirien yksityisasiaksi.

Herkman ottaa esimerkin länsinaapurista. Ruotsissa äänestysprosentti on perinteisesti ollut korkeampi kuin Suomessa. Herkman näkee tämän liittyvän politiikan ja median suhteeseen, joka on Ruotsissa erilainen kuin meillä.

”Ruotsalaisille äänestäjille on jo äänestysvaiheessa selvää, millä ideologisilla tavoilla eri poliittiset blokit eroavat toisistaan. He siis tietävät enemmän siitä, mitä he äänestävät.”

Sen, mitkä puolueet suostuisivat keskenään hallitusyhteistyöhön ja millaista politiikkaa silloin tehtäisiin, ei pitäisi olla viimeiseen asti pimitetty salaisuus. Nykyään toteutuva yhteistyö saattaa tulla poliitikoillekin yllätyksenä.

”Toki vaalituloksesta voi ajatella demokratian korjaavan nyt itse itseään. En kuitenkaan näe tässä eritystä puoluepoliittisen aktiivisuuden tai politiikan seuraamisen suosion nousua. Kokonaisäänestysprosentti ei ole kaksien viime vaalien aikana noussut kuin parilla prosentilla.”

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *